Topautoosat.fi
Renkaat.com
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


Torstai 2020-04-09
Edellinen - Seuraava
22. vuosikerta!
N:o 2265

Kaikkiin 1999 alkaen

2020. Huhtikuu 09.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella. Osa3
Epätäydellinen maailma. Osa 2
Epätäydellinen maailma. Osa 1

"Myrkytetty presidentti". Kuva

Sanna Marinin dramaattiset kaksi tuntia. Lue!

Lauri Nurmi tällä kertaa hakoteillä. Lue!

Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa. Lue!

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö: ”Minä olen ainakin ollut kiitollinen hyvistä neuvoista aina.” Lue!

Ylen tv1:n ohjelmistoa palmusunnuntain iltana: murhia ja rikoksia peräjälkeen. Lue!

20 vuotta sitten:



Kuka hän on?
Arvaa!

20 vuotta sitten:

"Eksaktien alojen opiskelu vaatii ennen kaikkea hiljaisuutta, lyijykynää ja kykyä yksinäiseenkin puurtamiseen."

Marjatta Näätänen


Kuka hän on?

"Hän oli jo syntyessään pieni ihme: Kuten kaikki lapset. Varsinkin esikoiset."

Muut lehdet: Iltalehti lauantaina 25.3.2000.


Kuka hän on?

Hän on aivan pappansa näköinen.

Muistikuva tilastotieteen professori Leo Törnquististä, äidin isästä.
nettisanomat.
com 30.03
pertti manninen


Vastaus sivun alareunassa.




>

 

Kuka hän on?

"Nimensä hän sai Tenavat-sarjakuvan Epun mukaan."
(ruotsalaisittain).


Muut lehdet: Iltalehti lauantaina 25.3.2000.


Kuka hän on?

Pappa "opasti tietokoneiden salattuun maailmaan"

Muut lehdet: Iltalehti lauantaina 25.3.2000.


Vastaus sivun alareunassa.


Kuka hän on?

"Hän oli vähään tyytyväinen lapsi, riitti, että sai oman nurkan, tietokoneen, vettä ja näkkileipää."

Muut lehdet: Iltalehti lauantaina 25.3.2000.


Kuka hän on?

Tukholma ehti ensin: viime syksynä hänet promovoitiin kunnia-
tohtoriksi.

nettisanomat.
com 30.03
pertti manninen


Vastaus sivun alareunassa.


Kuka hän on?

Nelivuotiaana hän sanoi siskostaan:
"Sara ajattelee ihan uusia ajatuksia."


Muut lehdet: Iltalehti lauantaina 25.3.2000.


Kuka hän on?

Suomi ja Helsinki heräsivät myöhemmin. Tänä keväänä hänet vihitään pappansa ja oman opinahjonsa kunnia-
tohtoriksi.

nettisanomat.
com 30.03
pertti manninen


Lapsuusasiat on kertonut hänen äitinsä Anna Iltalehdessä lauantaina 25.3.2000 Raija Parikan haastattelussa.


Vastaus sivun alareunassa.


Etusivu torstaina 30. maaliskuuta 2000
http://www.nettisanomat.com/
2000/03/30/etusivu.htm

Linus Torvalds
perjantaina 31. maaliskuuta 2000

"Matematiikan opiskelu ei vaadi koneita vaan kärsivällisyyttä"

Muut lehdet: Helsingin Sanomat lauantaina 25. maaliskuuta 2000.

Mai Allo on arvostellut Marjatta Näätäsen kirjan: Matematiikka, naiset ja osaamisyhteiskunta. (WSOY. 160 sivua, 85 mk.) otsikoiden arviointinsa ylläolevalla tavalla.

Katkelmia arvostelusta:

"Onko se osaamista, että notkuu verkoissa, keräilee infoa ja kyhää siitä raportin?
Kuplat puhkeavat Näätäsen käsittelyssä: Erityisen vaarallisena hän pitää luuloja, jotka koskevat matematiuikan ja tietotekniikan roolia ja keskinäistä vuorovaikutusta."

"Näätänen painottaa, etteivät tietotekniikka ja matematiikka ole toisiaan korvaavia. Hän jaskaa monen matemaatikon huolen todetessaan, ettei esimerkiksi peruskoulujen tekninen varustelukilpa johda tavoitteeseen eli asioiden ymmärtämiseen. Ei varsinkaan matematiikassa."

"Eksaktien alojen opiskelu vaatii ennen kaikkea hiljaisuutta, lyijykynää ja kykyä yksinäiseenkin puurtamiseen."

"Kuluisipa kirja lastensa ainevalintoja miettivien vanhempien käsissä. Lukuhetken soisi myös suomalaisen tiedepolitiikan päättäjille."

Muut lehdet: Helsingin Sanomat lauantaina 25. maaliskuuta 2000.

Mai Allo on arvostellut Marjatta Näätäsen kirjan: Matematiikka, naiset ja osaamisyhteiskunta. (WSOY. 160 sivua, 85 mk.)


Kirjoita!

http://www.nettisanomat.com/
2000/03/30/matematiikka.htm

Lue uusin lehti!


etusivu

lukijoilta

urheilu
tv ja radio
kulttuuri
musiikki

netti

asunto
ruoka
raha

2. pääkirjoitus

kirjoita!

ilmoita ilmaiseksi: osta&myy

tapaamiset

säälinkki

lahjoita ruokaa

hakemisto ja aiemmat lehdet

kuvat

tietolinkit

info


Laukaan maaseudun elinvoimaa
Kyselyn tulokset 1

Viikon merkit

Jutut ja artikkelit kirjoitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen 1998, 1999 ja 2000 Laukaassa ja Jyväskylässä.


Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella torstaina 09.04.2020. Kiirastorstaina.

06:56
Kevätkuukausi ja kuvailevat säkeet ovat puolestaan opetus kirjallisuutta Mikael Agricolan runo kirjan on toimittanut Kaisa Häkkinen ja kirjan takakannessa kerrotaan että runot On kirjoitettu niiden lukutapaa kuvaamalla tavalla et siis mietelause vuosikalenteri kevätkuukausi ja kuvailevia säkeitään Martinus sinä elää saa jos siinä tekevät kuin minä manaa verta mutta monta kertaa Mitä sä tahdot niin syö ja juo jos Onni sinun kohtuu Rehn suo tuulispäät ja minä teen siirtämään niin kyllä siis ja tekee toukokuun silloin sinä myös Suontaus loukkaa kartta silmäs kurkkuun ja kaulaa syylä lintuihin sinun Paul ass maijus luontonimet virko Opi Meri Maa ja Taivas ihastuu bi ilmoittakaa Siis vanha ja nuori Linnut laulavat ja maa on tuore kylve ja älä yrtit säästä Älä kädessä ja käsivarresta verta päästä päivän mietelause yksi oli valittu vuosikalenterin kevätkuukausi ja kuvailevat säkeet Mikael Agricolan runo kirjasta jonka toimittamatta Kaisa Häkkinen

06:58
Huhtikuuta Mitä tänään on siis Mikael Agricolan päivä suomen kielen päivä nimipäiviä viettävät tänään Elias Eelis Eeli Eliel Elia Elias Elis Eliel ja Elliot ortodoksisen kalenterin mukaan Aulis Rafael Niko Irina ja irinja kaikille päivänsankarille päivä huhtikuuta olivat syntyneet on muun muassa Elias Lönnrot chipotle ja Maria jotuni jonka syntymästä tänään tulee kuluneeksi 140 vuotta tänään kiirastorstaina aurinko nousee klo 6.20 Helsingissä Oulussa 604 ja Utsjoella aurinko nousee klo 5.36 aurinko laskee tänään Helsingissä klo 20.25 Oulussa 20.37 ja 20.54 Corona viruksen tuomiin ongelmiin sää viilenee ja paikoin satelee Yle Uutiset kello 7 ja hanna-maria Haarala Hyvää huomenta SDP ja Perussuomalaiset tiukkaa kilpailua suosituimman puolueen asemasta Ylen maaliskuisessa puoluekannatusmittaus Esa pääministeripuolue SDP on saanut lisää kannatusta erityisesti poikkeustilan aikana kun taas Perussuomalaisten suosio on laskenut vaikka odottavat poikkeukselliset tästäkin tilanteesta tullaan selviämään pääministeri Sanna Marin on vaikuttanut ainakin osan suomalaisista Corona kriisin keskellä SDP nousi Ylen puoluekannatusmittaus Esa kakkospaikalle kolmen prosenttiyksikön loikalla kannatuksen ollessa nyt 19,6 Perussuomalaiset on edelleen suurin 20 prosentin kannatuksella mutta puolue menetti suosiotaan 2,4 prosenttiyksikköä johtaja Tuomo Turja taloustutkimuksen 110000 kannatusta yhä enemmän niistä äänet vaaleissa tyytyväisiä hallituksen toinen tarvitsee erityisesti pääministeripuolueet muutokset mittauksessa pienempi ja kolmantena tulee nyt Kokoomus 17,6 prosentin kannatuksella jossa hieman laskua keskusta pitää neljäntenä kannatuksensa ennallaan 12,4 prosentissa niiden kannatusta niin ikään ja mun laskenut se on nyt 12% Vasemmistoliiton kannatus on 7,9 4,1 Kristillisdemokraattien 3,9 ja nyt liikkeen 1,3 kyselyn virhemarginaali on 1,4 prosenttiyksikköä suuntaansa toimittaja Olli Robert Sundman kannatusmittauksessa tarkemmin verkkosivuillamme yle.fi Marin sanoi a-studiossa että sulku on tarkoitus purkaa tämän kuun 19 päivänä eli ensi viikon sunnuntaina ne on tällä hetkellä Hallitus on linjannut näistä rajoitustoimenpiteistä 19 4K on tarkoitus päättyä ja uskon että se tuolloin myös päättyy tautitilanne maan eri osissa tasaantuu sillä tavalla että tälle rajoitustoimenpiteiden en usko että on tulossa jatkoa valmiuslaki edellyttää että vain välttämättömistä syistä näin kovia rajoituksia voidaan tehdä ja heti kun tätä välttämättömyyden ladata enää ole niin nämä rajoitukset on purettava ja Nyt näyttäisi siltä kuin tautitilanne tasaantuneen Uudenmaan sulku myös päättyy klo 19.40 poliisi kertoo tehostavan se Uudenmaan maakuntaan ajan valvontaa pääsiäiseksi Poliisi valvoo liikennettä Uudenmaan rajalla noin 40 tarkastuspisteellä ja liikkumalla valvonnalla myös junia valvotaan liikkumisen ajoituksen aikana Uudenmaan maakunta rajan saa ylittää vain välttämättömästä syystä Poliisi muistuttaa että vapaa-ajan matkustaminen rajan yli ei ole sallittua viruksen vuoksi ongelmia joutuneilla Yrittäjillä on korkea kynnys hakea apua Yrittäjät kuitenkin kaipaavat neuvoja Asiakas ja kassavirran tyrehdytä Rami Koivula vaikutukset ovat pitkälti samanlaiset kaikkialla Suomessa yritysten tilanne on huolestuttava ja tilanteesta tuskastuneena Yrittäjät etsivät neuvoja Miten selvitä näin tilannetta kuvailee Rauman Yrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Sari Pettersson vieläkin puheluita kun tilanne on niin yhtäkkiä ne yllättävä niin kyllä semmosia paljonpuhuvia puheluita reilut 20 vuotta yrittäjänä toimiminen Tarja Jurmu liikkeessä asiakasmäärät ovat vähentyneet puoleen ja hän on joutunut lomauttamaan työntekijänsä liikkeenharjoittaja Hän tunnistaa henkisen vaikeuden taipua hakemaan muiden apua hakemaan sitä työttömyyskorvausta tai sitten sitä ruokakassia että se on vähän semmonen niinku että yrittäjä Stein pidetään että mulla on hirveen voimakkainta ja me selvitään ihan mistä vaan ja mennään hammasta purren joka asiasta että ei helposti haeta niinku tämmösiä apuja kuitenkaan ollut oppimiseen vastata neuvonnan lisäksi myös konkreettisella avulla Raumalla ruoka-avun hakijoiden määrä on lähes tuplaantunut Apu ei ole kuitenkaan tavoittanut vielä kaikkia Rauman seudun katulähetys ry toiminnanjohtaja Janne Rantala Kynnös on kova apua vastaan mutta sitä on odotettu ja siihen on kannustettu että Tämän takia ei pidä kenenkään ottaa pikavippejä tän takia ei pidä myydä auto tai mitään muutakaan omaisuutta vaan nyt apu Pitää ottaa vastaan kun sitä on tarjolla kannustan ottaa heti yhteyttä ruoka-apu on yksi toimintamalli mutta yhdistyksen on paljon sellaista apua ja tukea mitä tällä hetkellä me tarvitaan sitä meidän perhe mitä me ollaan tehty aina sitä on ollut olemassa ennen Corona riisiä ja tule olemme sen kriisin jälkeen me ollaan teitä varten euroryhmä jatkaa illalla kokousta on noin 500 miljardin euron kriisi paketista koronavirus pandemian vaikutusten tasaamiseksi ei ole valtiovarainministerit aloittivat kokouksen jo toissa päivänä mutta se keskeytettiin eilisaamuna vaikea kysymys on ollut kriisirahasto evm:n käytön ehdollisuus jäsenmaiden näkemykset vaihtelevat myös yhteisen velan lisäämisestä teho-osasto tuohon täyttyneet koronavirus potilaista ja niitä on myös vakavasti sairaita ihmisiä kehotetaan sairastamaan kotona erityisen haavoittuvassa asemassa ovat vanhukset ja yksinasuvat jotka eivät välttämättä saa riittävän täysipainoista hoitoa Annastiina Heikkilä Ranskassa saattaa joutua näinä aikoina vaatimaan itselleen tai läheisilleen hoitoa sen sai huomata pariisilainen Annika Lähdeniemi on 81-vuotias ystävä sairastuu ei pari viikkoa sitten Corner virukseen Vanhan Rouvan sairaanhoito jäi ystävän harteille vaikka tämä oli niin sairas ettei päässyt edes sängystä ylös että kuka tästä ihmisistä on vastuussa että jos mä nyt jätän tämän ihmisen tänne sitten siitä ilmottanu kukaan ei halua niin ottaa siitä kiinni viikon sairastamiseen ja Sini käden hätänumero puheluiden jälkeinen vanhuksen kotiin lähetettiin 5 ambulanssi ensihoitaja diagnosoida vakavan hapenpuutteen ja jätettiin sairaalaan jossa hän on ihan tehohoidossa enemmänkin olisi sellainen pettynyt olo tästä virukseen on kuollut ainakin 11000 ihmistä ei ole kuitenkaan mukana virukseen kotonaan menehtyneitä jotain Oletettavasti merkittävän määrän sillä esimerkiksi Pariisin alueella toimivan hautajais yritykset kertovat omaisten yhteydenottojen suorastaan harmanen viimeviikkoina osa kaupungista onkin ryhtynyt määrätietoiseen toimien sairaustapausten kartoittamiseksi niin terveydenhoitohenkilöstö koronavirus taistelun etulinjassa mutta me olemme heidän takanaan yli Anne tavoittaa kaikki yksin asuvat ihmiset ja soittaa heille kerran päivässä tarkistaakseni tilanteen kertoo Pariisin pohjoispuolella sijaitsevan naisen pillerin esikaupungin vanhuspalveluista vastaava tyyliä muistuttaa että koronavirus pandemia on suurin uhka kaikkeen haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille jäille ja yksinasuville tänään tulee paikoin vesi tai lumikuuroja pohjoisesta virtaa vähitellen kylmempää ilmaa Päivän ylin lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 60 pohjois-pohjanmaalla ja Kainuussa yhdestä kuuteen ja Lapissa 12V teen astetta keski-lapissa ja pohjois-lapissa pohjoistuuli on voimakasta ruohikkopalon vaara on suuri Ahvenanmaalla

07:10
Maatalous euroalueen talous valtiontalous kuntatalous kuin kotitaloudet kin mutta kuilusta tullaan aikanaan myös ylös savussa talot tapahtuivat palkansaajien tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Elina Pylkkänen ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju maatalousministeri Jari Leppä pohtii Miten Corona vaikuttaa maatalouteen Ykkösaamu alkaa kuluttua kello 7 30 suoran lähetyksen juontaa tänään Seija vaaherkumpu mehukas aamua kuuntelemme hartaita säveliä ja aamuhartauden jossa professori Jaana Hallamaa Helsingistä vielä vietämme musiikkia hetken niin mä otin musiikin pariin missä sävelissä lauletaan virsi 78 Vieraalla maalla kaukana virsi 78 sävelmä on 1700-luvulta englannista tämän alkusoiton on säveltänyt kaisa-leena Harjunmaa Frances Aleksanterin sanat on suomeksi kääntänyt Jaakko haavio

08:10
Heitä Katso itsepoiminta ja sosiaalisesta mediasta noin 25 min kahdeksalta ja sitten puhumme siitä miten korvata näkyy Konepiste puolueiden kannatuksessa yhden julkisti tänään uuden puolueen kannatus mittauksen ja sitä arvioidaan politiikan toimittaja Hannu Tikkala lehtikatsaus joka tulee tänä aamuna Lontoosta siellä tietoja pääministeri puolisonsa niille voinnista Laura Hallamaa miettii Millaista on poikkeus ajan nauru toistaiseksi jäänyt ilman erityisiä kotona tutkia maa-ja metsätalousministeri Jari Leppä arvioi aamun aluksi Corona vaikutuksia maatalouteen uusimme tästä keskustelusta osaan lähetyksen lopuksi humpuuki liittykää seurassa Konecranesin aiheuttama talous sokki kattaa kaikki talouselämän tasot ongelmien kanssa pyristelevät niin maailmantalous euroalueen talous valtiontalous kuntatalous kuin kotitaloudet Ken talous sukeltaa mutta kuilusta tullaan aikanaan myös ylös palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen Hyvää huomenta 201e Nelli ödman toimitusjohtaja Aki Kangasharju Hyvää huomenta Hyvää huomenna valtiontaloutta hallitus antoi eilen historiallisen suuren lisäbudjetin 4,1 miljardia euroa mitä tää näyttää että summasta Millainen Silta yli synkän virran siitä rakentuu Elina Pylkkänen nokkelat Avaa se että kun siellä tuli terassille maininta että tämäkään ei vielä riitä ja tullaan tekemään toukokuussa lisää ratkaisuja tai lisämääräraha esityksiä ja ja tota tehtävä että kuinka kuinka tässä luisut on ja kuinka paljon tässä nyt sitten lisää velkaa otetaan sinua pelottaa luisu mutta Minkäslainen silta tästä luisussa saadaan niinku yli Tämän koiran aiheuttaman jotain pahan ajan rajoitustoimenpiteiden nehän lentämisestä aika pitkälle eli Siitähän se nyt on kiinni et Corona epidemia sinänsä ei tuottanut tätä talouden syvään taantumaan vaan vaan sen toi nimenomaan nämä liikkumisrajoitukset ja kokoontumis rajoitukset ja sillä tavalla niinku tän kotimaisen kysynnän halvaannuttaa Minen sitä kautta tietysti ymmärrettävistä syistä mutta kuitenkin että et mikä näitä rajoituksia saadaan nyt purettua niin sitä nopeammin Mitä sitten nousta jaloilleen Okei Kangasharju Mitä on summasta avusta auttaa yrityksiä ja ja ottaa koko Kansa Hyvää jatkoa sille mitään maaliskuussa päätettiin ja nyt sitten kun toukokuussa tehdään taas lisää niin kyllähän sillä jo tuota tämä jatkuvuus ja tällainen nopeiten askartelu purkamassa nyt jo päivä niin kyllä se semmonen toivonkipinä on nyt hyppimässä ja nyt on olennaista se että nyt hallitussa kunnes se niille täytyy perustaa tämmöisen ryhmän jolla on että rajoitusten päästään pois niin nyt on olennaista se että se tuli niin hirveen hyvin että yhtään päivää auttaa sitten valtiota kanssa pelannut hoidossa eli myöskään Niinku sehän on siellä taas ollut sitä mieltä että tässä ei ole tällaisesta vielä kamerassa vielä että jos ne tämän vuoden lopussa ollaan velka suhteessa niin viime vuoden 60% 74 sitten sehän ostaa ehkä lähemmäs 80 niin se on vielä eurooppalaisessa vertailussa kamala niistä ja olen näitä sitten on tämän akuutin kriisin jälkeen nyt eikä sellainen suunnitelma jolla se alijäämä saadaan kuriin jolla talouskasvua saadaan niin hyväksi että se velka ei lähde sitten nousemaan hallitsemattomasti niin näillä näillä reunaehdoilla niin ei tämä minua pelota eli vaikka meillä oli tästä tähän sitten ja vuosia sen jälkeen paljon alijäämä ei saa tukuttaa tee tämä Corona Greenpeacen varjo meidän julkisteta vuodesta tulee todella monen monen vuoden siinä on kokonaisnäkemystä tästä tilanteesta ja sen takia mä kyllä Luotan tähän että tässä päästään hyviin tuloksiin tai et saadaan nopeasti tällasia niin kun suunnitelmia tulosta rajoitteista ja ja ja tota yhtään niinku näkemään näitä erilaisia vaihtoehtoja Juuri kun tässä tässä niinku tähän testaukseen ja muihin et me pystytään niinku Käynnistä vähän kerrassaan tätä taloa tai sitä tarvitse tietenkään kerralla kaikkea vaan että vähän kerrassaan ja mä uskoisin kyllä että kun tää teidän ministeriöiden välisestä Ei niitä saunasta ekspertiisi Mitä meillä on nyt tässä kuunneltu että et mun mielestä enkä nää taloudelliset vaikutukset tässä kohtaa loistaneet poissaolollaan ja mun mielestä ne on paikallaan kyllä ja olis ollu ehkä paikallaan ottaa jopa paremminkin niinku tällanen ryhmä Miksi Tässä nyt katsotaan käyttää ja tuota tietysti siinä on se että heiltä odotetaan tuloksia ja se on myöskin tuolla niinku kansainvälisesti verkottunut tämä ryhmä talous ponnahtaa suuria kysymyksiä pohdittavaksi nämä maatalouskeskustelu tässäkin studiossa aivan varmasti jatkuvat Kiitoksia teille tässä vaiheessa Elina Pylkkänen ja Aki Kangasharju mitään hyvää pääsiäistä molemmille tiennyt kello lähestyy vähitellen puolta yhdeksää ja siihen on vielä viitisen minuuttia aikaa ja lehtikatsaus on tulossa seuraavaksi sitten puimme Ylen uutta puoluekannatusmittaus ja sitten heti perään myös ulkomaille ja Britanniasta siellä pääministeri Boris Johnson on edelleen sairaalassa Corona viruksen Vuoksen ajan nauru on aamun kolumnistin Laura Hallamaa nainen ja nauhan on tärkeämpää kuin koskaan sanoo hän haastattelusta osainen arvioida aamun aluksi coronan vaikutuksia maatalon maatalouteen studiossa valmiina kertomaan että lehtien pääkirjoituksissa kolumneista Suomessa on puhuttanut Mikael Agricolan päivä nimittäin sitä vietetään tänään myös myös kiirastorstain ohella ja ekonomisti Juha Itkonen Anna viitannut että en vaan voi käsittää Miksi ei ole olemassa Mikael Agricola kolajuomat Suomalaiset eivät osaa markkinoida Ei sitten pätkääkään mutta tämän tämän jälkeen Siirrytään Suomessa hieman vakavampiin asioihin Miten Tilastokeskus on viitannut uusia tilastoja ja korva kriisiä matkustusrajoitukset tuntuvat todella matkailussa maaliskuussa Näin siis Tilastokeskus sanoja 48 prosenttia viime vuodesta ja ulkomailla matkailuala vähennys oli 53 prosenttia ja Kiinasta saapuneilla jopa 83% maaliskuun tiedot jotta näistä hotelleista 43 prosenttia ilmoitti sulkeutuneita jo ennen kuun loppua yöpymiset laskivat kaikissa maakunnissa mutta suhteellisesti vähiten laskuväline Kainuussa 35% Mietoisten kokonaismäärä väheni suhteellisesti eniten kanta-hämeessä 66 prosenttia eli eli isoja lukuja ja sitten vielä Suomen kuvalehteen nimittäin eilen uutisoitiin siitä että että Suomen valtion henkilösuoja kauppa ja mun epäonnistui ja siihen Nyt joutuu tällainen omituinen lehti jossa kaksi yrittäjää riitelee keskenään ja toinen heistä on vielä julkisuudesta tunnettu kauneusyrittäjä Tiina Jylhän joka syyttää muassa pikavippiyhtiöt pyörittäneet ulosottovelka Insta liikemies Onni sarmaste the kavalluksesta ja samasta puolestaan väittää joutuneensa itse huijausta kiristyksen kohteeksi ja Suomen kuvalehden mukaan Suomen valtio Ei tilannut Kiinasta hankintoja hengityssuojaimia suoraan Kiinasta lasten yritykseltä ja keskiviikkona Huoltovarmuuskeskus ilmoitti että tarvikkeet eivät ole sairaala käytössä eurooppalaisten standardien mukaisia ja Virossa plastiikkakirurgian klinikka ms-keskus oli tilannut hengityssuojaimia hänen yritykseltä ja sanoa sen oli määrä toimia hankkeessa vain konsulttina joka neuvotteli kaupat valtion kanssa hänen mukaansa sarmaste way kuitenkin miljoonien arvoisen kaupan itselleni ilmoittamalla huoltovarmuuskeskuksen väärän belgialaisen tilinumeron ennakkomaksua varten ja tämä kuulostaa kyllä sellaista viideltä että tämä tulee jonkin aikaa vielä jatkumaan asenila syödä se se kuulostaa aivan hengityssuoja mutta se nyt tässä vaiheessa se on nyt tietysti mutta vielä lopuksi Keskisuomalainen lehteen nimittäin Corona price on tuottanut negatiivisia talousuutisia toisensa perään mutta Suomessa kuitenkin yksi ihmisryhmille Corona toimenpiteiden vaikutusta on taloudellisesti positiivinen ja ne ovat raha-automaattien ja erityisesti peliriippuvaiset maaliskuu 13 päivä sulkemassa peliautomaattien Santeri Salminen Helsingin jäähallia uutinen otettiin riemulla vastaan rahapeliongelmien kanssa keskuudessa ja hautauspalvelu pelurin yksikön päällikkö Inka Silvennoinen kertoo maaliskuun päätöksen jälkeisestä toivepuu toiveikkaiden ihastuneiden yhteydenottojen tulvasta voivat käydä vihdoinkin kaupassa rauhassa vailla huolta repsahduksen 101 rahaa ja ostosten tekemisen kun kaikki ei mene peleihin

08:29
Mutta sdp:n hengittää aivan niskaan sdp:n kannatus on noin kolme prosenttiyksikköä ja Perussuomalaisten pudonnut 2,4 prosenttiyksikköä Huomenta politiikan toimittaja Hannu Tikkala Mikä selittää sdp:n nousukiito jatkuu tästä voi tietää että tässä kolme kriisiä vaikuttaa Demareiden nousukiito ja tyypillistä lasten kriisiaikana on se että että istumalla johtajalle tulee tukea eikä häntää haluta sisältä pois koska siihen liittyy tietysti riskiä siitä että vaihtamalla ei johto parane ja samanlaisia esimerkkejä on nähty europalle Euroopassa ja maailmassa jossa johtajien kannatusluvut ja suosio luvut ovat nousseet ja ne taitaa olla nyt tässä Marina Demareiden kohdalla myös ja täytyy myös sanoa että ehkä semmonen yleinen tuntemus on että Marin ja hallitus onnistunut viestimään asioista on hyvin tietävät kolmen prosenttiyksikön nousu näin nopeasti yhdellä mittausväli hyvin harvinaista ei täysin poikkeuksellista mutta hyvin harvinaista historiasta löytyy muutamia esimerkkejä siitä että tällaisia vaihteluja on tullut muutama esimerkki siitä että mittaus ennen vaaleja on ollut tätä luokkaa heikompi tai parempi esimerkiksi keskustella kävi näin toukokuussa 2015 perussuomalaisilla ennen jytky vaalea 2011 tällä tavalla mutta varsinaisesti mittauksessa on käynyt tuksessa on kyse nimenomaan tästä Corona tilanteesta Eli siitä että suuri osa huomisesta nyt keskittyä hallituksen ja silti siihen että millaisia toimenpiteitä hallitus tekee Ja täällä on varmasti oppositiolle jää niinku vähän vähemmän näkyvyyttä ja siihen keskitytään vähemmän Kokoomuksen kannatus oppositiopuolue sekin näytti olevan lievässä laskussa mutta ei kovin voimakkaasti ja kokemuksesta sanon joskus että kannatus käydään muistuttaa aivokuolleen sähkökäyrä eli Sille ei tapahdu mitään tasaista on mikä selittää tätä Kokoomuksen jatkuvaa tasaisuutta 20 prosentin kannatuksen vaalissa vaikka heti kun sieltä mitään Mutta nyt ollaan tultu sieltä täältä vähän alaspäin mutta ehkä myös Kokoomus on jollakin tavalla jos oppositiossa Perussuomalaisten ja se näkyy esimerkiksi kyselytunnilla jossa Perussuomalaiset puolueena kysymisen ja sitten on jääty jää varjoon ja täytyy sanoa että tämä on myös Kokoomuksen siinä mielessä vaikea paikka että onko se joka uudestaan niin mä voin kritisoineet hallitusta talous näkökulmasta ja siitä että miten hallitus saa hallitusohjelman työllisyys ja tasapainottavat tehtyä Ja nyt kun Tämä tilanne on ihan toisenlainen heidän pitää jollakin tavalla keksiä pyörä uudelleen Joo siinä on kyllä tuonut kenttää vaikeus tietää että Kokoomuksen Politiikka on tuota tasaista on hallituspuolueet keskustassa myös siellä ei ole pystytty hallituksessa kun ollaan kriiseistä huolimatta kannatusta ostamaan hannukkala mitä sanot mukainen suoritus tasainen käydään puheenjohtaja Katri Kulmuni ilta siihen että kohdassa puoluekokouksessa että keskustan pitää olla 20 prosentin puolue ei 10 prosentin puolue niin siinä että me ollaan suhteutettuna tähän Tämä suoritus ei ole hyvä missään nimessä mutta täytyy myös muistaa että Keskusta ja Katri kolmonen on joutunut aika eikä aika vaikea olla erittäin vaikeaan paikkaan eli Alko johtaja kaudesta käytännössä oli vastuussa siitä että pääministeri vaihtui ja toisen puolen pääministerin nimeomaan ja nyt sitten ollaan yhdessä Suomen historian taloushistoria vaikeassa paikassa ja valtiovarainministeri saukko tässä tilanteessa Vihreät puheenjohtaja Maria Ohisalo kriisijohtaminen ei näytä kannattajien sitte siinä mielessä Minkälaisen selityksen löydät Vihreiden lukujen puolen prosenttiyksikön hieman alaspäin ja täytyy sanoa että tammikuussa Marin valittiin sitten Demareiden puheenjohtajat joka on varmasti mennyt osaltaan tätä Vihreiden kannatusta mutta siellä on myös viereinen sisällä ollut sisäistä painetta ihan on haluttu enemmän toimi anime maailmasta puolella ja myös teollisuus puolella ja tästä Puolaan kipuillut sisäisesti ja tämä varmasti osaltaan myös vaikuttaa tyytymättömyyteen että kohta ja nyt ollaan siinä tilanteessa tämmösen niinku vaikka ilmastopolitiikka se on jäänyt niin tietenkin tämä keskustelu on oikeastaan aivan täysin ja siitä Seuraava kysymys tulee kun neljä että että miten Corona kynsienhoito vaikuttanut suomalaiseen poliittiseen keskusteluun ja ehkä sitä kautta myös sitten tähän kaupunkiin josta nyt puhun kyllä täytyy sanoa että poliittinen keskustelu elämää jos poikkeustilassa jos se on vielä poikkeustilassa Eli niin se on kiinnittyminen hallituksen hallituksen toimia siitä mitä se tekee seuraavaksi keskitytään nimenomaan hallituksen toimiin nyt tuntuu että keskitetään vielä enemmän ja tämä tarkoittaa sitä että opposition jäänyt katveeseen ihan ja heidän pitää miettiä tarkkaan sitä että Millaista kritiikkiä esittävät hallitusta kohtaan koska jos tämä kritiikki näyttäytyy sellaisena on on matkan varrella on nähty yksi sellainen oli tämä lentokentän läpi tulee Suomeen palanneen ohjeistus karanteeniin kaltaisiin olosuhteisiin nähden hallitus siitä sitten selvisi viestinnän ensinnäkin ollut hyvin hyvin hyvin selkeää alusta lähtien mutta täytyy sanoa että tässä helsinki-vantaa saa hallitusta itsekin myöntänyt että Siinä tehtiin virheitä siinä ei ollut tarpeeksi selvää johtamista siellä oli liian monta ei ottanut oikeastaan koppia tästä että miten hoidetaan mutta Hannu Tikkala lehtikaktuksen joka tulee Britanniasta

08:40
Mutta telepaattinen lähteiden mukaan Boris Johnson on vielä voinut ohjailla hallitusta sairasvuoteelta tehtäviä hoitava ulkoministeri Dominic raab että kaasujalan keventäminen toimissa olisi Pahinta mitä Britannia juuri nyt voisi tehdä kannessa huomion kiinnittää otsikko jonka mukana korvauksen uhrien määrä Britanniassa voi nousta Euroopan korkeimmaksi Institute for health metrics and 66000 artikkelissa kuvaillaan Kuinka betanian viilettänyt koronavirus vastaisten toimien luomisessa voi pahentaa tilannetta maassa pitkään ja Mirri että maassa pohdittiin lounas ja strategia jossa viruksen leviäminen olisi hyväksytty yhdysvaltalaistutkimuksen johtopäätökset kiistetään kuitenkin guardianin artikkelissa brittitutkija johdolla Unkarin professori 9 sano että yhdysvaltalaisen arvio hoitoa tarvitsevien ekona potilaiden määrästä on kaksi kertaa liian suuri osa niin maaliskuussa käänteentekevän tutkimuksen joka sai Britannian hallituksen ryhtymään ankariin noroviruksen vastaisiin toimiin terveydenhuollon ylikuormittumisen pelossa Skin Ruotsiin toisessakaan jutussa on Britannian valtatyhjiö etä-äiti sano että ulkoministeri ja meininki pramilla suuria päätöksiä ilman hallituksen yhteisymmärrystä ja tämä hidastaa päätöksentekoa kriisin keskellä Britannian Corolla testi tilannetta maan Hallitus on sanonut että vasta-aineet testit joissa nähdään Ovatko kansalaiset sairastaneet kovin 19 taudin vai ei on avain siihen että Britannia voi palata normaaliin päiväjärjestykseen ja rajoituksista voidaan luopua et saisin artikkelin mukaan Britannian pääministerit vetoa britti yrityksiin jotta mä kehittäisivät vastaan ettei sitä ja kotikäyttöön lehden mukana mikään kotitesti ei tähän saakka ole osoittautunut riittävän luotettavaksi jotta ja käyttöönottoa voitaisiin harkita Britannian hallitus haluaisi luoda kotimaisen ratkaisua esimerkiksi Kiinasta ostettavien testien sijaan vaiheen osoittavien testien määrä herättää kritiikkiä ovat vain murto-osa siitä mihin Saksan pystynyt terveysviranomainen Chris weeti myöntää että testien puute on maksanut Britanniassa selfie jonka kannessa Alison Brie Larson osoittaa tekstinsä suoraan sairaalahoidossa olevalle pääministeri Boris Johnson niille on nyt laitettu syrjään ja koko 66 miljoona kansamme odottaa nyt uutisia kärsimättömänä pääministeri on valttia sydän joten taistele kaikilla voimilla cp9 kirjoittaa lehti lukio Lontoossa Pasi Myöhänen ja sitten on kolumnistin vuoro 3 on vapaa toimittaja Laura Hallamaa hän uskoo että naurun on ihmishenkiä piti sanoo suoraan että Saksa on testauksessa edellä ja Britannia yrittänyt oppia läksynsä Saksan esimerkkiä seuraten

08:45
Tuo ajatus pyöri päässäni kun samainen hyllyjen välissä kirjaston viimeisenä aukiolopäivänä teos oli alkanut näyttää murheelta ja raskaalta kaiken koronavirus uutisoinnin keskellä kirjasto näytti yhtä synkältä menneisyyden minä Miksi hankin luettavaksi vain painavaan katastrofi kirjallisuutta etkä mitään hauskaa varautunut tällaiseen tilanteeseen tarpeeksi hyvin kirjallisuus ensiapuna kirjastoon hamstraamaan äkkiä jotain kirjaston hyllyistä siinä oli kertomassa puheen Karista saa luvan kelvata ajattelin paremmalta sukeltaa puheen Karin ajatusmaailmaan kun vain olla omassa ahdistuksessa aivoihin näyttää mahtuu vain yksi iso asia kerrallaan viimeaikoina ollut useamman kerran viikossa saamme katsoa kun maan johtajat vakavana rivistön kertovat uusista toimista kotona viruksen taltuttamiseksi samalla hämmentävä tilanne on antanut aineksia ja mulla Tomi havaintoihin Oletko nähnyt erään rehtorin kirjoituksen jossa kerrotaan etäopetuksen tiimellyksessä videokuvassa vierasta naista kanssa riskeistä Bohemian Rhapsody Corona aiheisen parempi versio kermaiset koje kun autoja sulkemisesta leikkasit kaverilta saamaasi uutisvinkki ja näet ensimmäisenä kuvan Aake Kalliala otsasta että ostaisin sulkeutumisesta riittää mutta niin näyttää riittävän huumoriakin sitä Ei onneksi ole vielä rajoitettu iltaisin istuimen puolisoni kanssa kotisohvalla ja esittelemme toisillemme poikkeusoloissa itäneen vitsit meemit piirrokset ja kirjoitukset sen ennen kun katsomme päälle naurettu amerikkalais sarjaa jakso kone sit vaikka juonenkäänteet ovat tuttuja ja tuntuu turvalliselta ja ennakoita valta eli aivan päinvastaiselta kuin maailma ympärillämme juuri nyt noita jotka hakevat lohtua tilanne komediassa ensimmäisenä viikkona naurettu amerikkalais sarja oli kanavansa katsotuin ensimmäisen kerran Tärkeintä on että sarja Saa minut nauramaan jännitys purkautuu ja rentouttaa koko kropan erittyy mielihyvä hormoneja eristäytyminen ne päälle kaatuvat seinät lähipiirin jaksamisesta ja terveydestä Mitä ovat jatkuvan pesemisen vuoksi hiekkapaperin karheat mäkin kuulemma vahvistuu kun nauraa välillä ehkä siitäkin on jotain hyötyä tällaisessa tauti tilanteessa ahdistaa nenää naurettavan ihmisiä yhteen huumori jutut leviävät pääskysen uksen nopeudella eivät jopa nopeammin läpät ja toteutuksen hokemat tulevat vastaan koulujen pihoilla ja kahvitauoilla mutta normaalin aikana huumori ja usein kulttuurin pariin komedia moni olevan yhdentekevä hyppää että jonka merkitystä ihmiselle ei nähdä tilanne muuttuu kun elämässä tulee vapaata kriisiaikoina huumori on tiukka liima tässä viime hetken jonka aikana saattoi olla ajattelematta pommeja ja Paukku taloudellinen ahdinko vähäksi aikaa unholaan kun tamperelaiset keksivät sanoa kyllä lähtee tuoksinassa lehti pullistelee vitsejä huomata että poikkeuksellisina aikoina huumori ei jätä meitä tai vastoin se saa vain lisää aiheesta josta ammentaa Vitsit ovat jo suorastaan oma taiteenlajinsa yhtäkkiä koko kansalla on yhteinen irvailu kohde asioista vähemmän vakavasti otettavia se tekee asioista siedettäviä aikana huumorista tulee yhtä tärkeä kuin kaappiin hamstrausta hernerokka purkeista päivän ulkoilu hetkistä ja muistutus siitä että maailma on pystyssä sille voi nauraa oikeastaan sillä Täytyyhän Auraa Laura Hallamaa


08:50
Metsätalous tuottaja Keskusliiton mukaan suurimmat akuutit haasteet kotimaisen ruoantuotannon olemme ovat maatilojen heikentynyt talous- ja rahoitustilanne senkään kausi työvoiman saatavuus näitä asioita jo näitä asioita ja myös muita maatalouteen liittyviä haasteita kommentoimaan ja metsätalousministeri Jari Leppä meillä ei tuodaan tänne vaan sellaista tuotetta ja sellaisia tuotteita jotka eivät täytä meidän tuota ja kyllä sitten Painetaan meidän kotimaisen tuotantomme hintaa alas niin kuin nyt on tehty ja tämä epäterveet ja ja sitten jotenkin eteen on yleensä pieneliöiden ja Millaista ja tuonti ja tarkkaan ottaen tarkoitat tällä joka joka on sellaista jota ette toimi esimerkiksi meillä liha- ja maitotuotteet jotka tulevat ja viljatuotteet myöskin jossa tulevat osin sellaisista maista mikä meillä eli suoraan sanottuna ei saa tuottaa tavallaan elintarvikkeita luokkaa Suomessa kuin mitä meillä täällä elintarvikkeita tänne tulee itsekin viljelijä ja kohta on kylmä töiden aika kun tästä huoltovarmuudesta puhuttiin ja siitä että Suomen täytyy varautua siihen että että tuonnissa saattaa joitakin muutoksia tuolla niin niin moni viljelijä miettii mitä peltoa nyt kyllä Mikä on Mikä on teidän maa- ja metsätalousministeriön ja tästä näkökulmasta Mitä sinne pitäisi laittaa pitää pitää kiinni siitä suunnitelmasta erityisesti haluan merkit tuo maailmalla viittaa siihen että valkuaisen osalta meillä voi tulla on tärkeää että tällä hetkellä on siitä että että kuinka paljon ulkomaista työvoimaa olisi mahdollista Suomen saada rajoituksista huolimatta riittävästi sitä jo sitten tulemaan ja tämä ei tietenkään riitä vaan me Tarvitsemme lisää sitä ja teemme kaikkemme sen eteen että Penny mitä ollaan ja oranssia emmetin ja suojaus toivetta Muista että tinkisi on selvä asia mutta lisäksi ja olen iloinen siitä että nyt sitten hakeutumaan Oy työtehtäviä mitään Mitä erikoiskasvi tilanhoitaja maatiloilla on se taidettaan erinomaisella tavalla tätä työtehtäviä jotka sitten käyvät hyvin monille ihmisille ja tosta kyllä edelleen suomalaisia hakeutumaan jotain että niin tapahtuu Entä jos tilanne on kuitenkin se että työstä maksettava palkka ei houkuttele suomalaisia töihin mitä silloin on tehtävissä tähden on toimittava niin että se kannattavuutta riittävällä tasolla jotta sitä ostovoimaa mitä tilalle kärsimyksestä puhutaan puolenpäivän jälkeen jo hyvässä tapauksessa ja kriisi voi tuoda esiin ihmisten halunnut tukea toisiaan Tommy Hellsten on vieraana Satu Kivelän haastateltavana klo 12.10 matteus-passio kuullaan tänään kello 19 02300 Espoo pääsiäinen lauantaina klo 19 vieraana Jaakko Heinimäki ja Petri Korhonen ja musiikkia luvassa kuunneltavaa Kiitoksia tästä päivästä ja

09:01
10 kuukautta niin muistat Tässä on nyt merkittävä askel meidän politiikassa The Sun to Minkä vuoksi rajoituksella tuskin tulee jatkoa Marin sanoi että tää otti tilanteen tasan tuessa Uudenmaan liikkumisrajoitukset Sille ei myöskään ole enää sellaista perustetta tai välttämättömyyttä jota valmiuslaki edellyttää meidän tuotanto on tarpeen ja kyllä sitten Painetaan meidän kotimaisen tuotanto merkintä alas epidemia on ajanut Heinävedellä sijaitseva ensimmäistä kertaa 50 vuotta johtaja ranteessa tulin heti meidän kassakriisi koskaan vieras pallo matkailu mennä päälle ja sitten jos meillä on asiakkaita niin Toki se vaikuttaa niin että meillä on valitettavasti oli lomautettuna suurin osaaminen 30 hengen henkilöstöstä henkilökunta on lähes kaikki lomautetun Olemme joutuneet monien kriisipalaveri ja pitämään ja mietimme sitten kuinka tästä selvitään taloustilanne meillä tulee olemaan


---
Epätäydellinen maailma
on tuotettu puhelimen ListNote- puheentunnistusohjelmalla. Ohjelma ei ole täydellinen, välillä se kyllä tunnistaa pitkätkin pätkät, mutta ei niitä tallenna vaan hylkää. Usein myös lauseen alku jää käsittelemättä.

Myös käyttäjä on epätäydellinen. Ohjelman lakattua toimimasta, käyttäjä ei ole aina valmiina jatkamaan. Puhelimen akkukin välillä menettää tehonsa. Välillä on pitkä tauko, kun käyttäjä on muissa tehtävissä.
Pertti Manninen

Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi


Yhteys - Dilemma -
NETTISANOMAT-PERHEEN KÄVIJÄTILASTO:
150560 eri käyntiä tammikuussa 2018.

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi

Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -


Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella 08.04.2020.

07:01

Saadaan purettua viimeistään kesäkuussa jos riisi jää lyhyeksi ja hallitus tukee yrityksiä riittävästi edessä Ei olisi laajamittaista konkurssi Aaltoa syksyllä koronavirus pandemian vaikutukset näkyvät Suomen viennin ja tuonnin tärkeimmässä hermo keskuksessa eli Helsingin Vuosaaren satamassa toistaiseksi vain vähän määrä on suunnilleen viimevuotisella tasolla mutta vienti määrissä on pientä laskua henkilö matkustajaliikenne on sen sijaan täysin pysähdyksissä ja matkustajaa autolautat kuljettavat nyt pelkkää rahtia huoltovarmuuskeskuksen taloudellisella tuella Vesa Marttinen Vuosaaren satama tulee päivittäin 5 munaa 10 laivaa ja Pitkänen toistatuhatta rekkaa viime vuonna noin 14,4 miljoonaa tonnia tavaraa tietty puolella ovat hieman viime vuotta pienemmät Mikä johtuu alkuvuoden Paperi ja metsäteollisuuden lakkojen heijastuksista mutta osin myös norovirus tilanteesta Ahti liikenne yksikönjohtaja Jukka Kallio osittain siitä että valtameri varustamon Toyota AC Odyssey väristä vetäneet laivoja liikenteestä poissa seisomaan mutta sekin varmaan alkaa jossain vaiheessa tuossa että tilannetta sinkistä ja täysin pysähdyksissä oleva matkustajaliikenne sillä puolet Helsingin satama liikevaihdosta tulee vastapuolelta useat matkustaja lautat kulkevat Suomesta Viroon ja Ruotsiin kuljettajan pelkkää rahtia merkitys on suuri laivat vievät ja tuovat luomansa elintarvikkeita lääkkeitä sekä kulutustavaroita ei ole kannattavaa ilman matkustajia ja siksi Huoltovarmuuskeskus tukee varustaminen taloudellisesti korvaa kriisin keskellä huoltovarmuuskeskuksen johtaja Sauli Savisalo pudonnut pois Mikä rahtiliikenteen tuottamat tuote ei riitä kattamaan niitä Miten laivojen operoinnin Näytä on on tota suuri merkitys näillä matkustajaa matkustaja-autolautta ja ja niin että niillä Juuri ja juuri kannattaa ajaa niitä on tähän sosiaali- ja terveysministeri aino-kaisa Pekonen on vastannut suoja tarvikkeista nousseeseen arvosteluun Kekkonen sanoi illan a-studiossa että huoltovarmuuskeskuksen varastot jouduttiin avaamaan jo varhaisessa vaiheessa koska Joillakin sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoilla ei ollut lainkaan tarvikkeita omissa varmuusvarasto issah se että kunnat sairaanhoitopiirit yksityiset toimijat eivät ole varautuneet niin hyvin välttämättä tähän pandemiaan kun olisi pitänyt Meillä on on lakisääteinen määräys siitä että pitää olla varautunut 3 viiva 6 kuukauden normaali olo ja vastaavan suoja varustuksen osalta mutta nyt on ilmennyt että että kaikissa kaikissa paikoissa tällaista varautumista ei ole tehty toisissa paikoissa varautumista on hyvin materiaali on paljon mutta sit meillä on paikka jossa näitä varusteita ei ole lainkaan ja Tästä syystä jouduttiin avaamaan nää huoltovarmuuskeskuksen varastot myöskin hyvin aikaisessa vaiheessa tätä epidemia tilannetta ministeri Pekosen mukaan uusia suojavarusteita tuodaan nyt muun muassa Kiinasta kotimainen tuotanto saadaan käyntiin vasta ensi kuussa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo harkitsevansa maailman terveysjärjestön on rahoituksen leikkaamista suosimisesta ja koronavirus tilanteen huonosta hoitamisesta Yhdysvallat on yk:n alaisen Who on suurin rahoittaja Corona viruksen alkupisteen äol:n kiinalaisen kaupungin kuukausia kestänyt eristys päättyy tänään kansalaiset saavat poistua ihanista ensimmäistä kertaa sitten tammikuun liikenne avataan mutta koulu pidetään yhä suljettuina Corona viruksen aiheuttama poikkeustila on kohottanut kaikkialla ihmisten stressitasoa Stressi on kehon puolustusreaktio ja sitä tarvitaan Stressi on sen sijaan hyvin haitallinen siksi siihen on syytä puuttua ajoissa Pauliina happo Jalkanen on ihan varma että näitä tulee se tekee vuonna mutta aina ku ajoin tulee näitä tämäntyyppisiä ja ne varmaan opitaan tästä jotakin sillä tavalla et mä osaan sitten ehkä viisaammin hallita kaikki vietetään romanien kansallispäivää päivän tarkoitus on tuoda esille romaaniin kulttuuria ja kieltä 10 000

07:09
Pohjois-lapissa piristyy iltapäivällä ja ajoittain sataa lunta Tai räntää muualla vesi tai lumikuuroja tulee vasta myöhään illalla tai ensi yönä Päivän ylin lämpötila on kuuden ja 14 asteen välillä Lapissa 28 asteen välillä merialueella varoitetaan kovasta tuulesta

07:10
Kriisin keskellä ja vanhustenhuollon vakava Corona tilanne poliitikko raadin arvioita siitä miten Corona rajoituksia voitaisiin ryhtyä purkamaan Ykkösaamu klo 7.30

---

08:44
Yhteisestä itsenäisyyttä mutta Millaisia uutiskanavia yhteisessä seurata lisäksi meillä taisi nyt yhteys katketa jompaan kumpaan Onko On vai varmaan merkittävä tekijä siinä no meitä kaikki on kerrottu ottamaan itsenäisyyttä toisiin ihmisiin ja ja tämähän on eri maissa ja eri kulttuureissa tosin voi olla tosi hankala asia siis ihan parissa valkonen monet muut on on ihan samassa tilanteessa Jos pitää oppia uutta käyttäytymistä Miten lähtökohtaisesti nyt sen somaliyhteisö sitä nyt sanotaan et se on muuten aika perhekeskeistä Kuinka vaikeaa tän etäisyyden ottaminen on tässä tilanteessa tavallaan et siellä lapsen vanhemmat ja sitten erityisesti sitten tulee kipeäksi siellä on satoja ihmisiä käynyt tähän Muista että tullaan Kyllä Milloin seuraava tulee Tuleeko myös ihan konkreettisia kyselyitä neuvontapalvelu tyyppistä että voit välittää sitä eteenpäin ainakin tullut maanantaina samalla oli lääkäri joka sitten kertoi siitä Miten estää Marko Krapu sinä mainitsit tän Euroopan yleisurheiluliiton tässä jo Tiedätkö miten yleisesti eri yleisradioyhtiö jossa Euroopassa on samanlaista tehty No ihan samassa mittakaavassa ei ymmärtääkseni ole tehty ihan Nollasta neljällä uudella ei olla tällainen Sellaista ei ole tiedän että tontin maita joissa näitä kyseisiä kieliä puhutaan vielä vieläkin enemmän kuin Suomessa ja niissä on Vallila pystytään tarjoamaan myös näillä kielillä mutta mutta se että neljä kieltä ottaa yhtä aikaa niin se on poikkeuksellista et se aika aika rivakasti että miten miten helpottaa vaikeaa oli löytää nämä nämä Nokian nämä kääntävät kuinka tämä porukka joka on tässä mukana tosiaan käynnistettiin kahdessa vuorokaudessa niin saatiin se tosi nopeasti niinku mutta se auto ennen kaikkea se että tämä yhteisöllinen kieliryhmien edustajat olivat itse todella aktiivisia ja mikä Heillä oli tästä että pitää saada ajantasaista ja luotettavaa tietoa tilanteesta ja se auttoi osaltaan siihen että pystymme nopeasti paita tämä hyviä osa vielä kääntäjiä ja sitä myös hyviä esiintyjiä tekemään näitä uutisia niin kyllä eri kielellä ja ja tota tässä auttoi yritä valtava yhteisön niinkö yhteen hiileen puhaltaminen nyt sitten jatkuu Me emme tiedä miten pitkään mutta jatkuu joka tapauksia Kiitos Marko Krapu ja Olihan ne työpäivän jatkoa suosittuja mutta siitä Se alkaa sitten aika nopeasti niin rentoa kun tehdään teidän vaikeitakin päätöksiä mutta kyllä meillä Tämä on tietysti poikkeuksiakin politiikan tutkija Johanna Vuorelma Onko Onko sinulla joku selitys tälle ilmiölle jossa kansallisen biisin kohdalla Poliittisen johdon suosio kasvaa niin niin se on tunnistettu aika hyvin tutkimuksessa ja jo aika kauan sitten ja tässä on Saksassa Italiassa Britanniassa Johnson myös trump's valloissa Kanadassa to do Australiassa Morrison käytännössä kun katsotaan niin kaikkien tässä Corona kriisin kohdalla oikeastaan ainoa poikkeus joka löytyy niin tulee talouspolitiikan puolelta mieleen että meillähän valtiovarainministerit ovat perinteisesti olleet arvostettuja henkilöitä ja nauttineet nyt vaan Johanna Vuorelma sinulla oli oli siellä esimerkkinä tämä George Bush nuorempi Ja syyskuun 11 päivän iskut ja siellä oli aivan valtava bombastus tosiaan suosiossa yhden ja yksi mielipidemittauksessa oli pari viikkoa Iskun jälkeen niin 90 prosenttia kyselyyn vastanneista Piti tätä toimintaa hyväksytään mutta Nämä olivat valtavat epäonnistuminen viranomaiselle niitä ei pysty tästä mutta kuitenkin johtajan suosio nousee Miten että mitä tää oikein ymmärtää iso virhe on kertoa että asiat ovat hallinnassa vaikka itse epävarmuustekijöitä on on paljon koska Vähän on nyt Suomessa semmonen olo että on ehkä annettu eli optimistinen kuva jos näistä suojaus välineistä ja nyt alkaa tulla ikäviä uutisia Miten pistän nämä ikävät uutiset jotenkin esille Johanna Vuorenmaa levä käsittelee luottamuksen näkökulman kulmasta niin luottamuksessa tutkimuksessa Tunnistetaan erilaisia tekijöitä tiedollinen tekijä ja toinen on psykologinen tekijä ja sitte kolmestaan enemmän ja varma kerrotaan julkisuuden julkisuuteen ja sitte hetken päästä ilman et se onkin hyvin epävarma niin semmoisessa tilanteessa luottamukseen liittyvä tiedollinen puoli se voi horjua ja ja on tärkeä muistaa että myös epävarmuuksien viestiminen avoimesti se lisää Eli se ei ole niin että jos sanotaan että en tiedä että se ei ole varsinaisesti tietoa Ja tässä mielessäsi tiedollinen puoli luottamuksen rakentamisessa on hyvin keskeinen juuri politiikan tutkija Johanna Vuorelma ja hänen kanssaan oli keskustelemassa oli Ilkka ruostetsaari Tampereen yliopistosta kanssani olet tekemässä toimittaja Jukka Vanninen ajastin S10 lähetys toimittajana tänään Marja ala-kokko tuotteena tarjoilija äänitarkkailija tällä hetkellä matikka Uitto Radio yhden kuluttaja Juha Salomaa on tullut tänne Hyvää huomenta kohtalolta sieltähän kuuntelu vinkkejä auto-tune tapaan tarjolla nyt tämmöinen Itse ainakin mielelläni tunnen luotu kanava että ostettu palautettakin siitä kiinni silloin kun on pakosta aikaa kuunnella radiota paljon meillä todella pyritään siihen että molemmat pyörivät entiseen malliin ja säännönmukaisesti ohjelma katsoja ei konsertteja lähetetään Tänään tulee yksin Se ei ole ihan suora lähetys Helsingin kaupunginorkesterin kamarimusiikkikonsertti on luvassa 19 02 tuossa viime viikolla pääsee alkamaan sellainen sarja kuin villi mieli tänään sarja jatkuu 17 35 jaksolla jostakin asiasta sika on melkein kuin ihminen ja muistuttavat kuin sika isä poika sillä tämä oli kyllä uutta tietoa bulevardilla häpeämättä nostalgisissa merkeissä aivan kohta 9051 näistä kuluttaja Juha Salomaa ja tässä olikin Tämän aamun tuosta tuo aika metsään ja sitten uutiset

09:00
Yle Uutiset 9.00 ja Merja windia tutkimuslaitos uskoo että Corona kriisin aiheuttama talouden on syvä mutta ohimenevä ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote laskee tänä vuonna viisi prosenttia mutta kääntyy ensi vuonna taas neljän ja puolen prosentin kasvu uralle edellyttää että voimassa olevat rajoitukset saadaan purettua viimeistään kesäkuussa tulee ja rajat saadaan auki niin kyllä tästä kellon 5 prosentin korotuksen selvittää Hallitus on juuri kokoontumassa säätytalolle jatkamaan eilen alkanutta kehysriihtä huomioon Corona kriisin hoitamisessa vastaamiseksi hallitus Lahti lisätalousarvio työn asiantuntija kummastelee esimerkiksi monissa hoivakodeissa sovellettujen virussuojaus käytäntöjen epäloogisuutta Jyväskylän yliopiston professorit että mahdollisesti sairastuneiden vanhusten varalta professori Seppo Koskisen mukaan myös muut kuin hoitoalalla työskentelevät työntekijät tulisi testata Corona viruksen varalta sano uutis suomalaisessa että työturvallisuuslain mukaan työnantajan on huolehdittava työpaikan turvallisuudesta muistuttaa työnantajien työsuojelu velvollisuudesta poikkeus aikanakin toimimalla jotain siitä että ollaan rauhottumaan niin silloin voi niinku kiittää puolesta hetken tärkee toimittaja oli Pauliina happo- klo 9.05 ja radio yhdessä jatketaan kohta pitkin Muistojen bulevardi ja musiikin parissa kymmeneltä Kysytään sen koneessa Miksi unkarilaiset horot niin isoa valtaa nyt Muistojen bulevardilla aluksi soi suosittuja paljon ne Lorraine Chloe keskiviikon Muistojen bulevardi aloittanut Chloe lillemor nimisen henkilön edellytykseksi merkitty kuitenkin nimimerkki Charles and Daniels on oikea nimi vai Kurrin yhtyeen esitys ja sovitus 1976 vuodelta ja rummut muodostivat tämän esiintyjistä esittäjistä Erin jälkeen vuoron saavat suomalaiset muusikot vesa-matti Loiri laulaa ja Uuden Musiikin orkesteri ja johtaa Esko linnavalli 1 Ubuntu Levi osoite

09:13
Vuoden takaa Esko linnavalli ja hänen oli myös sovitus Toivo Kärjen ja Reino Helismaan laulusta Laivat puuta miehet rautaa Matti Loiri oli solistina olivat rautaa myös vuonna 1960 valmistuneessa elokuvassa Alaskan Hurjapäät nilkassa seikkailu elokuvassa löytyi lähinnä salu noiden kalusteista joita johdolla otsonin laulamasta elokuvan tunnuskappale joista teki Tapio Rautavaara ja alkuperäisen kehitykselle vertoja vetäminen tulkinnan nimeltä Kohti Alaskaa

09:17
Philips ja tässä ku tilille Sonja tuulen suomennos Elisa Neloset lauluyhtye ja orkesteri esiintyvät 1961 orkesteria johti ympäristöön joka oli sovittaja nimimerkki ja käyttänyt tässä teoksessa aikamoinen oivallus savuputkilla alta jättää tuo kappaleen alkuperäinen nimi tuo on matka edustaa jossakin mielessä on kyse myös seuraavassa esityksessä munaa ralli.net brittilaulaja tässä ainakin orkesterin säestäessä ihana nainen coffee in Berlin

09:21
Muisteli unohtaa matkalaukun Berliiniin No Siitähän ei kertonut aikuista takaisin Berliiniin kaiketi Mari asiaa oli säveltäjä laulu nautofoni Benelli säästi palata takaisin orkesteri levytyksessä vuodelta 1960 muutama vuosi myöhemmin äänitettiin Edison Pesis jääkään etäpäivä Jake ranskalaisen Helmin ovat levyttäneet lisäksi alunperin samannimiseen elokuvaan sulje siepattiin 51 äskeisessä säesti orkesteri Mikä on käytännöllinen ja Berliinissä ja Pariisissa ja seikkailukone kiertue senkun jatkuu duunin sanoittama At last ensimmäisen kerran Glenn Millerin orkesterin esittämänä 1942 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Astra wines tätä musiikki-iloittelu esitettiin turhankin nimellä vaarallisia vaimoja kiertueella

09:30
Kauempaa ja kauempaa Miksi koira kirputtaa kauempaa ja kauempaa toisin junaa kauempaa ja kauempaa bi jos sä jätten myöhästyy juna onkin lähtenyt kai

09:34
Viimeinen vihellys Ali Ankan pusseja Rubertin tulkinta äsken kuultu King and the beatmakers My Only One Wikströmin sävellys ja sanoitus 1960-luvulla suomalaiset popyhtyeet levyttivät enimmäkseen ulkomaisten hittien käännös versioita poikkeuksiakin löytyy kuten Tämä äskeinen helsinkiläisen kin eikä siinä on kahdeksan kärjessä ohjelmassakin

09:39
Sekä vielä lauluyhtye Prelude levytysvuosi 1974 ei matilaisen laulaja-lauluntekijän akselin tunnetuin kappale kertoo kodittomista yksinäisestä ja syrjäytyneistä ihmisistä sijoitettujen alunperin Pariisin kaduille Streets of London kappaleista on tehty eri kielillä yli 200 levytystä Suomessa Se tunnetaan Hectorin esittämänä nimellä Kuinka voit väittää Mari Rantasila Nostalgia osa 1 2008

09:40
11 paikkaa näin kyynisyyden ja varjon Oliko jonkin ja äitini oli suola tähtien hetkessä pois

09:41
Miten laitan sen pilviin nousemassa 11 muuttuneet en Cas eilisten Mr tänää oikeesti sä oot se joka se on tie mustikat Kainuu rakkaat apurina

09:44
Benin market kin on jo historia siis Leppävaaran Maksimarket Nostalgia osa 1 torniaisen sovituksen Mari Rantasila Yhtyeineen esiintyi vuosi 2008 alkujaan kyseessä on nimikappale Hiihtorinne vuonna 1972 ilmestyneeltä esikoisalbumi ilta Kansas yhtye esittää seuraavaksi kappaleen Dust in the Wind

09:48
Dust in the Wind kävi Lindgrenin sävellys ja sanoitus ja Kansa syntyneet levytys skuutin tässä vuodelta 1977 kanadalaisen Dysonin 1960-luvun alkupuolella säveltämä ja sanoittama wins klassikko Linda 1985

09:52
Vuonna 1985 matkamuistojen bulevardilla päättyy tänään vuoteen 1990 että 30 vuotta tästä kappaleesta

09:57
Numeron tänään esitti Pekka Ruuska hänen oman laulunsa oli tämä Rafaelin enkeli joskin sovitus työssä Työparina Pekka Ruuska on ollut Edu Kettunen vuodelta 1990 ja keskiviikon Muistojen bulevardi

---
Epätäydellinen maailma
on tuotettu puhelimen ListNote- puheentunnistusohjelmalla. Ohjelma ei ole täydellinen, välillä se kyllä tunnistaa pitkätkin pätkät, mutta ei niitä tallenna vaan hylkää. Usein myös lauseen alku jää käsittelemättä.

Myös käyttäjä on epätäydellinen. Ohjelman lakattua toimimasta, käyttäjä ei ole aina valmiina jatkamaan. Tässäkin oli pitkä tauko, kun käyttäjä oli muissa tehtävissä.
Pertti Manninen

Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi


Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella 07.04.2020.

06:56

Ville tuosta kirjasta päivän mietelause 2 tajunnan välähdyksen kokemusta voi verrata myös Ainakin siihen tilanteeseen kaupungilla kävellessä ikkunaa ja huomaat vain siinä niitä ikkunalasin taakse on aseteltu kun mielessäsi vakiintuneeseen näkemisen tapaan tulee jostakin syystä äkillinen katkos niin että tarkennettiin katse ja siihen lasin pinnalle ikkunassa heijastuksen maisemasta ja ohikulkijoista kohtaa havaintojen ja tulkintojen virrassa on tapahtunut katkos ikään kuin putoat tavanomaisesta havaitsemiseen ja tapahtumaketjusta hetkeksi suoraan näkemiseen katsot näytön ikkunaa sellaisena kuin mitä ikkunasta heijastuva valo piirtää näkyviin kaikessa rakkaudessaan kun et Aseta mielessäsi ikkunalle vaatetta näyttää sitä Mitä näyteikkunan yleensä ajatellaan paljastavan myytävänä olevia tuotteita tai esillä olevia palveluja

06:57
Teoksesta lempiä linssin valokuvaus tienä läsnäoloon julkaisuja

06:58
Ahma siinä merisi ja puhisi ahma on tämän kuluvan viikon luontoääni karhusta kuulemme tänään Salatut elämät sarjassa iltapäivällä klo 17.10

06:59
Salomaa Hyvää huomenta time seitsemässä meneillään on vuoden 15 kalenteriviikko neljättä päivää viettävät Allan Ahvo ortodoksisen kalenterin mukaan lippu Jyrki kaikille Joona nimipäivä tai muu merkkipäivä auringonnousu Helsingissä 6.26 Oulussa 6.11 5.46 aurinko laskee tänään 20.20 Oulussa klo 20.31 ja aurinko laskee 20.45 tiistain Yle Uutisia seuraavaksi pilluun 7

07:00
Tässä minun Uutiset kello 7 Britannian pääministeri oli joutunut ihonhoitoon Corona viruksen takia kuulemme heti lähetyksen aluksi tuoreimmat tiedot Lontoosta Täällä kotimaassa kuntaministeri lupaa valtion vastaavan kuntien hätään ja hallitus kertoo puolestaan rajaliikenteen tiukennuksia the Session lämmin ja aurinkoinen lähetyksen toimittaja Fredriksson Hyvää huomenta sairaalasta käsin mutta iltapäivän aikana tilaa huonoin nopeasti ja illansuussa hoitoon sairaalaan aseman lähellä mutta myös koko kuningaskunnan kannalta ei pidä mieli vielä edelleen Britanniassa Kuka Britannian tällä hetkellä johtaa ministeri on nyt joutunut ihonhoitoa melko yllättäen mitä ne sanoo ensimmäinen laite poliittiset erimielisyydet tauolle repivä ajattaa kaikki pois jännitys Kiitos Pasi näistä tiedoista sinne Lontooseen Tanska puolestaan purkaa Corner rajoituksia on pääsiäisen jälkeen Tanskan pääministeri Mette frederiksen kertoi illalla laittamaan päiväkoteja ja alakoulu ja aletaan avata 15 huhtikuuta tapahtumat kuten musiikkifestivaalit on Tanskassa kielletty elokuuhun asti Tanska jatkaa kuitenkin useampi ajatuksia vielä ainakin neljän viikon ajan eli 10 toukokuuta asti sinä aikana esimerkiksi maan rajat pysyvät kiinni yli kymmenen ihmisen kokoontumiset ovat kiellettyjä Euromaster yrittävät jälleen tänä löytää suvun yhteisistä toimista korvauksen taudinaiheuttajien ongelmiin eteläiset jäsenmaat ovat menettäneet solidaarisuutta ja rahoitusapua mutta pohjoisen jäsenmaat Suomi mukaan lukien ovat heränneet vastaan nyt Saksa on kuitenkin kääntänyt kelkkansa ei oo kirjeenvaihtajamme Susanna Turunen jatkaa korkealla kun euro ministerit yrittävät löytää yhteisiä toimia Corona pandemian taloudellisten seuraamusten elämän tämmöiseksi ja niitä tarvitaan nopeasti toissaviikolla videokonferenssi päätyihin riitaan olla niin ministeri vaadittua etelän maito tilille heikosta varautumisesta taloudellisiin riskeihin yksi Ajatus on höllentää noin 400 10 miljardin euron kriisirahaston eli lainaehtoja Suomi Hei valtiovarainministeri Katri Kulmuni mukaan Ole innokas kun menen teki selkoa hallituksen kannoista eilen eduskunnan suurelle valiokunnalle uskon kyllä että se mutta varmasti halutaan mutta tästä kriisistä johtuen se ehkä voi olla vähän erilaista mutta loppuviimein Jokaisella maalla on sitten omaan talouspolitiikan viikolla ulos kompromissina jossa komission hakee markkinoita lainaa 100 miljardia euroa väliaikaiseksi työllisyysrahasto 25 miljardin edestä miljoonaa euroa Eurosport Suomi Saksa Hollanti ja Itävalta Eivät vielä ole valmiit mutta tänäänkin euroryhmän kokouksessa kuntatalous henkinen rajusti kuin veroja muut maksut Ulla putoavat ja samalla sote menot kasvavat säätytalossa järjestettävästä kehysriihestä on luvassa apua kunnille vaikutti Paatero illan a-studiossa kuntien peruspalvelut tulee turvata ja se tarkoittaa sitä että me tarvitaan siinä lisää rahaa Meillä on tarkoitus tässä nyt kahden päivän aikana myöskin tehdä niitä menetelmiä jossa mainittiin yhteisövero Elementti valtionosuuksia korotus toisena elementtinä harkinnanvaraiset tuet kolmantena ja sitten suora tuki sairaanhoitopiireille neljäntenä ja näitä kaikkia kova käyttämään epidemian takia asetetut poikkeus toimet ovat lähes kokonaan ja tulevaisuuden näkymät ovat hyvin epävarmat tyttöjen tietojen mukaan tämän vuoden toinen lisätalousarvio nousemassa miljardiluokkaan Pane pystyyn uuden palvelun Heli asiointi aamun ennätys ripeästi väliaikaiseksi tarkoitettu palvelu tuo kauppoja lääke ostokset yli 70 vuotiaiden ja riskiryhmien kotiovelle mutta sillä että saatte jossain kohtaa katsekontakti vaikka ikkunassa asiakas tietää ettei jätä niitä muutakaan tehdä nytten vanhusten kanssa nyt palvelun ennätys ripeästi kuntaliiton mukaan kuntien ja järjestöjen yhteistyö on osoittautunut korvaamattomaksi kun tätä voi tää palveluja tarvitsevat ja vapaaehtoisjärjestöt urheiluseurat reserviläiset seurakunta hienot avun perille kunnan tarjoama asiointiapu ei kilpaile kaupallisten palvelujen kanssa apu on tarkoitettu niille jotka eivät yhtä muuten järjestämään kauppaa sieltähän epidemian aikana jotkut vanhukset ovat säännöstelee syömistään jo pidemmän aikaa Orimattilan hyvinvointipäällikkö Kristiina Hämäläinen siellä kotona onkin pärjätty yksin ja kauemman aikaa ja onkin isomman avun tarve ja on yksi voi ilmoitus kin tehty Kello oli Marjo Pirilä

07:09
Illalla voi tulla kuitenkin paikoin vesisadetta pissa tulee lumi tai ranta sadetta mutta illalla on Lapissa poutaa päivä lämpötila vaihtelee pääosin 9 ja 15 asteen välillä Lapissa on 0 100 + 100 astetta mun pääl uutisiin Britannian pääministeri Boris Johnson joutunut tehohoitoon viruksen aiheuttamaan taudin vuoksi häntä ei ole kuitenkaan Laitettu vielä hengityskoneeseen hallitus kertoo kotimaassa uusista rajaliikenteen rajoituksista tunnin kuluttua ja kuntaministeri lupa puolestaan valtionapua kuntien talousahdinkoon

07:30
Ostamaan länttejä millaisiin väärinymmärryksen Lännessä on seisonut on venäjää arvioitaessa teidän puhutaan uutuus kirjasta joka kertoo siitä miten Venäjä näkee Lännen Millaiset ovat rahoitusmarkkinoiden odotukset euroryhmän toimintakyvyn suhteen 08.00 uutisten jälkeen pohditaan lisää taloutta Kuinka syvälle taloudellisesti Corona kurittava Eurooppa voi vajota ja millaisia keinoja nyt tarvitaan tunnilla puhutaan tavarataloketju Stockmannin Tulevaisuudesta kuulet myös Mitä hallitus on päättänyt rajaliikenteen tiukentamisesta ja toimittaja Heikki Valkama kysyy blogissa tökkiikö Vilma viestittely Minä olen Päivi neitiniemi Tervetuloa ajankohtaisten aiheiden pariin uutislähetys toimittajana ja uusi nokka ja aloitan uutisella Britanniasta kyllä Britannian pääministeri Boris Johnson on joutunut tehohoitoon korvaa viruksen aiheuttamia oireiden takia pääministerin kanslia maanantai-iltana annetun lausunnon mukaan Se on sun Äidillä oli heikentynyt iltapäivällä tietojen mukaan 55-vuotias Johnson Elias aineille hengityskoneessa pääministeri sijaistaa ulkoministeri Dominique Raahe Palataan koti-suomeen hallitus kokoontuu tänään säätytalon kaksipäiväiseen talouden kehysriihen ja päähuomion on viemässä Corona kriisin akuutti hoitaminen sdp:n tietojen mukaan hallituksen koko vuoden toinen lisätalousarvio on nousemassa miljardiluokkaan ja lisärahan ohjataan tiettävästi ainakin yritysten suorituksiin kunnissa myös odotetaan nyt tietoa niille tulevasta lisää rahasta ja kunnille tämän vuoden aikana ohjattava summa on tiettävästi nousemassa miljardiluokkaan koskemattomuusamuletti rajaliikenteen tiukentamiseen liittymistä linjauksista 08.00 vastaa nykyään katsauksessa ovat mukana sisäministeri Maria Ohisalo ulkoministeri Pekka Haavisto oikeusministeri anna-maja Henriksson sekä liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka ja tätä tiedotustilaisuutta voi seurata Yle TV1 osalta Yle Areenasta tätä aihetta seurataan myös tässä lähetyksessä naisen jota esitellään tässä lähetyksessä nimittäin eu-maiden valtiovarainministeri työtilat sopimaan seuraavista yhteisistä toimistaan koronavirus pandemian aiheuttamaan talouskriisin taltuttamiseksi tämänpäiväisessä euroryhmä video kokouksessa ja kokouksen On määrä alkaa iltapäivällä ennakkotietojen mukaan ratkaisuksi suunnitellaan kolmiosaista pakettia joka olisi kooltaan noin 500 miljardia euroa pakettiin kuuluu Euroopan kriisirahaston käyttö Euroopan investointipankin takaus valtuuksia nosto sekä komission ehdottaman työpaikkojen turvaamiseksi sitten Corona uutisia Kiinan tiistai julkaisemista luvuista ei ensi kertaa epidemian aikana ollut yhtään uutta coronaa viruksesta johtuva kuolemantapausta Tähän asti kuolemantapauksia on ollut joka päivä siitä lähtien kun Kiinan viranomaiset aloittivat lukeminen julkistamisen tammikuussa koronavirus tartuntojen ja kuolemien määrä Kasvu on ollut viruksille minoksen alkuperämaassa Kiinassa hidasta ja helmikuun lopulta lähtien tiistaina Kiinan viranomaiset vahvistavat 32 juttu josta kaikki olivat peräisin ulkomailta eli tällaisella aiheella tämä uudestaan ja käytiin kysymyksiä

07:34
Pyhäniemi Helsingin yliopistosta ja maanpuolustuskorkeakoulusta tervetuloa ikassa Kiitos Moskovan opit Mikä saa Venäjän vastausta Mä olen täällä on Britannian ulkopoliittisen instituutin chatman Housen tutkijan vuosi sitten julkaiseman kirjan joka on nyt ilmestynyt Suomen suomennettuna tässä kirjassa Moskovan on suomea koskeva esipuhe jonka kerran tekee muun muassa jossa kirja tekee muun muassa kirjoittaa että Suomi on vaikuttanut merkittävästi kirjan johtopäätöksiin Katri pynnöniemi Miten trailz arvioi suomea arvioi suomea hyvin hyvin positiivisesti tai oikeastaan niin että Suomen harjoittama politiikka Venäjän suuntaan on on onnistunutta ja arvelen että liittyy siihen että tämän kirjan tämmönen Tämä viesti on on se strateginen Kärsivällisyys ja ja se että toisaalta investoidaan siihen oman suojautumiseen mahdollisia aggressioita vastaan ja sitten toisaalta otetaan niinku se konflikti niin sanotusti tosissaan ja arvelen että tää koska tietysti tää on suunnattu pääasiassa celebrity yleiselle niin siinä kontekstissa sitte suomi-suomi niin kuin näyttäytyy tämmösen erityisen mä aina toimimaan tällaisessa tilanteessa niin hän käyttää ilmaisia koekenttä roolimalli hyvää ja silleen että menen ehkä perinteinen ajatteluun suorittaminen on onnistunut jossain ja ja tota käsittelen sen lukemista kaikille niin pitää olla hyvin tarkkana myös sitten kun kun lukee ja tää mietit seppeleet Mitähän tarkoittaa täällä kyynisyyden että että mikään asenteen ottaminen niinkun mutta sen asian ymmärrystä vaan vaan sellanen aika viileä kin vieläkin lähtökohta enemmän mutta kiinnostava aika moni moni tiesi suojautuu niinkuin kyynisyyden siihen että aika usein joutuu pettymään odotuksia mutta olet siis myös hyvin erittäin luettava kirja tai joitakin ratkaisu jota kirjoittaja tehnyt joihin joihin pitää suhtautua kriittisesti ja niistä yksi on on se ajatus että on joku muuttumaton venäläinen kansanluonne joka sitten on on kaiken taustalla ja se jää vähän selvittämättä että että mites tätä oikeestaan analyyttisesti voiset Aasia lähestyä niin No sittenhän niillä on sellainen niinku sanot että pitää niinku tämmösiä jotain huonoa valmistautua huonoon pahimpaan niin hänellä myös vahva näkemys että myöntyvyys politiikka venäjää kohtaan on tuhoisaa hän kirjoittaa muun muassa kirjassa että Länsi nollaa varsin nopeasti Venäjän pöyristyttävä toimet kuten esimerkiksi georgiaan 2008 eli eli se näyttäytyy siltä että vihamielinen toiminta Annetaan anteeksi joka palkitaan ja sitten hän myös viittaa Ranskan presidentin Emmanuel joka on tällainen dollhouse puolestapuhuja niin minä sinä vaaroja hän tästä nyt sitten näkee se liittyy juuri siihen hän siihen viestiin elikkä tähän niinku korostaa sitä että pitää olla sitä listaa niin kuin kärsivällisyyttä päästään yli jos jos niin kuin molemmat osapuolet pyrkisi kompromissiin ja saisin niinku Ajatus on että Venäjä ei näissä konflikteissa et se on yksi niistä keskeisistä väärinymmärryksestä mut että toki Eihän tässä nyt kuvailee sitten näitä syitä Minkä takia lännessä etsitään näitä näitä niinku mahdollisuuksien aika yksipuolisesti mut että siinä mielessä Olen samaa mieltä että ainakin se miten macron un tänne ehdotuksensa niinku tuon usa:n ja perustellut niin vaatisi kyllä tarkempaa analyysiä elikkä hän on mieltä että Länsi on erityisesti tehnyt virheitä Venäjän suhteen ja ollu niinku liian ankara ehkä jossain kohtaa tai tehdä toisin jossakin menneisyydessä kun taas Kyse on siitä että miten miten niinku Venäjän toimet vaikka nyt Ukrainan konfliktissa Miten niinku ne saadaan loppumaan tietyllä tavalla ja se hyvä ratkaisu siihen konfliktiin et puhu mulle jossakin menneisyyden rikkeistä niin kun hyväksyy suoraan sanoen sitten sitten sitä lähtökohdaksi mut sen lisäksi sitten semmonen pysyvä piirre on se oma kuva surma suurvalta Venäjä siihen liittyen sittenhän ehkä vähän niinku tavanomaisesti Mutta taas yhdistää niinku aikaisempia tutkimuksia ja sitten ihan ajankohtaisia juttuja niin kuvaa sitä miten veneellä ajatellaan siitä maasta erityisenä tulee esille aika jännitystäkin kohdissa esimerkiksi nytten ihan tuore Eleven keskuksen kysely mielipidekysely ihmisiltä että mitä ajattelet niin kuin Neuvostoliitto neuvosto ajasta ja Muodosta ja sen yhteydessä sitten ilmenee tällänen kysely on tehty 2016 saakka jossa vähän asiassa niin yli 60% keskimäärin vastaajista on sitä mieltä että mennään ja kulkee omaa erityistä tietään Eli se on osa sitä jossakin kriisissä niin et siellä on tämmönen ajatus erityisyydestä kirjassa myöhässä kun hän puhuu tästä jatkuvuudesta niin niin tää liittyy kirjassa pohditaan Onko meillä siis tässä nykytilanteessa suhteessa Venäjän Onko se Putin ongelma vai onko sen Venäjä ongelma niin hän päätyy niin päädyin siihen että puhuttiin Putin ei ole niinku se tai et jos putiniin ei olekaan enää prosenttia presidenttinä niin tää nyt Ratkaise näitä näitä ongelmia välttämättä tietää Mä ajattelin olevan niinku kommentti vaan siihen uudistunut itsevarmuus kumpuaa hän siis on tässä ajassa niinku ne liittyy Niin no kyllä sitä on rakennettu huolellisesti pitkän aikaa sellaista sen suurvallan ympärille jota jota sitten sitä kunnioitusta kunnioitus on myös toinen tällainen keskeinen termi jota hän mielestäni hyvin hyvin käsittelee siinä kirjassa ja mikä on kiinnostava kiinnostava siinä se mikä usein sitte keskusteluissa eri konflikteista ja Venäjä roolista tulee esiin elikkä Venäjä haluaa olla se pulma kysymysten ratkaisija mut toisaalta usein niinku lähtee etsimään sitä luomalla liittyy sitten se niinku omien asevoimien kehittäminen ja sellainen Elin luominen ja Tätähän ei sitten niinku ulkomaat välttämättä lopussa on viimeinen kappale käsittelee muutoksen mahdollisuutta muutoksia kirjoittaa jälkeen Don täydellisesti muista hänen näkö näkökulmia mutta että ehkä se ajatus ajatus siitä että tulee se uusi sukupolvi joka sitten Taika systeemi hiljalleen hiljalleen muuttuu muuttuu mut että jotenkin tulee se ajatus että se koska se viesti on on että ollaan kärsivällisiä niin ainakaan muutosta ei nyt ihan äkkiä olet tapahtumassa ja ainakaan opposition kovin voimakkaaseen vaikuttamiseen hänen oikeastaan aika paljon sitä Myös sitä liberaalia venäläistä venäläistä tai ei kritisoidaan väärässä termi vaan hän osoittaa että se on oikeesti aika niinku marginaalinen Prisma sitten osana laajempaa kokonaisuutta jo jotka ehkä on maan perustuslakia perustuslain vastaista on siirretty mutta Miten näet nämä kaksi asiaa iloisia kiinnostavaa että miten miten tota ne on Nikon samalla hetkellä hän siellä täällä siinä voi olla niinku vallankäyttäjien näkökulmasta hyviäkin puolia Elikkä nyt hän on Venäjällä kokoontumisvapautta rajoitettu niinku joka puolella muuallakin jolloin sitten ne on mahdotonta järjestää mielenosoituksia tätä perustuslain muutosta vastaan sitten kun kriisi tästä tai epidemia niin kuin syvenee myös Venäjällä niin niin niin voi olla että se koko perustuslaki liittyvä prosessi ajautuu kitakata taka-alalle Elikkä nyt on sitten niinku vaan käyttäjän näkökulmasta pitäisi kahta tämmöstä äärimmäisen tärkeää prosessia viedä eteenpäin samaan aikaan ja miten se miten se sitten tapahtuu Niin on kiinnostavaa Ja kyllähän se No katsotaan miten pitkälle se painuu sitten tämä tämä äänestys siitä että sen sen hän niinku varsinainen tarkoitus on vain symbolinen jonka jonka puhuttiin sitten kokee tärkeäksi että hän voi vedota siihen kanssa tässä tulee Kitty maatiaisen on tärkeä osa hänen hänen niinku sitä niin silloin kun kuitenkin vaaditaan niinku aika paljon julkista resurssia sen sen hyvin Hyvin kertoi miten niinku hyvin päin kertomukseksi että mä perustuslaki muutos on tärkeää ettei unohdu ihmisten mielestä Niin sitä lähinnä Tarkoitan että se pitää jakaa niinku tämä huomio sitten tasaisesti näin molempiin ja tässä kirjassa Moskovan opintoihin hauska omistuskirjoitus kirja on omistettu kaikille niille Yhdysvaltain virkamiehelle jotka kovalla työllä harjoittavat järkevää Venäjä politiikka toivoin ettei presidentti Trump huomaan ja sitten siirretään talousasioihin puhelimessa on pankin pääekonomisti Mikä luonnehtisit tämänhetkistä markkinatilannetta Joko pohjat on saavutettu vai missä mennään ehdotuksia Corona viruksen leviämisen aiheuttaman talouskriisin ratkaisemiseksi Millaisia odotuksia rahoitusmarkkinoilla on tämän kokouksen suhteen käänteissä Missä määrin markkinoilla luottamusta siihen että EU autosta markkinoilta ja sellainen tilanne tulee ja jos ei ole olevasta Niin niin ja pankin pääekonomisti Heidi Suomen kiitokset näistä arvioista Millaisia aiheita olet poiminut aamulehdestä ensimmäisen kirjoituksen jossa puhutaan länsirajan mahdollisesta sulkemisesta jakava aloittaa että sulkeneen aiheuttaisi hankaluuksia kummallakin puolella rajaa mutta ehkä enemmän Ruotsissa norrbottenissa Et sinä Yksin kulkee töissä 90 suomalaista hoitoalan työntekijä Ruotsin pajalassa 15 sairaanhoitajasta 6 tulee Suomesta Kaleva kirjoittaa jos haluaa pysyä auki Ruotsissa vastavuoroisesti luonnontuote hoitopaikkoja suomalais potilaille tätä näillänäkymin näitä paikkoja ei kuitenkaan tarvita jos menee kiinni myös työmatkaliikenteen jotain suomalaisilta työntekijöiltä edessä vaikeita valintoja jäädäkö väliaikaisesti asumaan Ruotsin puolelle vaikka olisikin Suomessa pääkirjoituksessaan että näistä hankaluuksista huolimatta Suomen hallituksen ensisijainen tehtävä on huolehtia Suomen kansalaisten turvallisuudesta ja sulkeminen kaikilta henkilöliikenteestä vetää raivon yhteisen elämän piirinen Tunteisiin Nyt kannattaa kuitenkin muistaa että kyse on väliaikaisesti poikkeusajat ratkaisusta Näin siis Kaleva länsirajan tilanteesta ja sitten tartun jossa käsitellään kehysriihtä ja hallitusohjelma rakennettiin sen varaan että talouskasvu Suomessa ja maailmalla jatkuu mutta nyt näkymään muuttuu täysin ja karkean arvion mukaan bruttokansantuote supistuu tänä vuonna noin kuusi prosenttia jos sulku toinen kestävät kolme kuukautta ja Kauppalehden kyselyssä ekonomistien arvio tuotannon menetyksestä vaihtelevat kolmen ja 12 prosentin välillä Kauppalehti jatkaa että velkaantuminen ja kestävyysvajeen syveneminen on huolestuttava pitkällä aikavälillä mutta nyt ei ole sen murehtimisen aika kun akuutti kriisi hellittää Katse on suunnattava tulevaisuuteen silloin työllisyyttä parantavat uudistukset ovat entistäkin tarpeellisempi lisäksi pitää panostaa tulevaan kasvuun koulutukseen digitalisaation innovaatiotoiminta ja infrastruktuuri Näin siis Kauppalehti autetaan lyhyesti vielä loppuun Karjalainen joka toteaa pääkirjoituksessaan että ladattavat hybridit ja sähköautot yleistyvät Suomessa tilastokeskuksen mukaan uusia henkilöautoja rekisteröitiin maaliskuussa hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin mutta näistä uusista henkilöautoista kuitenkin runsaat 19 prosenttia oli sähköautoja tai ladattavien hybridien mikä on ennätyksellisen korkea osuus ja Määrä on suurempi kuin esimerkiksi dieselautojen joiden osuus rekisteröinnistä oli vajaat 16% ja tämä tilasto antaa Karjalaisen mukaan jos ottaa siitä että uusien autojen hankkineita pohjaan myös ilmaista tietoisuus Elina ISIS Karjalainen pääkirjoituksessaan vielä kymmenen vuotta sitten tästä jatketaan F8 jälkeen mutta nyt ykkösaamussa vuodessa uutiset

08.01
Ei annettu mitään hälyttäviä tietää sanat
---
08:28
Tää on tätä ymmärrä tätä on hyvin monen hankala hahmottaa Mitä on siis todella iso Isku globaaliin talouteen Mikä on tullut ja se vie meidät niin syvälle näytti johtuen siitä että maailmantalouden on tehnyt tämmönen tosi heikko tai How does myöskin Siitä aikaa keskustella sen enempää mut siis ne auttaa mut ovat riittämättömiä Onko olemassa joku aikajänne jonka jälkeen alkaa tapahtua kaikkia riippuu siitä sitten kriisin kestosta ja erityinen siinä mielessä palvelutaloihin perusteollisuus keskeinen kysymys on siinä missä vaiheessa se kysyntä saadaan taas nousuun euroalueella ja ja se että pelkästään tätä luotonantoa helpottamalla Petri se voi ratkaista vain jostain on myös tuottavassa kysyntä ja jos näet valitulla suhteeton näin vähän syntiä kun toista kuvaa niin niin tottakai kriisistä selviäminen kauan nyt miettimään Kiitoksia vierailu sitä tutkija Timo Miettinen ja dosentti toimitusjohtaja Tuomas Malinen

08:30
Näköjään jo vähän valoakin laurilat ja kuinka pettynyt henkilökohtaisesti olette tästä tämänhetkisestä Stockmannin tilanteesta tietysti täydellisenä yllätyksenä meille kaikille Se on vaikuttanut tota paitsi yritysten ja meidän jokaisen elämään ja tietysti sitä kautta niin Tokmanni liiketoimintaympäristöön ja se alensi sitten asiakasmäärä ja äkillisesti siitä että sen kanssa että tässä poikkeuksellisessa tilanteessa että todellakin viime vuoden lopulla niin ilmoittamaan parantuneesta ihmisestä tuloksesta väliin sen Olemme jokainen joutuneet omalla tavallamme kohtaamaan pysähdys tämä Stockmannilla asti sen jälkeen kun valtiovalta vielä sulkemisesta niinku sanoa että erittäin Hiljaista on ollut ihmiset eivät niinku ja vaikka verkkokauppa käytiin verkossa olemme iloisia että että meidän asiakkaamme niin aktiivisesti siellä siellä toimivat ja sitten kun ensimmäisen 34 Kuinka pitkän harkinnan tulos tänään yrityssaneeraus nyt sitten oli erittäin nopeasti ihan muutaman päivän sisällä kun osoittautui että yrityksen tulevaisuuden terveen liiketoiminnan jatkomahdollisuuksia ja uskomme vahvasti että että ohjaaja on terve ja sillä on erittäin hyvä rakentaa saneerausmenettely kautta Vantaalla Tampereella Turussa supistaa tätä läpi säilyttää ja turvata yrityksen tulevaisuuden työpaikat ei tietysti tässä tilanteessa voi sanoa että siitä että tässä on tarkoitus että yritys ja turvata työpaikat Stockmann Tavasti tunnu mitenkään me toivotamme kaikki asiakkaamme ja asiakkaat tervetulleiksi meillä voi asioida aivan rauhassa tavaratalo auki niin ilmoitettavina ajankohtina lahjakortti Toimii vaan kanta-asiakasedut säilyneet samanlaisina verkkokaupassa vai rauhassa asioida myös tuotteita haluaa palauttaa niin rahat palautetaan ihan normaali järjestyksessä ja toivon että asiakkaat edelleen luottavat Stockmannin ja asioilla siellä kuten tähänkin asti jäi kun aukiolot Aukioloajat ovat lyhentyneet niin ne johtuvat korvasta lähellä Tarvitsemme tukeanne siis asiakkaiden tuki ja kuinka vakavasti Stockmannin konserni retkellä olemassaolosta Kerttu sitä varten että yrityksen tulevaisuuden työpaikat voidaan turvata uskomme vakaasti että että pystymme siihen uskon että tulee selviämään Stockmann on pistänyt pitkän historiansa aikana käynyt lukiota läpi hyvin pitkälle samat haluamme tarjota inspiroivia tuotteita ja elämyksiä kodin muodin ja kosmetiikan alueella ja tietenkin Baltiassa Meillä on edelleenkin Stockmann Herkku olemassa sillä lailla ja miksi on syytä uskoa että että kannattava liiketoiminta on edellytykset vielä ovat kuin vaikeaakin on ollut vaikeaksi on ollut ja aina niistä vaikeuksista on päästy ulos niin niin tässäkin tapauksessa on varmasti mahdollisuuden selvittää ja yrityssaneerausmenettely on käynnistetty sitä varten että Stockmann niin niin tätä tätä taustaa vasten niin kuinka haastava pelastettava tavarataloketju on tässä maailmanajassa tietenkin tämä nyt juuri käsillä olevan Corona minussa epidemia on aiheuttanut kaikille vähittäiskaupassa toimiville ehkä nyt päivittäistavaroita lukuunottamatta niin ongelmia juuri sen takia kysyntä on niin nopeasti pudonnut uskon että tavaratalo Lontoossa Harrods Pariisissa Galerie Lafayette ja ja Moskovassa vielä Millainen rooli eroon niin erittäin tärkeää että niistä erityisesti Niin kyllähän sitä erityisesti pääkaupunkiseudun olohuone 60 prosenttia kaikista kaupungin keskustaan asioita ja tulevista ihmisistä käyvät Stockmannilla olisi aika vaikea kuvitella että tämä ikoninen tavaratalo ei olisikaan enää tavaratalo ja siellä ei voisi viettää aikaa vastaavantyyppisiä talvella näissä keskuksessa jossa mutta ehkä Siinä suhteessa että se on tärkeä helsingille se on tärkeää kaupunkilaiselle ja se on tärkeä suomalaisille eli sillä on ikään kuin tavaratalo on suurempi merkitys suurempi kuvaisin sitä meidän kaikkien yhteiseksi olohuoneeksi jossa voidaan tavata ja seurustella kokea elämyksiä ja tehdä hankintoja hallituksen puheenjohtaja

08:40
Viidettä asti tämä ovat valitettavia mutta välttämättömiä toimia jotta Corona epidemian leviämistä saadaan hidastettua Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sosiaali- ja terveysministeriön hallitukselle esittämiä toimia joiden käyttöönotto ohjaa tämänhetkiseen Corona tilannekuvan muissakin rajoitus toimista näistä raja päätöksestä keskeistä on että haluamme suojata riskiryhmiä ikäihmisiä henkilöstön riittävyys ja tehohoidon riittävyyttä erityisesti tästä tilanteesta nyt pohjoisesta Suomesta josta tehohoidon kapasiteetti on pieni rajoitukset ovat siksi toiminen ja niitä pitää nyt jatkaa Tämä on terveyden hyvinvoinnin laitoksen viesti myös vahvasti eli Näin siis sisäministeri Maria Ohisalo ja hän myös toteaa että että maahantulijoiden kannatin määräyksiä tiukennetaan ja kaikille rajanylitys teille annetaan ohjeistus kysymisestä karanteeni ja vastaavissa olosuhteissa 14 päivän ajan ja tästä poikkeuksena ovat Ensihoidon ja pelastustoimen henkilöstön rajanylitykset ja tavaraliikenteen Kuljetus henkilöstä Näin siis Maria Ohisalo jatkoi tässä tiedotustilaisuudessa mutta tiedotustilaisuudessa oli myös paikalla liikenne ja viestintäministeri Timo Harakka ja hän ilmoitti muutoksista laiva liikenteeseen liittyviä and ja nyt kuulemme kin seuraavaksi Timo harakan kommentin aamun tiedotustilaisuudesta päätöksen mukaisesti olemme sopineet että henkilöliikenne ruotsistavirosta ja Saksasta päättyy väliaikaisesti perjantain siis pitkä perjantai ja lauantai yönä jälkeen Ahvenanmaalle palaavien osalta teema on siis pääsiäiseksi kotiin suhteet ovat meille tärkeitä ja siksi korostetaan että rajoitukset ovat tilapäisiä olen ollut yhteydessä myös pohjoismaisiin kollegoihin muutaman päivän välein historiallisesti tärkeä laivayhteys Tallinnan ja Helsingin välillä katkeaa joksikin aikaa Tytti Tuppurainen on varmistanut että Finnair pitää yllä lento Ostan että suositus ei koske tawaraya rahtiliikennettä se kulkee normaalisti ja määrät ovat poikkeusoloissa senkin pysyneet kutakuinkin ennallaan länsis Timo Harakka ja liikenne- ja viestintäministeriö myös sen että hallitus vetoa nyt varsinkin rajaojan työnantajien Jotta ne keksivät tapoja vähentää rajanylityksiä ja Yksi tapa voisi olla se että työnantaja järjestää työntekijöille majoituksen työpaikan lähellä ja Suomen hallitus on myös vedonnut Ruotsiin siinä että se ohjasi terveydenhuoltohenkilöstö että nykyistä parempaan suojautumiseen ja testaisi heitä enemmän kuin nyt ja tämä oli aihe joka paletti että miten suomalaisen hoito hoitotyöntekijöiden ja tekemisen rajua rajaa missä tehdään Suomen ulko rajoille ja nyt kuule nekin ulkoministeri Pekka Haaviston kommentin aamun tiedotustilaisuudessa jossa hän nyt kertoa Minkälaisia keskusteluja hän on käynyt Ruotsin kanssa rajoilla harjoitukset jatkuvat ja osin kiristyvä vähäisen taivaan itseasiassa tilinpäätös asioiden takia kaikki meidän naapurimaassamme ymmärtämättä että rajoituksia tehdään ihmisten terveyden eteen ja kaikilla on se sama motiivi terveydestä huolehtimisen hallituksen neuvottelun yhteydessä ollut soittanut Ruotsin ulkoministeri Anne Lindell Ruotsin pää puolihan Koski sitä miten tuolla länsirajalla pohjoisessa ensihoidon toimet pelastustoimet järjestävät Miten sairaalan henkilökunta joka osittain tulee Suomesta miten sen olosuhteet järjestyvät ja nyt tässä hallituksen Päätöksestä on tähän löytynyt ratkaisu myöskin omalta puoleltaan valmis sitoutumaan laajempaan testaukseen sairaala henkilökunnan osalta tarjoamaan hoitomahdollisuuksia myöskin suomalaisille ja lisäämään suojavarusteita näissä terveydenhuollon tehtävissä omalta puoleltaan Näin siis Pekka Haavisto Ile ja ulkoministeri ja Haavisto myös totesi tiedotustilaisuudessa että maailmalla on edelleen 2000 suomalaista matkailija jotka yrittävät etsiä reittiä Suomeen ja suurimmat ryhmät ovat tällä hetkellä Espanjassa Australiassa uudessa-seelannissa ja Thaimaassa mutta myös Ahvenanmaan tilanne sai hieman uusia käänteitä hallitus velvoittaa sosiaali- ja terveysministeriön huolehtimaan siitä että Ahvenanmaan sairaalan toiminta turvataan yhteistyössä Ahvenanmaan maakunnan hallituksen kanssa ja tämä tarvittavat lääkärit järjestetään Manner Suomesta Ahvenanmaalle osapuolen henkilöstön riittävä ruotsin kielen taito varmistetaan ja edellä mainittujen linjausten toteuttamisen jälkeen niin mulla on välttämätön ja perusteltu henkilöliikenne on edelleen mahdollista liikennöitävyyden reittilennolla Tukholmasta Helsinkiin henkilöliikenne laivaliikenteen reittilana manner-suomen on myöskin edelleen mahdollista Mutta tiedotustilaisuudessa jossa Maria Ohisalo kertoi että nämä nämä rajoitukset länsirajalla ovat toimineet ja liikennemäärät hajalla ovat vähentyneet ja Maria Ohisalo tuotteet totesikin tiedotustilaisuudessa että liikennemäärät Ruotsin ja Norjan rajalla prosenttia ja tästä liikenteestä valtaosa on tavaraliikennettä niin tässä tällainen katsaus tähän semmosen tiedotustilaisuus

08:47
Ylen toimittaja Heikki Valkama pari viikkoa sitten lasten ja nuorten suosimissa tiktokissa levisi haaste käykää antamassa Vilmalle huono arvosana sovelluskaupassa kun sovelluskaupassa joku sovellus on jatkuvasti vain yhden tähden poistuu kaupasta ehkä maailman kautta tulevista läksyistä pääsee kun sovellus poistun kaupasta lapsia Pitänee muistuttaa Wilmaan sovellus tai perinteisemmin tietokoneohjelma jota monet koulut ympäri Suomen käyttämät kotien ja koulujen väliseen viestin vaihtoon ilman kautta lähettää viestejä ja kerrotaan läksyistä kautta Tulee myös sellaisia viestejä kuten työskentelyvälineet puuttui ei lapsella tai Kontti meni hyvin osallistui hienosti Wilma on koulun ja kodin kommunikoinnin ydin esimerkiksi ja lisään helsinkiläis kouluissa on kielletty pikaviestin käyttäjältä opetuksessa vanhempi on kirjannut ilman kommunikoinnin alimpaan helvettiin viestimiseen se on hieman kankea väline Sari Helin vetämässä huono äiti blogissa kirjoitetaan otsikolla Vilma on saatanasta että kun koulut suljettiin Helsingin Sanomat otsikoi häntä Aloittaako temppuilevat ilman etäopetusta alkujaan kommunikaation välillä sen pohja on elävänä lukujärjestyksen taulukointi ja sitä vähitellen syntyi tietokoneohjelma keittiö ohjelman ja rehtorit vuoden opettaja ja luokkia lukujärjestyksiä tietokoneen avulla partio oli vuonna 1918 Commando Remington 1100 koneet kone maksaa niin paljon ja Tavoitteena oli saada se maksettua tekemällä ATK ohjelmia tarpio kertoo blogissaan koneita maahantuonti eci-100 Oy myyntipäällikkö Risto Siivonen kertaa ei tarvi ole että koululla ei ole mitään hyviä lukujärjestys ohjelmia Siitä alkoi Wilman tarina opettajille on aikojen saatossa tullut koulun yleisohjelma jonka avulla tehdä lukujärjestyksen työvuorot jonka avulla vanhemmat ja opettajat kommunikoivat nykyisen ilmaa kehittää ja hallinnoi Visma joka osti palvelun alkuperäisen kehittäjän StarSoft Oy on vuonna 2016 Helsinki Vilma on käytännössä täysin eri tarkoituksessa kuin mihin se luotiin Moni asia on alunperin luotu täysin eri tarkoitukseen kuin Mihin sä ne käytetään Moottori saa keksittiin synnytyssairaalassa lantion luiden sahaamiseen Mistä tietää että alunperin kanava syntyi internetin netti palveluksi pilistä kommunikointia kasvokkain mutta tutkimuksen mukaan ne vähensivät kommunikointia ja todellisuudessa arkkitehti Frank Lloyd Wrightin 1900-luvun alussa esittelemään avokonttorin yleistyminen johtui siitä että siellä kustannuksista haluttiin säästää mieltä kehitettiin rintakipu lääkkeeksi coca-cola morfiini riippuvaisten hoitoon ja muovailu vähän tapetinpoistoaine 1 käyttö on vanhaa parempi joskus taas Vanhat rakenteet ja ajatuksen hidastavat ja vaikeuttavat uuden käyttöönottoa laskin että esimerkiksi itse käytän töissä niin parikymmentä eri ohjelmistoa ideaalitilanteessa osa niistä voisi yhdistää mutta koska uusia tarpeita on tullut vähitellen on vanhojen käytössä olevien tietokoneohjelmia sovellusten rinnalle tullut koko ajan uusia tarinalla voisi olla toisella niin loppu on ilmainen esimerkiksi ok erityisohjelman 0 syntyi sen kehittäjän isä lähti myymään koulujen laihialaisten keksintöä 1918 ei nettiä ja kannettavat tietokoneet olivat todella harvassa ei kaikissa koulussa ollut edes tietokoneita suuri PC mukana ja kouluista kouluun rehtori luota toisen luo vielä tuolloin ilman edeltäjä oli kilpailijoita suurin Niistä oli Tieto Oy 990 Helsingin kaupungin Tietokeskus keittiömaa Vinha järjestelmässä koulujen rehtorit säilyvät kaupungin kuitenkin valitsemaan Wilmaan edeltäjän Ilma oli alunperin pelkkä reikätausta ohjelmia todella pieni palvelu kun sen ominaisuuksia lisättiin siihen varsinkin lisättiin Kodin ja Koulun välinen Viestintä yrityksen päätuote ja se näkyvin osa kokonaisuutta Tarviiko kertoi kysyneensä viemään historiasta ilman takana on yhä vieläkin jalkoina hallintaohjelma jalkoja erityisohjelma jota ilman ei toimisi ollenkaan toisin esimerkiksi helsinkiläisillä saattaisi olla käytössään kaupungin itsensä kehittämä palvelu Mitä huono äiti blogi siitä sanoisi Heikki Valkama

---
Epätäydellinen maailma on tuotettu puhelimen ListNote- puheentunnistusohjelmalla. Ohjelma ei ole täydellinen, välillä se kyllä tunnistaa pitkätkin pätkät, mutta ei niitä tallenna vaan hylkää. Usein myös lauseen alku jää käsittelemättä.

Myös käyttäjä on epätäydellinen. Ohjelman lakattua toimimasta, käyttäjä ei ole aina valmiina jatkamaan. Tässäkin oli pitkä tauko, kun käyttäjä oli muissa tehtävissä.
Pertti Manninen

Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi



Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein.
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

 


"Myrkytetty presidentti". ARKISTO-EXTRA 2006 täällä!



"Tänään 22.30 MTV3.doc Myrkytetty presidentti". Kuva Pertti Manninen.

ARKISTO-EXTRA 2006 täällä!


Presidentti-
ehdokas Sauli Niinistö MTV3:n haastattelussa vuoden 2006 presidentin-
vaaleissa. Kuvaan sattui myöhemmin illalla esitettävän dokumentin "Myrkytetty presidentti" puffi.

Pääkirjoitus torstaina 19.01.2006.


ARKISTO-EXTRA 2006 täällä!


2020. Huhtikuu 06.


22.03.2020. Pääministeri Sanna Marinin dramaattiset 2 tuntia keskiviikkoiltana 11.03.2020 kello 22.00.
http://www.nettisanomat.com/
2020/03/22/etusivu.html


25.03.2020. Lauri Nurmi, kirjoitusautomaatti tällä kertaa hakoteillä.
http://viikkosanomat.fi/2020/03/25/2020-maaliskuu-lauri-nurmi-kirjoitusautomaatti-talla-kertaa-hakoteilla/

26.03.2020. Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa.
http://viikkosanomat.fi/2020/03/26/2020-maaliskuu-koronantorjunta-jokainen-hukattu-paiva-on-liikaa/

29.03.2020. Iltalehti. ”Juttua on päivitetty”. Vauhdissa Lauri Nurmi ja Juha Ristamäki.
http://viikkosanomat.fi/2020/03/29/2020-maaliskuu-iltalehti-juttua-on-paivitetty-vauhdissa-lauri-nurmi-ja-juha-ristamaki/

29.03.2020. Iltalehti korjaa uutisensa nyrkistä. Ei saanut varmistettua lähteistään. http://viikkosanomat.fi/2020/03/29/2020-marraskuu-iltalehti-korjaa-uutisensa-nyrkista-ei-saanut-varmistettua-lahteistaan/

31.03.2020. Aprillipäivän aattona. Sdp:n kannatus ohitti perussuomalaiset Alman kyselyssä. Keskisuomalaisen lukijoiden kommentit.
http://viikkosanomat.fi/2020/03/31/2020-maaliskuu-aprillipaivan-aattona-sdp-kannatus-ohitti-perussuomalaiset-alman-kyselyssa-keskisuomalaisen-lukijoiden-kommentit/

04.04.2020. ”Kun laajaa tartunnan vaaraa aiheuttava yleisvaarallinen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäilty tartuntatauti …”
http://viikkosanomat.fi/2020/04/04/2020-huhtikuu-kun-laajaa-tartunnan-vaaraa-aiheuttava-yleisvaarallinen-tai-yleisvaaralliseksi-perustellusti-epailty-tartuntatauti/

05.04.2020. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö: ”Minä olen ainakin ollut kiitollinen hyvistä neuvoista aina.”
http://viikkosanomat.fi/2020/04/05/2020-huhtikuu-tasavallan-presidentti-sauli-niinisto-mina-olen-ainakin-ollut-kiitollinen-hyvista-neuvoista-aina/

05.04.2020. Ylen tv1: ohjelmistoa palmusunnuntain iltana: murhia ja rikoksia peräjälkeen.
http://viikkosanomat.fi/2020/04/05/2020-huhtikuu-ylen-tv1-ohjelmistoa-palmusunnuntain-iltana-murhia-ja-rikoksia-perajalkeen/

05.04.2020. ”Mukavaa loppuiltaa”.
http://viikkosanomat.fi/2020/04/05/2020-huhtikuu-mukavaa-loppuiltaa/

06.04.2020. ”Kannattaako koko ajan spekuloida pääministerin ja presidentin suhteilla?"
http://viikkosanomat.fi/2020/04/06/2020-huhtikuu-kannattaako-koko-ajan-spekuloida-paaministerin-ja-presidentin-suhteilla/

Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi


"Sanna kymmenestä kahteentoista." Lue!

Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue!


Cléo 5:stä 7:ään. Agnès Varda 1962. Kuvaus kahdesta tärkeästä tunnista laulajattaren elämässä. Cléo tappaa aikaa odottaessaan tärkeitä tuloksia lääkäriltä. Kuvissa on mukana koko ajan kuoleman varjo. Pääosaa esittää Corinne Marchand. Ylen arkisto.

 


2020. Maaliskuu 22.
Pääministeri Sanna Marinin dramaattiset 2 tuntia keskiviikkoiltana 11.03.2020 kello 22.00 - 24.00.

Keskiviikkoiltana 11.03.2020 Ylen A-studiossa suorassa lähetyksessä, joka päättyi 21.30 pääministeri Sanna Marin vastasi useaan kertaan toimittaja Annika Damströmin kysymyksiin miksi ei koronaviruksen tartunnan torjumiseksi ryhdytty rajuimpiin toimenpiteisiin, sellaisiin, mitä muualla Euroopassa on tehty.

Pääministeri vastasi, että tällaisia toimenpiteitä ei THL ole suosittanut ja että hänellä on täysi luottamus Suomen terveydenhuoltoviranomaisiin. Näin hän siis vastasi useaan kertaan.

Nyt näyttää siltä, että Ylen A-studion toimittaja Damströmilla oli ratkaiseva vaikutus mielen muuttumiseen. Suomalaiset voivat kiittää toimittajaa siitä, että hän laittoi pääministerin koville tässä asiassa.

Pääministeri Sanna Marin on nyt useassa haastattelussa lauantaina 21.03.2020 kertonut, että keskiviikkona  myöhään illalla, siis kello 22.00 jälkeen hän teki päätöksensä toimintatavan muuttamisesta.

Hän ei ole kertonut saiko hän uusia tietoja THL:stä. Sen sijaan hän on kertonut, että hän tapasi tai ainakin keskusteli sosiaali- ja terveysministeri Sisko Kiurun kanssa.

Näin hän kertoi usealle medialle, ensimmäisen kerran Ylen Ykkösaamulähetyksessä toimittaja Pirjo Auviselle ja sitten illalla MTV:n Uutisextralähetyksessä toimittaja Vesa Kalliopäälle. Helsingin Sanomille toimittaja Vesa Kerolle antamassaan haastattelussa pääministeri ilmaisi asian näin:
Sunnuntai 22.03.2020.
Julkaistu: 2:00

MARIN sanoo, että valmiuslain käyttöönoton valmistelu alkoi täysin hallituksen toimesta.

”Tiedän sen, koska itse tulin viime viikon keskiviikkona siihen johtopäätökseen, että meidän pitää alkaa valmistella valmiuslain käyttöönottoa. Pidin todennäköisenä, että tilanne tulee Suomessakin muuttumaan nopeasti ja valmiuslakiin joudutaan turvautumaan.”

Pääministeri sanoo, että valmiuslain käyttöönotto tuli ensimmäisenä esille hänen  ja Krista Kiurun (sd) keskustelussa myöhään illalla keskiviikkona 11. maaliskuuta.

Keskiviikkoyön aikana Marin teki päätöksen kutsua oppositiopuolueet koolle keskustelemaan valmiuslain käyttöönotosta.”

Näin siis pääministeri itse kertoo tästä dramaattisesti kaksituntisesta Ylen A-studion jälkeen. Harvoin Suomen historiassa on ollut tällaista hetkeä.

YLE lähetti eilen Agnes Vardan elokuvan Cleo 5:stä 7:ään, jossa Cleo odotti 2 tuntia lääkärin lausuntoa koepalasta.

Näitä Sanna Marinin hetkiä voisi sitten ilmaista Sanna 10:stä 12:een.

Tähän loppuun uudestaan pätkä A-studion haastattelusta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen.
Sunnuntai 22.03.2020 05.13.

Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi

2020 Maaliskuu 12. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin?

 

2020. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin?

Viikkosanomat. Maaliskuu 12, 2020

Pääministeri Sanna Marin A-studiossa keskiviikkona 11.03.2020 klo 21:00. Haastattelijana Annika Dammström. Muutama minuutti alkupuolelta.

Pääministeri:
Varaudumme siihen, että meilläkin tapauksia tulee enemmän ja erilaisia toimia…

Toimittaja:
Niin Ruotsissa on tänään raportoitu ensimmäisestä koronavirukseen liittyvästä kuolemasta ja Saksassa puolestaan arvioidaan, että jopa 70 prosenttia maan kansalaisista voi saada tartunnan koronasta, Suomessa ei tosiaan näitä virallisia arvioita ei ole koronan kehittymisestä julkaistu, mutta kuitenkin jonkinlainen arvio on että me varmasti seuraamme Ruotsia nyt tässä. Ruotsista kuulimme jo uutisissa, että siellä on ryhdytty aika moniin toimenpiteisiin. Miksi Suomessa ei ole tehty enemmän rajoittavia toimenpiteitä?

Pääministeri:
Me tietenkin toimimme meidän terveysviranomaistemme suositusten pohjalta. Mikäli THL meille suosittaisi meille esimerkiksi yleisötilaisuuksien rajoittamista, uskon kyllä, että hallituksella olisi siihen nopeastikin valmius, mutta tietenkin me kuuntelemme erittäin tarkkaan asiantuntijoita terveydenhuollon ammattilaisia meidän viranomaisiamme, jotka tämän tilanteen parhaiten tuntevat ja minulla on vahva luottamus suomalaisiin viranomaisiin ja heidän kykyynsä ja arvioihinsa tämä tilanteen hoitamisessa.

Toimittaja:
Muun muassa WHO:n johtaja esitti paheksuntansa niille maille ja valtioille. joissa WHO:n mielestä ei ole tehty tarpeeksi. Voidaanko tässä nyt tehdä liikaa?

Pääministeri:
No tietenkin meillä on yksi asia miten virus kehittyy, minkälaisia vaikutuksia sillä on ihmisiin ja yhteiskuntaan ja toinen näkökulma on tietenkin se, että millä tavalla tähän reagoidaan. miten se vaikuttaa yhteiskuntaan. Esimerkiksi tilanne, jossa Suomessa suljettaisiin kouluja, päiväkoteja, oppilaitoksia ja laajasti rajoitettaisiin liikkumista ja toimintaa . Silläkin olisi isot ja merkittävät vaikutukset yhteiskuntaan ja tietenkin meidän pitää katsoa valtiona ja hallituksena tätä kokonaisuutta ja arvioida mikä yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta on kaikkein järkevintä ja itse ole koko ajan tässä peräänkuuluttanut tässä maltillista linjaa ja kuunnellaan asiantuntijoita ja toimitaan heidän ohjeidensa ja suositustensa mukaan ja vältetään sellaisia toimia joilla ehkä ennemminkin pyritään poliitttisesti näyttämään vahvuutta tai poliittisesti näyttämään , että poliitikot ovat tilanteen päällä. Minä luotan asiantuntijoihin ja meidän hallituksemme tulee toimimaan asiantuntijoiden ohjeistuksen pohjalta.

Toimittaja:
No, aika monessa muussa maassa, myös pohjoismaissa on tehty paljon rajumpia rajoittavia toimenpiteitä kuin meillä. Ovatko muut nyt sitten väärässä?

Pääministeri:
En minä missään nimessä näin sano, Jokainen maa arvioi oman tilanteensa pohjalta ne toimet, jotka ovat järkeviä. Esimerkiksi Ruotsissa heidän terveysviranomaisensa suosittivat hallitukselle sitä, että rajoitetaan esimerkiksi nämä yleisötilaisuudet, 500 hengen tilaisuuksien osalta ja hallitus on siellä näin toiminut, Myös me toimimme THL:n suositusten pohjalta ja jos meille tällaista suositeltaisiin, siellä tällä hetkellä tehdään ja jo on tehty arviointi siitä minkälaisia vaikutuksia viruksen leviämisen estämiseen näillä yleisötilaisuuksien rajoittamisella on, jos ne suositeltaisiin, niin minulla ei olisi mitään epäiystä siitä, etteikö hallitus hyvin pikaisesti nämä päätökset tekisi.

Toimittaja:
Niin. tosiaan Ruotsissa on nyt suositeltu, että yli 500 hengen kokoontumiset kielletään. tämä on myös tapahtunut muun muassa Tanskassa ja aika monessa muussa maassa, Italiassa, jossa koko maa on käytännössä kiinni. Mitä täällä Suomessa täytyy tapahtua, että hallitus tekee tällaisen linjauksen meilläkin?

Pääministeri:
No me nojaamme meidän päätöksemme terveysviranomaisten suositukseen. Jos terveysviranomaiset katsovat, että tämä on järkevä tehokas toimenpide ja he suosittavat rajoituksia niin varmasti sellaiseen ryhdytään. Ei siitä ole mitään epäilystä, mutta mikäli arvio on se, että itseasiassa tämänkaltaisilla rajoituksilla ei ole kovinkaan suurta vaikutusta itse viruksen leviämiseen, voi olla että se ehkä sitä hidastaa mutta en osaa vastata olisiko sillä mitään merkittävää vaikutusta. Tässä olemme juuri saamassa arvioita. Jos sillä olisi vaikutusta, onko se sitten tehokas toimi, se on tietenkin harkittavissa että kyllä minä ajattelen näin, että kaikkein järkevintä nimenomaisesti tällaisessa tilanteesssa on luottaa siihen, että meillä kaikkein parhaimman asiantuntemuksenomaavat ihmiset kykenevät arvioimaan tilannetta ja näiden suositusten pohjalta myös poliitikkojen kannattaa toimia.

Toimittaja:
Vaikka muualla maailmassa tai Euroopassa tehdään toisenlaisia linjauksia. niin luotatko siihen, että meidän THL on omissa linjauksissaan kuitenkin oikeassa?

Pääministeri:
Minulla on erittäin korkea luottamus suomalaisiin terveydenhuoltoviranomaisiin.

Toimittaja:
No itse asiassa tähän kokoontumiseen, pitäisikö sitä rajoittaa niin sosiaali- ja terveysministeriö tosiaan totesi tänään, että ei vielä lähdetä tähän, mutta sitten he kyllä tänään myös kuntainfosssaan tiedottivat, että jos alueella on todettu tautitapauksia , niin yleisötapahtumissa voi olla kohonnut riski taudin leviämiseen esimerkiksi Suomessa myös yleisötapahtumien järjestäjien on otettava huomioon mahdolliset tartuntariskit ja niiden torjunta, niin kumpaa viestiä tässä nyt sitten pitäisi uskoa?

Pääministeri:
No tietenkin yksi asia on se, että jokainen toimija harkitsee ja kyllä ajattelisin näin, että esimerkiksi huomenna hallitus tulee linjaamaan valtionhallinnon osalta näiden tilaisuuksien järjestämisestä, matkustuksesta ja muista toimenpiteistä eli valtionhallinto on sillä tavalla toimija ja tietenkin yritykset ovat näin tehneet ja kyllä itsekin ajattelisin näin, että varmasti tässä tilanteessa on syytä välttää matkustusta, turhaa matkustusta on syytä välttää isojen tilaisuuksien pitämistä, jos ne eivät ole välttämättömiä. Eli aika tarkkaan harkitsisin nyt niin valtionhallinon puolesta ja toivon tietenkin, että jokainen kansalainen, jokainen yritys jokainen toimija itse pohtii sitä minkälaisia tilaisuuksia kannattaa järjestää ja kannattaako esimerkiksi millä tavalla matkustaa. Tämä on ehdottomasti hyvä asia. ja kuuluu ihan terveeseen arkijärkeenkin, mutta tietenkin toinen asia on se, että jos meille tulisi kategorinen kielto tai laitettaisiin kouluja, päiväkoteja eri yhteiskunnan toimintoja kiinni, ikäänkuin suljettaisiin maa, mentäisiin tämänkaltaiseen tilanteeseen mikä Italiassa on. pelkäänpä että ne vaikutukset olisivat yhteiskunnalle paljon dramaattisemmat näistä toimenpiteistä kuin itse nämä viruksen aiheuttamat toimenpiteet.

Toimittaja:
Kuulimmeko me juuri nyt äsken pääministeriltä suosituksen siitä, ettei kannattaisi matkustaa, jos ei ole aivan pakko, ei kannattaisi osallistua ehkä suuriin yleisötapahtumiin ja muutenkin kannattaa käyttää ehkä vähän enemmän vielä sitä järkeä, mihinkaikkeen osallistuu missä on paljon ihmisiä?

….

Pääministeri Sanna Marin A-studiossa keskiviikkona 11.03.2020 klo 21:00. Haastattelijana Annika Dammström. Muutama minuutti alkupuolelta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen
Torstai 12.03.2020 01:38.

Tags: , , , , , ,

http://viikkosanomat.fi/
2020/03/12/2020-paaministeri-sanna-marin-luottaa-koronaviruksen-torjumisessa-thlaan-liikaakin/

This entry was posted on torstai, maaliskuu 12th, 2020 at 1:41 am.

 

2020 Maaliskuu 12. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin?

>

Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2019

Olemme astumassa uudelle vuosikymmenelle. Uusi vuosi tuo mukanaan monenlaista uutta, mutta myös tuttua ja turvallista. LUE!

 


Maaliskuu. Tasa-arvo

Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. 
Minna Canth

Ei ole mitään yhteiskunnallista toimintaa, joka kuuluisi naiselle naisena ja miehelle miehenä.
Platon

Koska olen mies, minusta voi tulla Paavi.
Miguel de Cervantes (1547-1616)

Koska olen mies, minusta ei voi tulla naisten pesutilojen siistijää.
Adonis

Päästäkää naiset kerran tasa-arvoiseen asemaan kanssanne, ja siitä lähtien he ovat yläpuolellanne.
Cato

En pysty sanomaan, ovatko naiset miehiä parempia - mutta varmaa on, että he eivät ainakaan huonompia ole.
Golda Meir

Yhteiskunnallisia edistysaskeleita voidaan mitata vain naissukupuolen yhteiskunnallisen aseman perusteella.
Karl Marx

(35) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

http://www.nettisanomat.com/2016/03/19/etusivu.html


Arkisto. 2013 Maaliskuu. Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä.

Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. Minna Canth

"Minna Canth muistettuna". Jyväskylä. Kirkkopuisto. Tiistai 2013-03-19 16:45.
Kuva: Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2013/03/19/etusivu.html


2020 Maaliskuu.
IL-FAKE. Pääkirjoitus



https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus
/a/5372f88f-99c9-4a8c-bb6b-ad8761207405

Iltalehti kahvipöydällä kahvikupin ja päivän herkun kanssa, yht. 2 euroa. Kirkkonummi City-Market seuraavana päivänä 10.03.2020 n. 11:15- Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/
2020/03/11/etusivu.html

 


2020 Maaliskuu.

Jyväskylässä jyskää. Konsulttisopimuksen lisäpalkkion paljastaminen hiertää. Lue!


VERO MODA. "Tosi muoti". 18.01.2006 tammikuun keskiviikkona klo 14.47. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Torikeskus. Isonna!

2020. Maaliskuu. Jyväskylässä jyskää. Sähkö- ja vesilaitoksen myynnin konsulttisopimuksen lisäpalkkion paljastaminen hiertää.

http://www.nettisanomat.com/
2020/03/11/etusivu.html

Lue myös arkistokirjoitus vuodelta 2014:

Helmikuu 2014. Suomalainen korruptio koki kolauksen. Kokkilan kulman kauppa kariutui Keski-Suomessa. KHO kumosi SRV:n ostaman tontin ja korjausta vaativan Valtiontalon kaupan Jyväskylän ytimessä. Lue!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi -

2020 Maaliskuu. Nokia. Siilasmaan mahalasku.


Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa: "Emme mieti tällaista strategista vaihtoehtoa tällä hetkellä. Uusi toimitusjohtaja tekee oman arvionsa strategiastamme aloittaessaan."

MTV . Seitsemän Uutiset. Maanantai 02.03.2020 19:04. Nokia yllätti vaihtamalla toimitusjohtajansa Fortumin Lundmarkiin. Kuvat: Pertti Manninen.

>

Kone vs. Thyssen. Lue!
Arkisto. Sonera vs. Telia. Lue!
Latvala vs. Mäkinen. Lue!
Rinne vs. Häkämies. Lue!
Mäenpää vs. Toiviainen. Lue!

HS. Tilastovalehtelukuva. Lue!
Sanoman ostokset. Lue!
Punaiset estivät Garden Helsingin laajenemisen keskuspuistoon! Lue!

Pääkirjoitus.
Vielä hetken Nokian hallituksen puheenjohtajana toimivan Risto Siilasmaan lähtölaskenta alkoi, oliko se vuosi sitten, kun hän julkaisi häväistyskirjan Nokian Jorma Ollilasta. Ollilahan oli nälvinyt Siilasmaan väitteen mukaan tätä siitä, että tällä ei ollut mitään kokemusta mistään isosta yrityksestä Siilasmaan tullessa Nokian hallitukseen.

Jo vuonna 2013 sama asia oli todettavissa jo vuosia ennen tätä häväistyskirjaa. Viikkosanomista voi lukea Elopia koskevasta erorahasta mm. seuraavaa kirjoituksesta, jonka otsikko oli Siilasmaa pihalla Elopin palkkiosotkussa. Nokian mainetta entisestään tuhritaan:

"Tänään Ilta-Sanomien etusivulla ylhäällä oli jonkunlainen tieto siitä, että avioeron takia Elop ei tahdo luopua palkoistaan, palkkioistaan tai bonuksistaan, siis niistä korvauksista kun hänelle annettiin, kun hän sai potkut Nokian toimitusjohtajan paikalta ja joutui Microsoftiin takaisin.

Miten tämmästä käsitellään julkisuudessa, siis avioeroprosessia? Sen takia, että Nokian hallituksen puheenjohtaja Siilasmaa oli päästänyt julkisuuteen tiedon, että hän haluaisi pienentää Elopille annettavia SOPIMUSTENMUKAISIA etuuksia.

Ovathan summat miljoonia, mutta kyllä ne ovat hyttysen paskoja tässä isommassa miljardisotkussa. Nyt sitten teksti-tv:ssä Siilasmaa kertoo olevansa ylpeä siitä, että hän sai 70 % Microsoftin maksettavaksi.

Siilasmaa on täysin pihalla liike-elämästä ja bisneksen todellisuudesta. Hänen olisi pitänyt olla muuallakin töissä kuin omassa firmassaan F-Securessa. Ehkä siellä olo on ollut ruusuista eikä bisneksen kovat lait ole tulleet tutuiksi."

Tämän artikkelin voi lukea tässä kokonaisuudessaankin.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Maanantai 02-03.2020 23:20.

Siilasmaa pihalla Elopin palkkiosotkussa. Nokian mainetta entisestään tuhritaan.

Keskiviikko, syyskuu 25, 2013 20:24.

Tänään Ilta-Sanomien etusivulla ylhäällä oli jonkunlainen tieto siitä, että avioeron takia Elop ei tahdo luopua palkoistaan, palkkioistaan tai bonuksistaan, siis niistä korvauksista kun hänelle annettiin, kun hän sai potkut Nokian toimitusjohtajan paikalta ja joutui Microsoftiin takaisin.

Miten tämmästä käsitellään julkisuudessa, siis avioeroprosessia? Sen takia, että Nokian hallituksen puheenjohtaja Siilasmaa oli päästänyt julkisuuteen tiedon, että hän haluaisi pienentää Elopille annettavia SOPIMUSTENMUKAISIA etuuksia. Ovathan summat miljoonia, mutta kyllä ne ovat hyttysen paskoja tässä isommassa miljardisotkussa.

Nyt sitten teksti-tv:ssä Siilasmaa kertoo olevansa ylpeä siitä, että hän sai 70 % Microsoftin maksettavaksi.

Siilasmaa on täysin pihalla liike-elämästä ja bisneksen todellisuudesta. Hänen olisi pitänyt olla muuallakin töissä kuin omassa firmassaan F-Securessa. Ehkä siellä olo on ollut ruusuista eikä bisneksen kovat lait ole tulleet tutuiksi.

Kaiken kaikkiaan Nokian matkapuhelimet on menetetty, yhtiön terve osa jatkaa. Olisi tyytynyt tähän eikä lähtenyt vahingoittamaan NOKIA-brändiä ja -nimeä näillä Elop-bonus sotkuilla. Eikö hän ymmärrä, että tälle touhulle nauretaan jo Suomen rajojenkin ulkopuolella. Käsittääkseni Financial Times ja muutkin ulkomaalaiset arvoa nauttivat lehdet ovat kirjoittaneet asiasta.

Tällä sotkulla ei ole Nokialle mitään positiivista arvoa, siis vain negatiivista ja varmasti enemmän kuin nuo Elopin miljoonat.

Lex Nokiahan rajoittui sentään Suomeen, mutta kyllä Ollilan suuruudenhulluus johti siihen, että hän uskoi voivansa jo määrätä Suomen lainsäädännöstäkin. Usko kyllä olikin oikea, kun kykenemätön  pääministeri Vanhanen innostui asiasta: ”Ei meidän tarvitse olla niin naivia jne,” Naivia muuten olikin sitten pääministerin virka-asunnossa, josta kirjakin kirjoitettiin!  Ollila ei sitten ottanutkaan kunniaa Lex Nokiasta vaan väitti, että Nokia ei ollut lakia vaatinut, Dokumentit osoittavat kyllä toista. Ei siitä Nokialle mitään arvoa tullut vaikkei kai kovin moni siitä nyt mitään välittänytkään.

Siilasmaan on kyllä ryhdistäydyttävä tai vedettävä jopa johtopäätökset sekoilun tuottamasta imago-tappiosta.

Silloin kun Nokian matkapuhelimet myytiin ja Elop hääräsi tiedotustilaisuudessa jo vaadin Siilasmaalta jotain rotia. Elopin esiintyminen olisi tullut estää tässä tiedotustilaisuudessa, Asia on kirjoitettu ja luettavissa siis noin kuukauden takaisessa blogikirjoituksessani tässä alempana.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2013-09-25 20:44.

http://viikkosanomat.fi/
2013/09/25/siilasmaa-pihalla-elopin-palkkiosotkussa-nokian-mainetta-entisestaan-tuhritaan/

Lue myös!
Nokia-farssi-tiedotustilaisuus: Potkut saanut pääjohtaja pääosassa. Elop esiintyi ostajan sankarina!

Tiistai, syyskuu 3, 2013

Aika outo tilanne. Milloin potkut saanut pääjohtaja on saanut esiintyä yhtiön järjestämässä tiedotustilaisuudessa?
Joku roti pitäisi olla ja Siilasvuon olisi tullut ottaa ohjat käsiinsä ja kieltää Elopia osallistumasta tiedotustilaisuuteen.
Olisi pitänyt kertoa, että näin tulevaisuus tuli turvattua. Lammasmainen esiintyminen ei kyllä kovin hyvää lupaa.
Nokialle on saatava jämäkkä toimitusjohtaja ja pääjohtaja mieluimmin siis sama ihminen, jolla olisi särmää pitää yhtiö pystyssä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen
tiistai 2013-09-03 18:49

http://viikkosanomat.fi/
2013/09/03/nokia-farssi-tiedotustilaisuus-potkut-saanut-paajohtaja-paaosassa-elop-esiintyi-ostajan-sankarina/

Huom! Kirjoituksessa on nimivirhe. Kirjoittanut on muistanut kuuluisan kenraalin nimen: Siilasvuo, vaikka tietenkin pitäisi olla vähemmän kuuluisan IT-osaajan nimi. Siilasmaa. (02.03,.2020 PM).


nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi -
sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi -
elama.fi - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi


Maaliskuu. Lapsuus

Lapsi, jota ivataan, oppii pelkäämään. 
Lapsi, jota arvostellaan, oppii tuomitsemaan.
Lapsi, jota petetään, oppii pettämään. 
Lapsi, joka kohtaa vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään.
Lapsi, joka saa hellyyttä, oppii rakastamaan. 
Lapsi, jota rohkaistaan, oppii luottamaan itseensä.
Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta. 
Lapsi, jota kiitetään, oppii olemaan kiitollinen.
Lapsi, joka näkee annettavan omastaan muille, oppii olemaan huomaavainen.
Lapsi, joka saa tietoa, oppii tuntemaan viisauden.
Lapsi, jota kohtaan tunnetaan kärsivällisyyttä, oppii olemaan pitkämielinen.
Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden ja kauneuden.

Ronald Russell

(28) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 





2020. Helmikuu. Suomi voittaa aina?


Kone vs. Thyssen. Lue!
Arkisto. Sonera vs. Telia. Lue!
Latvala vs. Mäkinen. Lue!
Rinne vs. Häkämies. Lue!
Mäenpää vs. Toiviainen. Lue!

>

Arkisto 2011. "Suomi voittaa aina".
Neste Oil Rally Finland - Suomen MM-ralli - Jyväskylän MM-ralli
.
Siirtymätaipaleellekin riitti katselijoita, jotka vilkuttivat innokkaasti niin rallareille kuin myös pikataipaleille kiiruhtaville jännäreille. Kuvassa Mersun toista lippua työnnetään juuri ikkunasta hulmuamaan tässä keskisuomalaisessa kansanjuhlassa. Kuva: Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Keskusta. - Pertti Manninen sattumalta paikalle osuunena uintiretkellä torstaina 2011-07-28 klo 16:37.
KUVASARJA

http://www.nettisanomat.com/2011/07/29/etusivu.htm

>

HS. Tilastovalehtelukuva. Lue!
Sanoman ostokset. Lue!
Punaiset estivät Garden Helsingin laajenemisen keskuspuistoon! Lue!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi -
sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi -
elama.fi - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi



2020. Helmikuu. Eräs kommentti Koneen Thyssen-kauppaan

Viikkosanomat.
Helmikuu 18, 2020

Eräs kommentti 86:sta:Muurari 78
10 tuntia sitten
”Kentie nyt vältettiin sama moka, jonka Relander aikoinaan teki ostaessaan Saksasta ilmaa miljardeilla. Sen seurauksena piti Lipposen lahjoittaa Sonera ruotsalaisille ja antaa vielä miljardi euroa riihikuivaa rahaa myötäjäisinä.”

Iltalehti maanantaina 17.07.2020. ”Koneen toimitusjohtaja paljastaa jättikauppojen kaatumisen syyn Ylellä: Thyssen vaati 2,5 miljardin euron ennakkomaksua.”

”Eilen klo 16:36 (muokattu eilen klo 20:58 ) Tiedot yrityskaupan kaatumisesta painoivat Koneen pörssikurssin tuntuvaan laskuun.”

Muurari 78
10 tuntia sitten
”Kentie nyt vältettiin sama moka, jonka Relander aikoinaan teki ostaessaan Saksasta ilmaa miljardeilla. Sen seurauksena piti Lipposen lahjoittaa Sonera ruotsalaisille ja antaa vielä miljardi euroa riihikuivaa rahaa myötäjäisinä.”

Itse artikkelin kirjoitti Iltalehden Mika Koskinen moneen kertaan: ”17.2.2020 kello 16.45. Lisätty kuva ja lisätietoja.

17.2.2020 kello 17.30. Lisätty tietoja Koneen kilpailijoista. 17.2.2020 kello 20.45. Lisätty tietoja kaupan kaatumisesta ja otsikkoa muutettu.”

---

Muurari 78:n kommenttiin kommentti: Hyvä kun näiden neropattien tekoset eivät kaikilta unohdu. Tähän voisi lisätä, että Saksasta ilmaa ostamassaa oli myös silloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö.
Lue artikkeli Nettisanomista 20 vuoden takaa!
Viikkosanomat. Pertti Manninen Tiistai 18.02.2020 04:48

http://viikkosanomat.fi/
2020/02/18/2020-helmikuuu-eras-kommentti-koneen-thyssen-kauppaan/

Arkisto 2001. Sonera vs. Telia.

Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö.

Soneran, kansallisomaisuuden hupeloinnista on syytetty ministeri Olli-Pekka Heinosta. Maan hallitus on moneen kertaan hokenut, että ministerillä on täysi hallituksen tuki toimissaan.

Tämä on poikkeuksellista. Ministeri Arja Alho sai mennä Sundqvist-jupakan yhteydessä ja Ministeri Rauli Aura Vennamo-jupakan yhteydessä.

Hallitus on rehellinen ja kantaa vastuun kokonaisuudessaan, niinkuin kantaakin. Ei Olli-Pekka Heinosta voi yksin laittaa vastuuseen kansallisomaisuuden hupeloinnista.

Hallituksessa on ollut molempien päähallituspuolueiden puheenjohtajat, joten hupeloinnilla on korkein mahdollinen tuki takanaan.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistökin näyttää hyppäävän liian myöhään uppoavasta laivasta. Ilkka Kanerva osaa temput ja pitkittää Suomen pankin johtajanimitystä vielä jonkun aikaa, ja kas Niinistö huomaa kuin huomaakin hypänneensä liian myöhään.

Mikäli Sonera uppoaa, niin kyllä siinä täytyy hallituksenkin ja sen keskeisten ministerien kastua. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

PS. Sillä varauksella, että tällaiuset asiat ylipäätään kiinnostavat.

Pertti Manninen, nettisanomat.com 06.09.01-10.09.01.

http://www.nettisanomat.com/
2001/09/06/etusivu.htm

Jälkikommentti:
Ennustus vastuun kantamisesta oli väärä.
Yhä vain nämä hupeloitsijat porskuttavat!
Pertti Manninen. 05:04

http://viikkosanomat.fi/
2020/02/18/2020-helmikuuu-eras-kommentti-koneen-thyssen-kauppaan/

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi -
sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi -
elama.fi - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi


2020. Helmikuu. Latvalalle hyvitys siitä, että auto hajosi. Uskooko itsekään Mäkisen selityksiä?

Viikkosanomat
Helmikuu 16, 2020

Iltasanomat lauantaina 15.02.2020 kertoo: ”Jari-Matti Latvala saa Toyotalta hyvityksen rajun pettymyksen jälkeen: ”Tommi ja tiimi tulivat hyvin vastaan”.

Eikö Latvala ymmärrä, ettei hänen annettu sotkea tallikuljettajien kilpaa. Mäkinen verhoili Latvalan ulos kilpailusta auton hajoamistempulla. Kaikista hyvityspuheista huolimatta lopputulos oli kuitenkin ratkaiseva. Latvalaa ei tulosluetteloissa näy. Ikävä tosiasia, johon nyt on sopeuduttava. Jos Latvala aikoo vielä ajaa rallia, niin automerkkiä on vaihdettava, kyllä Toyota pitää huolen siitä, ettei Latvala pääse talliajajien edelle.

Asiat ovat juuri sellaisia miltä ne näyttävät.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 16.02.2020 00:54.

2020. Helmikuu. Ralli. Tallipäällikkö Mäkinen onnistui. Rovanperä palkintopallille. Latvalan tekninen vika avitti asiaa?

Viikkosanomat
Helmikuu 16, 2020

Iltalehti. Sunnuntai 16.02.2020.

Kalle Rovanperä teki sen! Nousi palkintopallille jännitysnäytelmän päätteeksi: ”Annoin kaikkeni”
Tänään klo 13:18 (muokattu klo 15:30)
Upea hyökkäys palkittiin uran ensimmäisellä podiumilla ja pohja-ajalla.

Ruotsin MM-rallin lopputulokset:
1. Elfyn Evans, Toyota
2. Ott Tänak, Hyundai +12,7
3. Kalle Rovanperä, Toyota +20,2
4. Sébastien Ogier, Toyota +23,6
5. Esapekka Lappi, Ford +32,4
6. Thierry Neuville Hyundai +33,8
7. Craig Breen, Hyundai +1.00,9
8. Teemu Suninen, Ford +1.24,5
9. Takamoto Katsuta, Toyota +1.59,6
10. Jari Huttunen, Hyundai WRC3 +4.03,0
Jari-Matti Latvala keskeytti perjantaina teknisen vian vuoksi.”
Iltalehti. Sunnuntai 16.02.2020.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 16.02.2020 22:19.

Puolta vuorokautta aikaisemmin:

2020. Helmikuu. Latvalalle hyvitys siitä, että auto hajosi. Uskooko itsekään Mäkisen selityksiä? Lue!

http://www.nettisanomat.com/2011/07/29/etusivu.htm

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi -
sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi -
elama.fi - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi


2020. Helmikuu. Pääministeri Rinteen erotti salaliitto, jonka johdossa oli EK:n operoiva johtaja Jyri Häkämies. Lasse Laatunen paljastaa

Viikkosanomat
Helmikuu 27, 2020

Lasse Laatunen. Case posti:

”Pääministeri pitää vaihtaa vaaleissa tai eduskunnan epäluottamuslauseella eikä arvottomalla näytelmällä.” Loppulause artikkelista

Maa oli pysähtymässä tukilakkoihin. Osapuolet ja valtakunnansovittelija levittelivät käsiään. Postin pääriidankin sovittelu oli pysähdyksissä. Tässä vaiheessa pääministeri Antti Rinne teki sen, mitä pääministerin pitää tehdä yhteiskunnan uhatessa menettää toimivuutensa. Ulkopuoliset selvityshenkilöt alkoivat ratkoa 700 pakettilajittelijan riitaa tukilakkojen lopettamiseksi. Pääministeri Rinne toimi oikein ja vastuullisesti.

Selvityshenkilöiden asettamisella nostettiin osapuolten paineet sellaisiksi, että työrauha palaisi varmasti. Se palautuikin ennen satamien pysähtymistä.

Selvityshenkilöiden asettaminen sai aikaan pettymyksen raivon niin työnantajaleirissä kuin Kokoomuksessakin. Se ilmeni muun muassa julkisuuteen tunteella singotuista lausunnoista. Tämän reaktion jatke oli Medialiiton hylkäävä vastaus selvityshenkilöiden esitykseen.

Eduskunnassa Kokoomus kävi pääministerin kimppuun syyttäen, että hän on tehnyt hallituksesta ja poliitikoista osapuolen työmarkkinakysymyksiin. Sari Sairaanhoitaja oli Kokoomukselta jo unohtunut.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimii Kai Mykkänen ja Keskustan Katri Kulmunin erityisavustajana Kari Jääskeläinen. Molemmat olivat keskeisissä rooleissa pääministerin kaatamisessa. Molemmat ovat Jyri Häkämiehen entisiä alaisia EK:sta.

Tämä Lasse Laatusen teksti kokonaisuudessaan löytyy:

Työmarkkinaneuvottelut 2019-2020.. Suomen mallin sekä neuvottelu- ja sovittelu järjestelmän tulevaisuus

Lasse Laatunen | 27.02.2020 9:00

Joulukuu 2019. Kuka tai mikä kaatoi pääministerin?

Kuka tai mikä kaatoi pääministeri Antti Rinteen. Tällä hetkellä virallinen totuus on Keskustan kokonaisarvio, mitä se sitten onkaan.

Todellisuudessa haluttiin muutosta työmarkkinoille ja keksittiin syyksi sitten Rinteen puheet eduskunnassa. Kyllä viikolla jo näki kuinka tyytyväisen näköinen EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies oli televisioesiintymisissään.
Naulan arkkuun iski sitten vanha Nordea-konna Markku Pohjola Postin hallituksen puheenjohtajana julkaistessaan jotakin ministeri Sirpa Paaterolle syötettyä muistiota. Ei ollut tarkoituksena, kahteen kertaan hoettuna HS:n haastattelun mukaan, antaa väärää tietoa, ei siis sitä, että Paatero sai ”väärän päivämäärän” liikkkeenluovuttamisesta ja väärät tiedot siitä, että kilpailijoilla oli heikommat työehdot ja palkat, ei ollut tarkoitus kertoa tällaista, mutta tuli kuitenkin kerrottua.

Aikoinaan Jäätteenmäenkin tapauksessa pelättiin suunnan muuttuvan Suomen ulkopolitiikassa, ja erohan siinäkin tuli.

Jos hallitus jatkaa samalla miehityksellä, niin ehkä työntekijöitä sitten kuitenkin vielä puolustetaan, muuten saadaan suunta käännettyä ja Rinne siirrettyä sivuun ihan lopullisesti.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 05.12.2019 13:47.

2020. Helmikuu. Toimittaja Haapala: ”väärää tietoaa väärää tietoa”. Case Posti

Viikkosanomat
Helmikuu 28, 2020

”Väärää tietoa väärää tietoa”

Näin toimittaja Timo Haapala tyrmää pääministeri  Antti Rinteen jutussaan torstaina 27.02.2020 Ilta-Sanomissa.

”RINNE JÄI kiinni puheistaan lopulta eduskunnassa 28. marraskuuta antaessaan väärää tietoa väärää tietoa valtion omistajaohjauksen ja Postin välisistä neuvotteluista.

Siinä vaiheessa ei tarvittu enää EK:ta tai EK:n entisiä työntekijöitä, sillä Rinne kompastui lopulta pelkästään omiin puheisiinsa.’

Ilta-Sanomat torstaina 27.02.2020.

Mitäpä tähän sitten sanomaan enempää ”väärää tietoa”.  Onhan se Tässä kohtaa kahdesti hoettu. Kolmas kerta toisi jo mieleen Juudas Iskariotin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen

 Perjantai 28.02.2020 06:42. Päivänä joka ei ole helmikuun viimeinen.

Korjattu Haapalan jutun julkaisupäivä torstaiksi. 28.02.2020  06:56.

Arkisto 2011. "Suomi voittaa aina".
KUVASARJA


nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi -
sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi -
elama.fi - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi


2020. Helmikuu. Valtakunnan syyttäjä Raija Toiviainen puhuu palturia syyteharkinnasta.

Viikkosanomat
Helmikuu 29, 2020

Helsingin Sanomista lainaus:

”Ennen kuin kansanedustajan valtiopäivillä lausuma mielipide voidaan viedä syyteharkintaan, täytyy eduskunnalta perustuslain mukaisesti pyytää syyteharkintalupa”, hän sanoi toissa viikolla poistuessaan perustuslakivaliokunnan kuulemisesta.

HS 14.02.2020

---

Perustuslaissa ei kuitenkaan ole mitään mainintaa ”syyteharkinnasta” vain syytteestä, sen nostamisesta.

Niinpä perustuslakivaliokunta päätti pyytää Toiviaiselta lisäselvitystä. Voi olla, että Toiviainen joutuu nöyrtymään ja lukemaan uudestaan perustuslakia ja lopettamaan intoilunsa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 29.02.2020 10:13. Karkauspäivänä 2020.

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi -
sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi -
elama.fi - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi


2020. Helmikuu. Suomi voittaa aina?

KUVASARJA
Kone vs. Thyssen. Lue!
Arkisto. Sonera vs. Telia. Lue!
Latvala vs. Mäkinen. Lue!
Rinne vs. Häkämies. Lue!
Mäenpää vs. Toiviainen. Lue!

>

HS. Tilastovalehtelukuva. Lue!
Sanoman ostokset. Lue!
Punaiset estivät Garden Helsingin laajenemisen keskuspuistoon! Lue!

KUVASARJA

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi -
sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi -
elama.fi - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi



"Punainen muisto". Kuvanveistäjä Taisto Martiskaisen suunnittelema muistomerkki ”Crescendo” 1970.

2020. Helmikuu. Helsinki. Punaiset estivät Garden Helsingin laajenemisen keskuspuistoon!

Hurmarakentajat pormestari Jan Vapaavuori ja apulaispormestari Anni Sinnemäki näkivät pitkään märkiä unia siitä, että Helsinki Garden voisi laajeta vielä enemmän keskuspuiston puolelle. Lue!


”Punaisten puolella taistelleiden, kaatuneiden ja vankileireillä tuhoutuneiden naisten ja miesten muistolle.”

Kuvat sunnuntaina 2007-07-29. Helsinki. Auroran sairaalan, Jäähallin ja Olympiastadionin vieressä. Pertti Manninen.

Muistokirjoitukset. Lue! - Kuvat

http://www.nettisanomat.com/
2008/01/27/etusivu.htm

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi -
sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi -
elama.fi - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi


Sanoman ostokset. Kaius Niemi, Heikki Hellman, Jouko Jokinen Ylen aamussa. Lue!
2005. Työttömät nuoret ilmoittautumassa EU:n nopean toiminnan-joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina. Kuva.


- "Miksi olette niin hienoina tänään? - Nyt on saamelaisten syntymäpäivä." 2012. Kuva
- EXTRA. Siniset ministerit työttöminä! Lue!
- EXTRA. Presidentinvaalit 2000. Gallupit.
- Sanomaviikko 27.1.2020 - 2.2.2020. Lue!
- Sanomaviikko 20.1.2020 - 26.1.2020. Lue!


Sanomaviikko 27.1.2020 - 2.2.2020 nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi -
hs27.com - viikko.fi -

Vainottujen muistopäivä, Holocaustin muistopäivä.

Maanantai 27.01. Lue!

> > >
Sanomaviikko 27.1.2020 - 2.2.2020 nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi -
hs27.com - viikko.fi -

Jörn Donner 1933-2020. Vallasta 1999, Mannerheimista 2012 ja Vanhasesta 2007. Lue! Fanny ja Alexander. Kuvat - Vetoomus Lue! - Vainottujen muistopäivä, Holocaustin muistopäivä. Lue! Menikö oikein? IS-haku "pimiä" Lue! Myrskyn jälkeen Kuva - Soini: "Reilu mahdollisuus" Lue! - Soini sadasta nollaan Lue! - "Suora" Sanna Marin Lue! - Kanervan "First use" Lue! Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva

 

Sanomaviikko 20.1.2020 - 26.1.2020 nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi -

Jännitysnäytelmä 20 vuotta sitten presidentinvaalit: Ensimmäinen kierros 16.1.2000. Lue!
Jännitysnäytelmä
20 vuotta sitten presidentinvaalit
:
2. kierroksen gallupit. Lue!


helkinginsanomat.com - sanomapark.fi - kuvasanomat.fi - sanomatori.fi

20 vuotta sitten: Maanryöstöyritys Jyväskylässä.

"Keskiajan alkemistit uskoivat, että kullan valmistaminen on mahdollista. Jyväskylän kaavoitustoimistossa uskotaan vastaavasti, että yksityisen omistamat maat muuttuvat piirustuspöydällä yleiseksi virkistysalueeksi." Lue!

Menikö oikein? IS:stä "pimiä"-haku.

Pimiä valittiin Pelttarin ohi kansliapäälliköksi – vertaa itse, kumman CV on vakuuttavampi 23.1. 21:39
Lue!

Menikö oikein? IS:stä "pimiä"-haku. Lue!

 

Sanomaviikko 13.1.2020 - 19.1.2020 nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi -
Maanantai 13.01.2020

Pääkirjoitus: SUORA.
"Marinin ja Löfvenin ensitapaaminen kiinnostavaan kohtaan". Lue!

helkinginsanomat.com - sanomapark.fi - kuvasanomat.fi - sanomatori.fi
Tiistai 14.1.2020.


"Soini sadasta nollaan."

0. "Ei sinne häviämään lähdetä." Lue!

 
Keskiviikko 15.1.2020.

Soini: "Reilu mahdollisuus ..."

"Suomen kannalta on tärkeää, että pääministeri pärjää." Lue!

 
Perjantai 17.1.2020.

Myrskyn jälkeen.

"Pamaus ei ollutkaan äänivallin ylitys, vaan kaatunut puu, joka vei ..."
Lue!

 

Sanomaviikko 6.1.2020 - 12.1.2020 nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi -
Maanantai 6.1.2020

Pääkirjoitus. Mureketta ja murhia. Niinistö ei lähde Naton kokoukseen. "Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei pahoitellut tai tuominnut kenraali Qassim Suleimanin murhaa." Lue!

"Trump pohti kenraali Qassim Suleimanin murhaamista useita päiviä, lopullinen päätös tehtiin presidentin kartanossa Floridassa ennen lihamureketta ja jäätelöä." HS. Lue!

"Nato koolle hätäkokoukseen Lähi-idän tilanteen vuoksi – Isisin vastainen operaatio vaarassa." IL. Lue!

helkinginsanomat.com - sanomapark.fi - kuvasanomat.fi - sanomatori.fi
Perjantai 10.1.2020.

Illan pimetessä.
Lentokone ohittaa täysikuun.
Kuva

 
Perjantai 10.1.2020.

Pääkirjoitus.
" ... Tämä termi on aikaisemmin esitetty mahdollisten ydinaseiden käytön yhteydessä täälläkin jo vuonna 2006 julkaistussa kirjoituksessa (Stig Gustafsson, Curt Riberdahl) Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.
"Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. ... Lue!

Illan pimetessä.
Puolustus-
valiokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva puolustaa presidentti Donald Trumpin määräämää salamurhaa "First use"-opin mukaisesti.

"... Ilkka Kanerva soveltaa tätä käsitettä nyt käsillä olevaan iranilaiskomentajan ja hänen mukanaan olleiden salamurhaan. Hän toistaa sanatarkasti Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeon sanoja teon oikeutuksesta. Radion ykkösaamussa torstaina 09.01.2020.
"Heillä oli Vankka tausta salaista tiedustelu tietoa siitä mitä tulee lähiaikoina tapahtumaan ... ja ne olivat niinku tai tiedossa olevan faktan valossa sitä että se operaatio oli pakko pysäyttää ..." Lue!

 
Lauantai 11.1.2020.

Tuuli käy heidän ylitseen.


Pudonneen lentokoneen uhreja muistetaan kukkakimpuin ukrainalaisella lentoasemalla.

Iran ilmoitti myöhemmin, että kone oli ammuttu alas ohjuksella. Lue!

 

EXTRA. Marraskuussa 2019 julkaistiin Leif Salménin muistoksi osa hänen kirjoituksestaan vuodelta 2004, vuosi Irakin sodan käynnistymisen jälkeen:

Tähän on tultu
Leif Salmén
Iltalehti keskiviikkona
14.04.2004.

" ...
Hans Blixin uuden kirjan mukaan sodan hinta oli liian korkea. Tämä oli tietysti jo sinänsä selvä asia, mutta hyvä, että arvio tulee taholta, jonka luotettavuutta ei tarvitse epäillä. Irak on täydessä kaaoksessa. Lähi-itä kokonaisuudessaan myös ja aivan viime päivien tapahtumat panttivankidraamoineen osoittaa, että USA ja Iso-Britannia avasivat Irakissa Pandoran lippaan, jonka kaikki kauhut vasta nyt ovat toteutumassa.

Washington yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on. Tosiasia on kuitenkin se, että Lähi-idän rauha on etääntynyt yhä kauemmaksi. Missä ovat nyt puheet siitä, että hyökkäys Irakiin johtaa koko alueen demokratisoitumiseen ja pysyvään rauhaan. Ikuinen sota sen sijaan jatkuu ja juuri tästä viime vuoden keväällä messiaanisia sotureita varoitettiin. Turhaan.

Fallujassa kuoli viime viikolla 600 ihmistä. Sairaalalähteet kertovat, että uhrit olivat etupäässä siviilejä. Miehittäjät väittävät jotain muuta.
..."
Leif Salmén Iltalehti 14.04.2004.

Yhdeksän Salménin kirjoitusta tai katkelmaa 20.11.2019.
Tämä kirjoitus 15.04.2004.

Keskiviikko 20.11.2019. Marraskuu.

Leif Salmén 1952-2019

20.11.2019.

 

Nettisanomat-perhe. TOP 10.
nettisanomat.com viikkosanomat.fi
sanomanetti.fi 12.fi
hs27.com helkinginsanomat.com
viikko.fi sanomapark.fi
kuvasanomat.fi sanomatori.fi

1.1.2020.


Kirkkonummi. Veikkola.31.12.2019 19:25. Kuva Pertti Manninen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puhetta odotellessa julkaisemme tuoreen pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdyksen vuodelle 2020 , jossa hän on jättänyt ulkopolitiikan osuuden suosiolla presidentille, vaikka maan hallitus siitä päättääkin "yhteistoiminnnassa".

Arkistosta löytyi malliksi presidentti Tarja Halosen uudenvuoden puhe vuodelle 2001, jonka hän esitti suorassa lähetyksessä toisin kuin hänen edeltäjänsä Martti Ahtisaari, jonka puheet nauhoitettiin varmuuden vuoksi etukäteen.
Pertti Manninen. Keskiviikkona 01.01.2020 09:47.

>

Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2019

Olemme astumassa uudelle vuosikymmenelle. Uusi vuosi tuo mukanaan monenlaista uutta, mutta myös tuttua ja turvallista. Joulun pyhien jälkeen arki koittaa ja koulut, työt ja harrastukset alkavat jälleen. Tuttuja ihmisiä on ympärillä ja kuluneen vuoden kokemukset kulkevat matkassamme vuoteen 2020.
... Lue!

Joulukuu 2000


"Nyt se ainakin loppuu!" Kuva

>



Eilen tiistaina 31.12.2019.

HAPPY NEW YEAR!
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!
GOTT NYTT ÅR!

Alaskan Yukon 1800-luvun loppupuoli
Gold Rush - Kultakuume
Charlie Chaplin 1925.

Kuva Ylen Teema-kanavalta sunnuntaina 2011-01-02 klo 18:47. Pertti Manninen
Isonna!

>

Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.

Jarmo Lindberg

Ylipäällikön mitta täyttyi. Lue!

Komentaja antoi VTV:n tarkastajille väärää tietoa. Lue!

Tasavallan presidentti Tarja Halosen
uudenvuodenpuhe 1.1.2001
Lue!

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Joka torstai. Torstaina 4. tammikuuta 2001, lisäykset päivittäin tarvittaessa.

http://www.nettisanomat.com/2001/01/04/etusivu.htm

Torstai 2.1.2020. Viikon kuva



Kelmeistä katalin & Antti Kaikkonen esitteli rakkaansa. Aku Ankan taskukirja 482 & Ilta-Sanomat lööppi 2.1.2020.
Kirkkonummi. Lidl. 01.02.2020 13:14. Kuva Pertti Manninen.
Aikaisemmin: Antti Rinne 03.12.2019

Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.
Jarmo Lindberg
Ylipäällikön mitta täyttyi. Lue!
Komentaja antoi VTV:n tarkastajille väärää tietoa. Lue!

>

Helmikuu 2019.
Matti Nykänen
Matti on poissa.
Kuva
Pieni muisto. Lue!

Luontokuvat

Perjantai 3.1.2020.
1.1. & 2.1.
Vuosisanomat 2019. Politiikka Vuosisanomat 2019. Politiikka Pääministeri Juha Sipilän hallituksen taivalluksen päättyessä.

2019. Helmikuu. Karmeaa kohtelua myös julkisissa hoivakodeissa.
Karmeaa kohtelua Iltalehdessä.

Kirkkonummi. Torin Sale. Torstai 07.02.2019 klo 11:15. Pertti Manninen.

EXTRA. Arkistokirjoituksia vuosilta 2002, 2005, 2006.
2002. Sairaalassa Helsingissä 1.

"Vanhus huutelee yöllä aikansa ja kukaan ei kuule ja joutuu pissaamaan vuoteeseensa." LUE!
2002. Sairaalassa Helsingissä 2. "Lasillinen piimää otettiin pois vanhukselta neljän prosentin säästötavoitteen saavuttamiseksi." LUE!
2005. Vanhustenhoitoa Helsingissä vuonna 2005. Kertomus. "Jouluviikon maanantaina äitini soittaa minulle ja kertoo huolestuneena, että nyt Helsingin kaupungin kotihoito vaatii uutta hoitosopimusta, jossa ei enää määritellä mitenkään siistimisen tapaa ..." LUE!
2005. Ote vanhustenhuollon arkipäivästä kirvonnut. "Kotihoitoa tulisi kehittää vastaamaan yksilöllistä avuntarvetta." Elli Ahonen ja Anja Lehtonen. Vieraskynä. Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2005. LUE!

SIVULLA:
http://www.nettisanomat.com/2019/02/07/etusivu.html

20 vuotta sitten
Mielipide-
tiedustelut:
humbug vai gallup? Lue!

y2k-epäilijöille (myös Jari Tervolle).
Eräs kertomus siitä, kuinka erään pankin ohjelmisto kaatui eräänä vuonna erään kuukauden vaihtuessa! Lue!

Pentti Sainion kuoliaaksi vaiettu Hjallis-kirja sai palkinnon! Lue!

Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.
Jarmo Lindberg

Ylipäällikön mitta täyttyi. Lue!
Komentaja antoi VTV:n tarkastajille väärää tietoa. Lue!

>

Helmikuu 2019.
Matti Nykänen

Matti on poissa.

Kuva
Pieni muisto. Lue!

Helmikuu 2019.

Luontokuvat

>

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen taivalluksen päättyessä. Lue!

Lauantai 4.1.2020.
1.1. & 2.1. & 3.1.
Vuosisanomat 2019. Politiikka.

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen puolivuotisen taipaleen aikaan. KESÄLLÄ.
KESÄLLÄ - SYYSKUU - LOKAKUU - MARRASKUU - MARRASKUU. POSTI. SALMÉN.

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen taivalluksen päättyessä. Lue!

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen puolivuotisen taipaleen aikaan.
KESÄLLÄ - SYYSKUU - LOKAKUU - MARRASKUU - MARRASKUU. POSTI. SALMÉN.

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen ero ja pääministeri Sanna Marinin aloitus. Lue!

20 vuotta sitten
Mielipide-
tiedustelut:
humbug vai gallup? Lue!

y2k-epäilijöille (myös Jari Tervolle).
Eräs kertomus siitä, kuinka erään pankin ohjelmisto kaatui eräänä vuonna erään kuukauden vaihtuessa! Lue!

Pentti Sainion kuoliaaksi vaiettu Hjallis-kirja sai palkinnon! Lue!

Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.
Jarmo Lindberg
Ylipäällikön mitta täyttyi. Lue!
Komentaja antoi VTV:n tarkastajille väärää tietoa. Lue!

>

Helmikuu 2019.
Matti Nykänen
Matti on poissa.
Kuva
Pieni muisto. Lue!

Helmikuu 2019. Luontokuvat

>

 

 

Sunnuntai 5.1.2020.
1.1. & 2.1. & 3.1. & 4.1.
Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen ero ja pääministeri Sanna Marinin aloitus.

"Kuka tai mikä kaatoi pääministeri Antti Rinteen?"
"Maailman nuorin pääministeri heti huippukokouksessa!"

Tiistai 03.12.2019. Joulukuu. Kelmeistä katalin!
Rinne ei suostunut taipumaan. Ilta-Sanomat tiistaina 03.12.2019 14:20. Lehtitelineessä suoraan ovesta sisääntullessa. Kirkkonummi. Lidl.
Kuva: Pertti Manninen.

SIVULLA:
http://www.nettisanomat.com/2019/12/03/etusivu.html



20 vuotta sitten
Mielipide-
tiedustelut:
humbug vai gallup? Lue!

y2k-epäilijöille (myös Jari Tervolle).
Eräs kertomus siitä, kuinka erään pankin ohjelmisto kaatui eräänä vuonna erään kuukauden vaihtuessa! Lue!

Pentti Sainion kuoliaaksi vaiettu Hjallis-kirja sai palkinnon! Lue!

Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.
Jarmo Lindberg
Ylipäällikön mitta täyttyi. Lue!
Komentaja antoi VTV:n tarkastajille väärää tietoa. Lue!

>

Helmikuu 2019.
Matti Nykänen
Matti on poissa.
Kuva
Pieni muisto. Lue!

Helmikuu 2019. Luontokuvat

>

Joulukuu 2000
"Nyt se ainakin loppuu!" Kuva

HAPPY NEW YEAR!
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!
GOTT NYTT ÅR!
Isonna!


Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.

Jarmo Lindberg
Ylipäällikön mitta täyttyi. Lue!
Komentaja antoi VTV:n tarkastajille väärää tietoa. Lue!
Ylipäällikkö kertoo eroamisista. Lue!
Komentaja väittää, että hänen toimiaan ei olisi aikaisemmin tutkittu. Lue!

>

Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.

Matti Nykänen

Matti on poissa.
Kuva

Luontokuvat


20 vuotta sitten

Viikon moka. Jeltsin lähti, Ahtisaari unohti.
06.01.2000

Lukijan kirje:
Pakkoruotsi: keskustelua vältetään presidentin vaaleissa.

06.01.2000

Mielipide-
tiedustelut:
humbug vai gallup?

06.01.2000

y2k-epäilijöille (myös Jari Tervolle).
06.01.2000

Pentti Sainion kuoliaaksi vaiettu Hjallis-kirja sai palkinnon! 06.01.2000

Iljettävää journalismia 2:
Kostiko Helsingin Sanomat Aholle Ilta-Sanomien puolesta ja yritti tehdä hänestä konnan? 06.01.2000



"Reilu peli" Laukaassa koko Suomen koululaisten kilpailuissa syyskuussa 1999. Kuvannut Pertti Manninen. Sarja


Viikon kuva.

Kuka ottaa parhaimman loppukirin?

Kuvannut Pertti Manninen Laukaassa syyskuussa 1999.


Katso myös!
Kuvakertomus: "Reilu peli"

http://www.nettisanomat.com/
galleria/uudet/2000/viikonkuvat/
n0023viikonkuva.htm

20 vuotta sitten

Viikon moka. Jeltsin lähti, Ahtisaari unohti.

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ei kommentoinut uudenvuoden-
puheessaan sanallakaan Venäjän presidentti Boris Jeltsinin eroa.

Puhe oli nauhoitettu aiemmin ja sitä ei voinut tänä kohta alkavan digitataali-
television aikakautena uusia! 06.01.2000

20 vuotta sitten

Date: Wed, 29 Dec 1999 12:28:08
Lukijan kirje:
Pakkoruotsi: keskustelua vältetään presidentin vaaleissa.

Taustat:
- Aho kannattaa pakkoruotsia. Hän viettää vapaa-aikansa Helsingissä pääasiassa Ruotsalaisella klubille. Siellä on jo lehmänkaupat tehty RKP:n kanssa.
- Rehn on Eduskunnan ainoan yksikielisen - ruotsinkielisen puolueen RKP:n jäsen.
- Halonen on kaksikielisestä perheestä- tiukka valtion holhouksen kannattaja koulujen kielten opetuksessa.
- Hautala puhuu kaikista muista vähemmistöistä lämpimästi paitsi siitä vähemmistöstä joka ei halua osata ruotsia.
- Uosukainen on tuuliviiri rauhaton- tänään vastaan-huomenna puolesta.

Vaalikoneet eivät kysy ehdokkaiden kantaa pakkoruotsiin. Syy: liian poliittinen aihe.
Lisäksi-kiinnostaa kansaa. nn..
06.01.2000

20 vuotta sitten

Mielipidetiedustelut:
humbug vai gallup?

Mielipidetiedustelut humpuukia.
Tulokset selostetaan tahallisesti väärin, joskus ehkä väärentäen?
06.01.2000

20 vuotta sitten

y2k-epäilijöille (myös Jari Tervolle).

Eräs kertomus siitä, kuinka erään pankin ohjelmisto kaatui eräänä vuonna erään kuukauden vaihtuessa!
06.01.2000

20 vuotta sitten

Pentti Sainion kuoliaaksi vaiettu Hjallis-kirja sai palkinnon! 06.01.2000

20 vuotta sitten

Iljettävää journalismia 2:
Kostiko Helsingin Sanomat Aholle Ilta-Sanomien puolesta ja yritti tehdä hänestä konnan? 06.01.2000

 

Tammikuu 2000

5
Esko Aho "Suomen ei pidä liittoutua."
8
Tarja Halonen "Liittyminen Natoon ei koskettaisi vain meitä."
3 Riitta Uosukainen "Omien käsien sitominen ei ole viisasta."
4 Elisabeth Rehn "Suomi-neidon ei pidä vikistä, vaan viedä."
2 Heidi Hautala "EU:n palkka-armeija on mahdollinen."
7Ilkka Hakalehto "Puolueettomuus on etujemme mukaista."
6 Risto Kuisma "Nato-jäsenyys on varautumista pahimpaan."

13.01.2000

UUSIMMAT GALLUPIT TORSTAINA 13.1.2000 KOLME PÄIVÄÄ ENNEN VAALEJA!
LUE!

GALLUP 1999.

Ehdokasasettelu melkein valmis - mielipidetiedustelut lähestyvät todellisuutta.

HS-Gallup 9.10.1999 ja Ylen mielipide-
tiedustelu 21.10.1999: "Kenet äänestäisitte presidentiksi?"

"Yle kertoo oikein ja väärin - sattuman-
varaisesti? Väärin siinä, että unohtaa systemaattisesti virhemarginaalin ja vertaa vertailukelvottomia lukuja toisiinsa ja oikein siinä, että "luvut ovat muuttuneet äärimmäisen tasaisiksi", niinkuin ovatkin."

"Ylen käyttämä Taloustutkimus Oy on yksityinen osakeyhtiö, jonka tutkimustuloksia ei kukaan ulkopuolinen pääse tarkistamaan."

"Helsingin Sanomissa näkyvin otsikko on väärin ja jälleen kerran on tyystin unohdettu virhemarginaali."

Lue!

 

JOULUKUU 2019. LUE!

2000, 2019

 

Joulukuu 2000
"Nyt se ainakin loppuu!" Kuva
Joulukuu 2019
Tiistai 03.12.2019. Kelmeistä katalin! Lue!
Keskiviikko 04.12.2019. Rinteen kauden tyly loppu. Lue!
Torstai 05.12.2019. Aurinko laskee - ilta hämärtyy.
Kuka tai mikä kaatoi pääministerin? Lue!
Tiistai 10.12.2019.
"Kokonaisarvion selitys". Katri Kulmuni facebookissa. Lue!
Perjantai 13.12.2019. Hallituksen nimityskättely ylensyöneenä. Lue!
Lauantai 14.12.2019. Maailman nuorin pääministeri heti huippukokouksessa! Lue!

 

MARRASKUU 2019. LUE!

Mitä kuuluu Maisa Torppa? Lue uusimmat uutiset - Mitä kuuluu Suomen julkkiksille?
Lue uusimmat uutiset!

LOKAKUU 2019. LUE!

SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA.
Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen.
http://www.nettisanomat.com/
2016/09/24/etusivu.html

 

Syyskuu 2019. LUE!

Juha Sipilän missio ammattiyhdistys-
liikkeen tuhomisesta karahti kiville. Puolueensa hän onnistui tuhoamaan? Katri Kulmunin on tehtävä ihme pelastaessaan Keskustapuoluetta. LUE!

 

2019. Syyskuu. Salkku. Urpilainen, Katainen. Saneltu teksti. Lue!

20 vuotta sittenLue!

10 vuotta sitten
2009. Syyskuu.
Lue!

NYT! 2019. Lue!


Elokuussa 2019.

 

Jylkkärin pääkirjoitus elokuussa 2019. Syöttöporsaita Kelan oomme kaikki! Lue!

20 vuotta sitten 1999. Elokuu.Lue!

10 vuotta sitten
2009. Elokuu.. Lue!

10 vuotta sitten 2009. Lue!

NYT! 2019. Elokuu. Lue!


Presidenteillä eri käsitys. Niinistön mukaan amerikkalaiset eivät tule sijoittamaan keskimatkan ohjuksia Eurooppaan, Putin ei ollut tietoinen tällaisesta lupauksesta.
"Presidentti Vladimir Putin: ”En ole toki kuullut siitä, että amerikkalaiset lupaisivat olla sijoittamatta keskimatkan ohjuksia Eurooppaan. Jos niin on, niin hyvä juttu.”
Lue!

../../../2019/08/31/etusivu.html#
perjantai20190830kuva


Nettisanomat-perhe. TOP 10.
nettisanomat.com
viikkosanomat.fi
sanomanetti.fi
12.fi
hs27.com
helkingin
sanomat.com
viikko.fi
sanomapark.fi
kuvasanomat.fi
sanomatori.fi

20 vuotta sitten. 1999. Heinäkuu. Kettunen ralliradan takuumiehenä. Lue!

10 vuotta sitten. 2009. Heinäkuu. Asianajajan tekaistu kirje. Lue!

Nyt. 2019. Heinäkuu. Kansallis-
maiseman tuho Helsingissä. Lue!

2019 HEINÄKUU. LUE!

 

Sanomatori. Helsingissä maanantaina 08.07.2019. Kansallismaiseman tuho toinen toistaan venkoilevilla rakennuslaatikoilla. KUVAT

Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010? Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo. Lue!

>

Sanomatori. Helsingissä maanantaina 08.07.2019. Uusi uljas Pasila. Rapistunut vanha veturitalli jäänee hetkeksi, ainakin vielä, muistuttamaan menneistä ajoista. Kuvat




2019  

Seuraavan kirjoituksen poistamismääräyksen korkein oikeus palautti hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Kirjoitus nyt hovioikeuden hyväksymässä muodossa.

http://www.nettisanomat.com/
2019/06/30/etusivu.html#hyvan

 

Vuosisanomat 2019.

Joulukuu 2000


"Nyt se ainakin loppuu!" Kuva

>



Eilen tiistaina 31.12.2019.

HAPPY NEW YEAR!
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!
GOTT NYTT ÅR!

Alaskan Yukon 1800-luvun loppupuoli
Gold Rush - Kultakuume
Charlie Chaplin 1925.

Kuva Ylen Teema-kanavalta sunnuntaina 2011-01-02 klo 18:47. Pertti Manninen
Isonna!

>

Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.

Jarmo Lindberg

Ylipäällikön mitta täyttyi. Lue!

Komentaja antoi VTV:n tarkastajille väärää tietoa. Lue!

Ylipäällikkö kertoo eroamisista. Lue!

Komentaja väittää, että hänen toimiaan ei olisi aikaisemmin tutkittu. Lue!

>

Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.

Matti Nykänen

Matti on poissa.
Kuva

Pieni muisto. Lue!

Mäkikotkan hurja elämä Matti-Iltalehdessä. Kuva

Matti Nykänen 1963-2019. Kuva

>

Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.

Luontokuvat

2019. Matti Nykänen


Matti on poissa.

2019. Helmikuu.

Mäkikotkan hurja elämä Matti-Iltalehdessä.


2019. Helmikuu.

Matti Nykänen 1963-2019.

2019. Helmikuu.Luontokuvat


Peuroja tiellä.

2019. Helmikuu.

Sininen hetki.

2019. Helmikuu.

Ystävän päivänä.


Kuvat: Pertti Manninen.

Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.


Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen taivalluksen päättyessä. Lue!

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen puolivuotisen taipaleen aikaan.
KESÄLLÄ - SYYSKUU - LOKAKUU - MARRASKUU - MARRASKUU. POSTI. SALMÉN.

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen ero ja pääministeri Sanna Marinin aloitus. Lue!





1999

 

20 vuotta sitten. Lokakuu 1999.



Professori Pehkonen ei jätä pitkäaikaistyöttömiä rauhaan.

Työttömien syyllistäminen jatkuu.

"Työttömyysturva on nykymuodossaan liian passiivinen".


Näin professori Jaakko Pehkonen julistaa Suur-Jyväskylän lehdessä 22.9.1999. Hän markkinoi edelleen epämääräistä työttömien etusetelikeksinnön esittelemistä nyt hiukan lievennetyssä muodossa.

Pitkäaikaistyötön saisi yhden vuoden työttömyyden jälkeen etusetelin, joka edullistaisi työntekijän palkkaamista työnantajalle.

Edelleenkään hän ei kerro niistä ongelmista, joita se voisi tuoda tullessaan: kahden markkinan työntekijät, joista on jo nyt selvää näyttöä.

Edelleen hän hurskastelee sillä, että setelillä testattaisiin onko työttömyysturvan saaja todella työtön!

"Setelistä ei ole hyötyä, ellei työn hakija itse etsi ja saa itselleen työpaikkaa ja ryhdy käymään työssä"
.

Häveliäästi hän siis jättää kertomatta, jos työtä ei löydy, niin pois vaan kortistosta oman onnen nojaan tai ainakin korvausta on rajusti pienennettävä.

Kummallisen ristiriitaista. Samalla kertaa hän edelleen kertoo, että "pitkäaikaistyöttömyys muodostaa työttömyyden kovan rakenteellisen ytimen" ja samaan hengenvetoon työttömän pitää itse etsiä itselleen työpaikka tai muuten käy huonosti!

Toivottavasti professorienkin virat muutettaisiin määräaikaisiksi, jotta Pehkonen saisi maistaa omaa lääkettään nuorempien ja pätevämpien viuhahtaessa ohi seuraavalla hakukierroksella!

(nettisanomat.com 5.10.99 pm)

Lue myös:

Hurskastelua 2: Professori Pehkonen pitkäaikaistyöttömien kimpussa.
Nettisanomat 99/1 torstaina heinäkuun 27. päivänä vuonna 1999


Lue myös:

"Viitanen:
"Ei heikennetä työttömyyseläkeputkessa olevien asemaa pakottamalla heitä etsimään olemattomia töitä". Nettisanomat 99/1 torstaina heinäkuun 27. päivänä vuonna 1999

http://www.nettisanomat.com/
1999/10/07/
n9910tyottomien.htm

 

1999

 

20 vuotta sitten 1999. Lokakuu.
"Nuoret eivät halua joutilaisuutta"
Keskisuomalainen puolustaa nuoria!

"Syksy paljastaa karusti nuorten elämäntilanteen. Kesätyöt ovat takana ja oppilaitokset ovat valintansa tehneet, ja väistämättä on aina heitä, joille opiskelu- tai työpaikkaa ei ole."

"Työttömistä nuorista on tullut työllisyyskeskustelussa Käsite, lokero, jonka sisältö tuntuu välillä pursuavan roisisti yli."

" Nuoreen työttömään on helppo lyödä taitamattoman ja saamattoman leima. Siitä puolestaaan ei ole pitkä matka mennä julistamaan nuoret työttömät ensin työtävieroksuviksi ja sitten syrjäytyneiksi."

" Yleistys on pahasti metsikössä. Tutkimukset osoittavat, että nuorten arvojärjestyksessä ammatin hankkimisella ja työnteolla on vankka sija."

"Suomalaisten nuorten asenteita punnittiin viime keväänä Nuorisoasiain neuvottelukunnan Tilastokeskuksella teettämässä nuorisobarometrrissa. Alkusyksystä puolestaan julkistettiin Turun yliopiston tutkimus nuorten asenteista."

"Nuorten viesti päättäjille on: Ei hitaasti matelevia tunteja, pyörimistä kaduilla tai löhöämistä kotona, vaan työtä."

" Asennemittarit osoittavat, että työ merkitsee nuorille enemmän kuin pelkkää toimeentuloa. Esimerkiksi kaksi kolmasosaa nuorista katsoo, että mielenkiintoisen ja tärkeän työn vuoksi he voisivat tinkiä muun muassa palkasta tai vapaa-ajastaan."

Nuoret ovat elämäntilanteensa suhteen realisteja. Haluamaansa opiskelupaikkaa vaille jääneeelle nuorelle ei juuri tuo lohtua päivittely, ettei ilman koulutusta saa työtä tai kun työelämään haluava huomaa, että työkokemuksen puute on este työkokemuksen saamiselle."

" Entistä enemmän tulisikin siis panostaa siihen, että mahdollisimman moni nuori voisi - tavalla tai toisella - päästä haluamaansa ammattiin."

Keskisuomalaisen pääkirjoitus 18.10.1999

http://www.nettisanomat.com/
1999/10/21/n9912muualta.htm

(Keskisuomalaisen päätoimittaja vuonna 1999 oli Erkki Laatikainen)


Lue myös!

nettisanomat.com 1999/10
torstaina lokakuun 7. päivänä 1999
"Nuoria kusetetaan työkkärissä"

nettisanomat.com
1999/9
torstaina syyskuun 30. päivänä 1999
"Kun toimeentulo koostuu murusista, pienikin leikkaus tuntuu jokapäiväisessä elämässä."
Selväjärkinen selostus opintotuesta 1.
Ammattiin Opiskelevat-Sakki ry:n edunvalvontasihteeri Saana Siekkinen kertoo.

Farssi 1. Opiskelijoiden asumistukileikkaus:
Ministeri Suvi Linden on sekä puolesta että vastaan!


Nettisanomat 99/7b

maanantaina syyskuun 20. päivänä 1999

Köyhät tapelkoot keskenään!
Lipponen ja Niinistö haluavat lievittää opiskelijoiden asumistukileikkauksia muiden tukea saavien kustannuksella.

Zyskowicz peräytyy? Linden peräytyy?
Pitivätkö opiskelijat puoliaan riittävän näkyvästi?

Nettisanomat 99/2
torstaina elokuun 12. päivänä vuonna 1999

Zyskowicz:
"kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja"
Kiukas:
"Yksilöön näin voimakkaasti kohdistuville leikkauksille saa totisesti etsiä vertailukohtia sosiaaliturvamme historiasta"
Helsingin Sanomat:
"Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista"
Suuri Sanan Selittäjä Zyskowicz

Nettisanomat 99/1
torstaina heinäkuun 27. päivänä vuonna 1999
Hurskastelua 1: Ministeri Perho ja Helsingin Sanomat työttömien nuorten kimpussa

http://www.nettisanomat.com/
1999/10/21/n9912muualta.htm

20 vuotta sitten 1999. Lokakuu.

> http://www.nettisanomat.com/
1999/10/21/n9912prespeli.htm
> >

1999

 

20 vuotta sitten 04.11.1999.

Kierros umpeutuu: Rautakirja sai vihdoinkin VeikkausRasti- myymälät haltuunsa.


Pentti Sainio Hjallis-kirjassaan:
Veikkaus Oy:lle miljoonatappiot Matti Ahteen myyntiseikkailuista.


Pentti Sainio tuo esille vaiennetussa ja myyntiboikotissa olevassa kirjassaan kuinka Veikkaus Oy:lle syntyi miljoonatappiot Matti Ahteen epäonnisesta(?) myyntikuviosta varattomalle liikemies Veikko M. Vuoriselle ja minne voittomiljoonat oikein menivät.
Lue!

http://www.nettisanomat.com/
1999/11/04/n9914raha.htm
 

1999

 

20 vuotta sitten Marraskuu 1999.

Arsenalin tietohallinto:
Puhallettiinko sittenkin vain rahat?

"177 miljoonassa on 100 prosenttia liikaa 5 prosentin tarkkuudella." Lue!

20 vuotta sitten Marraskuu 1999.

Leonia - Posti - Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa - silloin kun se on tarkoituksenmukaista.

Valtionvarainministeri Sauli Niinistö on kovasti perustellut Sampo-Leonia-Pohjola(?)-liittoa, että sillä tavalla saadaan Leoniasta paras hinta valtiolle eli veronmaksajille.
Lue!

20 vuotta sitten Marraskuu 1999.

Posti ei saa ottaa muitakaan pankkipalveluja!
Itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat myös irtisanottavien listalle!

Tarkoituksen-mukaisuuden huippuilmentymä on myös se, että "Postin uusiin palveluihin tuskin kuitenkaan kuuluvat jonkun muun pankkiryhmän palvelut. Sen on Leonia varmistanut neuvotteluissaan." Lue!

20 vuotta sitten Marraskuu 1999.

Kierros umpeutuu: Rautakirja sai vihdoinkin VeikkausRasti- myymälät haltuunsa.

Pentti Sainio Hjallis-kirjassaan:
Veikkaus Oy:lle miljoonatappiot Matti Ahteen myyntiseikkailuista.

Pentti Sainio tuo esille vaiennetussa ja myyntiboikotissa olevassa kirjassaan ... Lue!



1999

 

Postin pilkkominen alkoi 20 vuotta sitten!

Marraskuu 1999.

Leonia - Posti - Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa - silloin kun se on tarkoituksen-
mukaista.


Valtionvarainministeri Sauli Niinistö on kovasti perustellut Sampo-Leonia-Pohjola(?)-liittoa, että sillä tavalla saadaan Leoniasta paras hinta valtiolle eli veronmaksajille.

Sen jälkeen kun Leonian ja Postin välinen yhteistyösopimuksen oli ilmoitettu loppuvan liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen sanoi aamu-tv:ssä keskiviikkona 3. lokakuuta 1999 klo 7.20 loppuvan, että "minä puhun vain postipalvelujen osalta ja postin palvelut eivät heikkene, postitoimipaikkojen lukumäärä pysyy 1500:ssa".

Tässähän onkin koko homman ydin: Maan hallitus ei pysty tarkastelemaan jotain asiaa kokonaisuutena ja sitten eri ministerit selittelevät kokonaisuutta vain oman tehtäväkenttänsä osalta.

Lopputulos on kuitenkin se, että Suomen maaseudun asukkaiden palvelut heikkenevät ja näiden selittelyjen jälkeen 1700 työntekijää Postista jää näillä näkyvin työttömiksi ja ei kai Leonia-Sampo-fuusiokaan lisää työpaikkoja.

Nettisanomat keskiviikkona marraskuun 3. päivänä 1999 pm

http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/
n9914leoniaposti.htm

Lue!

Marraskuu 1999.

Posti ei saa ottaa muitakaan pankkipalveluja!
Itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat myös irtisanottavien listalle!

Tarkoituksenmukaisuuden huippuilmentymä on myös se, että "Postin uusiin palveluihin tuskin kuitenkaan kuuluvat jonkun muun pankkiryhmän palvelut. Sen on Leonia varmistanut neuvotteluissaan."

" Postin ja Leonian sopimuksen mukaan Posti ei saa ottaa konttoriinsa muiden pankkiryhmien tuotteita välittömästi vuodenvaihteen 2000-2001 jälkeen."

(Ilta-Sanomat keskiviikkona 3. marraskuuta 1999).

Tällaisen itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat tulisi erottaa välittömästi, vaikka tietenkin varmaankin he ovat olleet vain pelinappuloita suuremmassa omaisuudenjakopelissä, jota he palkkajohtajina ovat joutuneet toteuttamaan!

Nettisanomat keskiviikkona marraskuun 3. päivänä 1999 pm

Lue!

Marraskuu 1999.

Antero Kekkonen - läpinäkyvä hurskastelija:

"En ole ollut mukana neuvotteluissa."

Suomen Postin hallintoneuvoston puheenjohtaja kansanedustaja Antero Kekkonen (sd) uhkasi muutama viikko sitten erota edellisestä tehtävästään, kun Sampo ja Leonia runnottiin yhteen joku viikko sitten. " - Se oli hätähuuto postilaisten puolesta, Kekkonen sanoi päätettyään olla eroamatta. Kekkosella ei ole hätähuutonsa lisäksi muuta tarjottavaa postilaisille, joiden työpaikat ovat nyt uhattuina. Kekkonen korostaa kuitenkin, että hän ei ole ollut mukana neuvotteluissa .
- Tämä on virkamiesten neuvottelema ratkaisu."

(Ilta-Sanomat keskiviikkona 3. marraskuuta 1999).

http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/
n9914leoniaposti.htm

Marraskuu 1999.

Postin pilkkominen alkoi 20 vuotta sitten!

"Käyrä nousee..."


1999

 

20 vuotta sitten 06.12.1999.

Ahtisaari politikoi 1:
Ilkka Hakalehtoa ei kutsuttu linnan itsenäisyysjuhliin!
Ensimmäisen kerran Suomen historiassa virassa oleva presidentti ei kutsunut kaikkia asetettuja presidentti-
ehdokkaita Itsenäisyyspäivän juhliin joulukuun 6:ntena. Lue!

Ahtisaari politikoi 2:
Rahakätkijöiden "asiamies" Hannes Kulvik kutsuttiin!
Kouri-kauppojen yhteydessä Suomesta katosi 140 miljoonaa markkaa Cayman-saarille Hannes Kulvikin matkassa. Lue!

 

1999

 

20 vuotta sitten 06.12.1999.


Ahtisaari politikoi 1:

Ilkka Hakalehtoa ei kutsuttu linnan itsenäisyysjuhliin!

Ensimmäisen kerran Suomen historiassa virassa oleva presidentti ei kutsunut kaikkia asetettuja presidenttiehdokkaita Itsenäisyyspäivän juhliin joulukuun 6:ntena.

Hakalehdollakin on kannattajansa, jotka ovat laillisia Suomen kansalaisia. Vaikka Hakalehdon mielipiteet EU:sta ja muistakin asioista olisivat kuinka vastenmielisiä tahansa presidentti Martti Ahtisaarelle, niin hyvä tapa olisi edellyttänyt niiden sietämistä ja kutsua niiden edustaja juhliin.

Kertaheitolla Ahtisaari osoitti pikkusieluisuutensa ja sivistymättömyytensä ja ehkä myös oman tilannetajunsa puutteen, jos päätökseen ovat vaikuttaneet hänen neuvonantajansa.

Kaikki maakuntakierrokset ja kansalaisten tapaamiset ovat ehkä sittenkin olleet teatteria muka kansalaisten kuulemiseksi.

Miksi Ahtisaari politikoi Suomen itsenäisyyspäivänä?

Nettisanomat.com 7. joulukuuta 1999 Pertti Manninen



Ahtisaari politikoi 2:

Rahakätkijöiden "asiamies" Hannes Kulvik kutsuttiin!

Kouri-kauppojen yhteydessä Suomesta katosi 140 miljoonaa markkaa Cayman-saarille Hannes Kulvikin matkassa.
Verottaja kärsi tappion äänin 2-3 Korkeimmassa Hallinto-Oikeudessa ja näin ei voitu todellakaan osoittaa muuta kuin, että Kulvik on toiminut asiamiehenä toisten lukuun. Ikuiseksi arvoitukseksi sitten jäänee, kuka rahat lopulta sai.

Nyt kuitenkin tasavallan presidentti Martti Ahtisaari tekee suoranaista pilkkaa niitä pankkikriisissä ja lamassa omaisuutensa menettäneitä kohtaan kutsumalla tämän yhden näkyvimmän "huijareiden" asiamiehen juhliinsa, ikään kuin Kulvik olisi puhdas pulmunen iljettävässä rahanputsauksessa.

Tällaisen käytöksen jälkeen on turha hurskastella huolella, jota presidentti tuntee tuntevansa pankkikriisissä omaisuutensa ja terveytensä menettäneitä kohtaan.

Nettisanomat.com 7. joulukuuta 1999 Pertti Manninen

http://www.nettisanomat.com/
1999/12/09/n9919ahtisaari.htm


Lue myös Ahtisaaren luottomiehen Matti Ahteen toilailuista:

Kierros umpeutuu: Rautakirja sai vihdoinkin VeikkausRasti- myymälät haltuunsa.
Pentti Sainio Hjallis-kirjassaan:

Veikkaus Oy:lle miljoonatappiot Matti Ahteen myynti-seikkailuista.

http://www.nettisanomat.com/
1999/11/04/n9914raha.htm


20 vuotta sitten 06.12.1999.







Bob: "Aion siirtyä show-bisneksestä politiikkaan." Rouva: "Ethän sinä tunne edes niiden eroja." Bob:

"Tunteeko kukaan?
"

(TV1)


20 vuotta sitten 06.12.1999.



Bob: "Aion siirtyä show-bisneksestä politiikkaan." Rouva: "Ethän sinä tunne edes niiden eroja." Bob:
"Tunteeko kukaan?
"
(TV1)

http://www.nettisanomat.com/ 1999/12/09/n9919ahtisaari.htm

2001
 


SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth

 

SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle. Kasvoillesi onni suo.

Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

2004  

2004
"Ote vanhustenhuollon arkipäivästä kirvonnut."



01.01.2006 tammikuun sunnuntaina klo 08.59. Kuva. "Herää Suomi!". Pertti Manninen. Sarjasta "He rakensivat tämän maan", tulossa ja sarjasta "Puu eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina", tulossa.


Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004. Vieraskynä.
Elli Aaltonen. Anja Lehtonen.

http://www.nettisanomat.com/
2006/01/011/etusivu.htm#otekuva
 

2004, 2005, 2007

 

Marraskuu 2004 Leif Salmén: Uusi Ihminen. Lue!
Joulukuu 2005 Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma otti varallisuusveron poistokeskustelun päätteeksi Napoleon-asennon ja oli itseensä tyytyväinen. Kuva
Joulukuu 2007 Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue!

 

2004, 2005, 2007, 2013- 2019

 
Marraskuu 2004 Leif Salmén: Uusi Ihminen. Lue!

Joulukuu 2005
Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma otti varallisuusveron poistokeskustelun päätteeksi Napoleon-asennon. Kuva

Joulukuu 2007 Ydinaseeton vyöhyke taas ajankohtaiseksi. Lue!

Joulukuu 2013 Rosvoja Tampereella itsenäisyyspäivänä 2013. Osa1 ja Osa2. Lue!

Joulukuu 2015 Presidentti Niinistö: ”Suomi vapauttaa ranskalaisia siitä käytöstä”. Unifil -sotilainen lisääminen. Lue!

Joulukuu 2016
Juha Sipilä ykkösaamussa tänään: "En ole ikinä lukenut tätä raporttia. Lue!

Joulukuu 2017
Raadollista rahanhankintaa. Alkoholilaki ja vaalirahoitus. Sinisillä suurin tarve saada rahaa jostakin. Lue!

Joulukuu 2018
Suomessa 2018: Presidentti palkitsi linnakundin korkeimmalla kunniamerkillä. Lue!

Joulukuu 2019
Kuka tai mikä kaatoi pääministerin? Lue!
 

2007

 

1957
ARKISTO 2007.

Kuva 50 vuotta aikaisemmin 1957.

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/
2007/01/09/aretvar1957.html

 

2008  
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55.   

2009

 

10 vuotta sitten. 2009. Heinäkuu. Nro 1000.
Asianajajan tekaistu kirje
Kevan ex-Kauppinen paranteli joitain kuitteja, poliisi tutkii. Toisenlainen stoori on siinä kun Nettisanomat tuomittiin aikoinaan asianajajan kunnianloukkaamisesta, kun lehti oli käyttänyt ilmaisua ”(poistettu 14.12.2015)”. Toistettakoon siis että Nettisanomat ja sen päätoimittaja tuomittiin korvauksiin ja sakkoihin, joten oikeuden mukaan (poistettu 24.02.2016).

Sama oikeus oli myös sitä mieltä, että asianajaja oli pyytänyt loukkaavien kirjoitusten poistamista ja koska lainvoimaisessa päätöksessä näin todetaan, niin on sitten pyytänyt. Oikeasti ei näin ole tapahtunut, esitetyt asiakirjat eivät tukeneet tätä. Vain asianajajan valehtelu ja esitutkijoiden ja syyttäjän harhaanjohtaminen johti oikeuden tähän tulokseen.

Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen ky, esitti myös esitutkintapyynnössään tekaistun kirjeen, josta sai käsityksen että hän olisi sen lähettänyt. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, tarkkaan katsoen kirje oli allekirjoittamaton ja mitään varmuutta milloin se oli kirjoitettu ei ole, se on siis tekaistu.

Kunnianloukkausoikeudenkäynnissä Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manninen kiinnitti siihen huomiota. linkki, mutta kirjettä ei käsitelty koska se ei tullut mukaan enää varsinaiseen oikeudenkäyntiaineistoon.

Lue! Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. http://www.12.fi/lakisanomat/
2007/10/24/etusivu.htm


Lue! Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös. http://www.nettisanomat.com/
2008/06/06/etusivu.htm
#vaitepaatos


Pertti Manninen, Nettisanomat klo 13:40 perjantaina 2009-07-17. Peurunka, bussille kiiruhtaen.

http://www.nettisanomat.com/
2009/07/17/etusivu.htm

 

2009

 

10 vuotta sitten. Syyskuu 2009.

Nyt tänään 2009: Matti Vanhanen: "Tukien palauttamista ei ole harkittu. [Novagroupin konkurssin] prosessi on vielä kesken ja seuraamme sitä.
Pitää muistaa, että keskusta on ollut lahjoitusten saaja, eikä ole päättänyt niistä."
MTV3:n teksti-tv keskiviikkona 2009-09-09 klo 19:22.

Nyt tänään 2009. Pääkirjoitus: Pääministeri Matti Vanhanen sekoilee puheissaan (jatkoa).
Keskustan päättäminen konkursssiin ajautuneen 7 miljoonan euron velkoihin päätyneen yhtiön, joka enää omistaa vain vanhan paloauton, joka kaupataan nettihuutokaupalla, rajoittuu vain 240 000 euron vastaanottamiseen eikä se tietenkään ole mikään rikos, kun ei ole edes tiedetty mistä rahat ovat tulleet.
Niinkö?
Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Keskiviikko 2009-09-09 klo 19:33.

> http://www.nettisanomat.com/
2009/09/09/etusivu.htm
 

2009

 

10 vuotta sitten. Lokakuu 2009.

Irene Khan: "Trickle-down economics won't help the poor – we must put human rights at the centre of efforts to eradicate poverty."

Comment is free liberty central
Fight poverty through empowerment
Trickle-down economics won't help the poor – we must put human rights at the centre of efforts to eradicate poverty

Irene Khan guardian.co.uk, Saturday 17 October 2009 15.15 BST


Poverty is still widely misunderstood as a matter of simple material deprivation. However, poverty is actually a human rights crisis because destitution is compounded by discrimination, state repression, corruption, insecurity and violence, which are as much defining features of poverty as the lack of material resources. These are human rights problems and can't simply be solved by raising income levels. That is why the solution to poverty lies not so much in enrichment as in the empowerment of people.

http://www.guardian.co.uk/
commentisfree/libertycentral
/2009/oct/17/human-rights-poverty

10 vuotta sitten. Lokakuu 2009.

http://www.nettisanomat.com/
2009/10/17/etusivu.htm

 

2009

 

10 vuotta sitten 10.11.2009.

Huijarit asialla! Jyväskylän kaupunki (kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupungin-
johtaja, kaupunginlakimies) tilaa tuhansien eurojen lausunnon sopimusoikeuden dosentilta
sopimuksesta, jota ei ole edes olemassa! Keskisuomalainen selostaa kritiikittä ja pitää lukijoitaan paariajoukkona!

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.
Tiistai 2009-11-10 klo 19:46. Lue!

>

10 vuotta sitten 10.11.2009.

Viikkosanomat. Marraskuu 10, 2009.
Keskisuomalainen: ”Kettusen erorahoja ei pystytä perimään”. Lue!


 

2009

 

10 vuotta sitten 16.11.2009

"Väärin sammutettu" Kettusen erorahasta kertoo Suur-Jyväskylän Lehden päätoimittaja Tapani Markkanen keskiviikkona 11.11.2009. Lue!

Viikkosanomien kommentti:
Sumutusta kerrakseen!
Suur-Jyväskylän lehteä julkaisee sama Keskisuomalainen-konserni kuin päivälehti Keskisuomalaistakin.
Lue!


Huijarit asialla! Jyväskylän kaupunki tilaa tuhansien eurojen lausunnon sopimusoikeuden dosentilta sopimuksesta, jota ei ole edes olemassa! Lue!

10 vuotta sitten 16.11.2009

Monsieur Verdoux Kuvia

 

2009

 

10 vuotta sitten 06.12.2009.

EU:n kokouskutsu ja Suomen perustuslaki

Osallistumisasia saa yhä hullunkurisempia argumentteja. Eräs huvittamimmista on se, että kun EU:n puheenjohtajamaa, nyt Ruotsi, lähettää kutsun vain Suomen pääministerille, niin hän sitten vain saa osallistua kokoukseen. Ei kai EU määrää sitä, kuka kokoukseen kustakin maasta osallistuu, kutsu voi mennä väärään osoitteeseen ja väärälle henkilölle, esim eduslunnan puhemies Sauli Niinistölle. Hänkö sitten sinne lähtisi. Lue!

 

2009

 

10 vuotta sitten 19.11.2009

Kunniaa ei loukattu. Sonera-kirjan syyttäjä lyö hanskat naulaan
Niinhän siinä sitten kävi, ettei kunniaa loukattu. Kirja, jota nyt käsiteltiin oli siistitty versio alunperin netissä julkaistusta. Tällä tarkoitan sitä, että Kaj-Erik Relanderin kavallusepäilyjä ei tässä painetussa kirjassa ollut. Nettisanomat julkaisi kirjan ... Lue!

 

2009

 

10 vuotta sitten 21.11.2009.

"Hatullinen paskaa, Euroopasta”.
Pääkirjoitus 21.11.2009.
"Nyt kun Eurooppaan on valittu oikea presidentti, ei Matti Vanhanen ... ja ulkoministeri, joku paronitar. Sattumalta aukaisin torstai-iltana BBC News-kanavan tultuani kotiin ... Ruudussa selostettiin juuri valittua historiallista tapahtumaa kun jossain takahuoneissa oli valittu Euroopan johtajiksi tämä täysin tuntematon parivaljakko.

Asetuttiin juuri ryhmäkuvaan, ... Kauan sai etsiä, missä pitkä mies on, siellä takarivissä totisena kuin maansa myynyt, hymyn-
häivähdystäkään en havainnut. Siinä sitä oltiin vallan ytimessä, josta on höpisty Suomessa riittämiin.

Kun kuvaus oli suoritettu ja johtajat astuivat pois kuvauslavalta vierekkäin seisseet vaihtoivat keskenään jonkun sanan, paitsi yksi. Suomen pääministeri Matti Vanhanen jäi paikalleen hetkeksi kuin betoniin valettuna eikä saanut sanaa suustaan edes yksinpuheluun.Tässä tämä totuus näistä johtajanimityksistä ja spekuloinneista Suomessa.

Suomi sai Euroopasta hatullisen paskaa. Lue!

 

2009

 

10 vuotta sitten 23.11.2009.

Olisipa Vanhasella ollut munaa.
Pääkirjoitus 23.11.2009.
"Nyt kun nämä tuntemattomat Euroopan presidentti ja ulkoministeri-paronitar ovat muutaman päivän tehtävissään olleet, voi vain haikailla sitä, että Matti Vanhaselta (Suomelta) puuttui munaa, kun Lissabonin sopimus hyväksyttiin. Irlantilaiset saivat jotakin, tsekit saivat jotakin, ja Britannia kai oli etukäteen saanut jotakin, ylimääräisiä oikeuksia. Suomen olisi pitänyt korjata se vääryys ja valehtelu, jolla Suomi lopullisesti saatiin houkuteltua Unionin jäseneksi. Lyhyesti sanottuna se tökeryys, että maa jaettiin kahteen vyöhykkeeseen maatalousmielessä (Artikla 141). Koko maa olisi pitänyt olla yhtä vyöhykettä. Ruotsissa ilmeisesti, muistinvaraisesti, 90 prosenttia peltopinta-alasta on etelämpänä kuin Suomen yksikään pelto.

Tai toinen. Suomi olisi jäänyt historiaan, jos se olisi vaatinut presidentin ja ulkoministerin valinnan demokraattisesti vaaleilla, vaikka edes parlamentissa. Samaan syssyyn olisi pitänyt vaatia komissaaritkin vaaleilla (kansalaisten äänillä) valittaviksi. Tietenkin nämä ovat utopiaa, päästäänhän sitä itsekin kotikutoisesti valitsemaan erkkiliikasia, ollirehnejä ilman mitään kansalaisten hyväksyntää.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta lupasin jotakin kertoa luettuani sen kokonaan. Siinä todettiin se, että isot johtajat halusivat tällaiset harmittomat nimet. Sama kirjoitus oli vieressä Paavo Raution kolumnissa samoin sanoin ja samoin ajatuksin. Ei sanaakaan tästä valinnan epädemokraattisuudesta ja kansalaisten halventamisesta. Tulihan ulkoministeriksi valittua paronitar, joka ei koskaan ole ollut vaaleissa ehdokkaana, aina hänet joku herraklubi on nimittänyt virkaansa.

Legitimiteetti olikin jätetty päätoimittaja Janne Virkkusen kolumniin. Voi sitä nyt taivastella sitä legitimiteetin puutetta, kun on vuosikaudet ajanut perustuslakia ja nyttemmin Lissabonin sopimusta voimaantulevaksi ilman kansalaisten mielipidettä, vaaleja.

Olisipa Vanhasella ollut munaa."

Pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen. Maanantaina
2009-11-23 klo 19:43.
Lue!

http://www
.nettisanomat.com/
2009/11/23/etusivu.htm#
olisipa

23.11.2009.

"Suomalainen muita ylempänä"

"Suomalainen jähmettyy paikoilleen muiden ilakoidessa.

BBC WORLD News-lähetys torstaina 2009-11-19 klo 21:56. International meeting of the Heads of State or Goverment Brussels 19.11.2009.

EUROPEAN UNION TOP JOBS Reports: UK's Catherine Ashton selected for EU foteign attairs role.
HANG SENG 222643.2 197.20. Kuvat Pertti Manninen.
ISONNA!

23.11.2009.

Comment is free
A great EU stitch-up that demeans democracy
The appointments of Herman Van Rompuy and Cathy Ashton lay bare the rot at the core of the Lisbon project

John Palmer guardian.co.uk, Friday 20 November 2009 21.30 GMT

"It's not often that the front pages of the Daily Mail and the Guardian have identical headlines. Still, both newspapers are right: it is a great EU stitch-up, this back-room installation of favoured placemen.
...
But my objection isn't to these particular candidates. It's to a racket that concentrates power and freezes out the voters.

http://www.
nettisanomat.com/
2009/11/23/etusivu.htm#
agreat
 

2009

 

10 vuotta sitten 06.12.2009.

Harry Harkimon härskiys oli vieläkin ala-arvoisempaa kuin toimittaja Eeva Louko kertoo!

Linnan mokat Ilta-Sanomissa ei kerro raadollista totuutta! Ilta-Sanomien teksti: ”Parisuhde-
draamoja on Linnan juhlissa koettu useasti, mutta yksi mieleen-
painuvimmista oli vuonna 2003, kun Harry ”Hjallis” Harkimo kuherteli televisio-
kameroiden edessä avoimesti uuden rakkaansa Meri-Kukka Forsiuksen kanssa.

Kansanedustajan työnsä vuoksi Linnaan myös kutsuttu Harkimon ex-vaimo Leena Harkimo oli silminnähden vaivaantunut taustalla.”

Tekstissä on yksi virhe ja jos se korjataan, niin tämä liikemies Harry Harkimo tekee varmaan koskaan lyömättömän ennätyksen Linnan juhlien historiassa!

Leena Harkimo ei ollut ex, vaan virallinen vaimo, koska ero ei ollut astunut vielä voimaan! Ehkä tämäkin joskus tulevaisuudessa tulee Ilta-Sanomissa oikein selostettua, kun kirjoitetaan tästä emoyhtiön lypsäjästä (Jokeri-tappiot 15 miljoonaa euroa 10 vuoden aikana!).

Lisäksi kirjoituksen kuhertelu-ilmaisun voisi muuttaa paneskeluksi naisten vessassa, josta tulikin sitten porttikielto, eikä Meri-Kukkaa ja Hjallista seuraavan kerran nähty, vaikka Meri-Kukalla oli automaattinen kansanedustajan kutsu juhlaan.

Tämä nyt vain hiukan tarkennukseksi tähän Ilta-Sanomien siloiteltuun kertomukseen.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2009-12-03 klo 12:46

Lue!

10 vuotta sitten 06.12.2009.

 

2009

 

10 vuotta sitten 06.12.2009.

6.12.2009. Harmaasta sineen.
Harmaana sumuisena päivänä naakat(?) parveilevat yläpuolellani eestaas. Vaikken Itsenäisyyspäivän juhliin ehtinytkään jäädä, kahvipöydätkin odottivat puolen tunnin päässä, niin lämmin allas ja sauna Peurungassa poistivat päivän ja mielenkin harmauden ja illalla pistin kuvaan päivään sopivaa väriä.


Sarjasta "Harmaasta sineen". Keski-Suomi. Laukaa. Tyvelänniemi. Sunnuntai 2009-12-06 klo 10:06. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/
2009/12/06/etusivu.htm
 

2009

 

10 vuotta sitten 06.12.2009.


Viikkosanomat 2009-12-02
Kaiken keskellä aina läsnä!

EU:n kokouskutsu ja Suomen perustuslaki.

Osallistumisasia saa yhä hullunkurisempia argumentteja. Eräs huvittamimmista on se, että kun EU:n puheenjohtajamaa, nyt Ruotsi, lähettää kutsun vain Suomen pääministerille, niin hän sitten vain saa osallistua kokoukseen. Ei kai EU määrää sitä, kuka kokoukseen kustakin maasta osallistuu, kutsu voi mennä väärään osoitteeseen ja väärälle henkilölle, esim eduslunnan puhemies Sauli Niinistölle. Hänkö sitten sinne lähtisi.

Suomea edustetaan ko. kokouksessa Suomen lakien, tässä tapauksessa Suomen perustuslain mukaan. Nyt siis näyttää siltä, että ”päivänselvästi” (oikeusministeri Tuija Braxin lausunto), pääministeri on se, joka sinne kokoukseen kuuluu. Brax ei paljon anna arvoa sille, että tasavallan presidentti Tarja Halonen johtaa perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa (yhteistoiminnassa hallituksen kanssa). Perustuslain EU-pykälä menee tämän pääsäännän yli, on Braxin tulkinta.

Sovelletaan asia liike-elämään: Johtaja on se joka johtaa.

Kyllä minä ainakin nukkuisin paremmin, jos kumppaneistamme ja sidoksistamme eivät päättäisi Nato = ydinase-intolijat pelkästään, vaan olisi joku jarru (mahdollisesti) olemassa. Sama koskee EU:n sotajoukkoja, jotka ovat valmiudessa seikkailuihin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2009-12-02 klo 12:10.
http://viikkosanomat.fi/2009/12/02/eun-kokouskutsu-ja-suomen-perustuslaki/

Viikkosanomat
sivut http://www.viikkosanomat.fi/
viikkosanomat.html

Blogi http://viikkosanomat.fi

>

http://www.nettisanomat.com/
2009/12/06/etusivu.htm


10 vuotta sitten 06.12.2009.

6.12.2009. Harmaasta sineen.
Harmaana sumuisena päivänä naakat(?) parveilevat yläpuolellani eestaas. Vaikken Itsenäisyys-
päivän juhliin ehtinytkään jäädä, kahvipöydätkin odottivat puolen tunnin päässä, niin lämmin allas ja sauna Peurungassa poistivat päivän ja mielenkin harmauden ja illalla pistin kuvaan päivään sopivaa väriä.


Sarjasta "Harmaasta sineen". Keski-Suomi. Laukaa. Tyvelänniemi. Sunnuntai 2009-12-06 klo 10:06. Pertti Manninen.

http://www.
nettisanomat.com/
2009/12/06/etusivu.htm
> >

2010- 2014

 

Joulukuu 2010 "Pakkaskaari". Kuva
Pääkirjoitus. Lue!
Joulukuu 2011
"Aatonaattona". Kuva
Joulukuu 2012 "Kauppakadun tähti". Kuva
Joulukuu 2013 "Unelma valkeasta joulusta - Ja aamulla". Kuvat
Joulukuu 2014
"Valoa jouluyössä" Kuva

 

2011

 

HAPPY NEW YEAR

Gold Rush - Kultakuume
Charlie Chaplin 1925.

Alaskan Yukon 1800-luvun loppupuoli

Kuva Ylen Teema-kanavalta
sunnuntaina 2011-01-02 klo 18:47.
Pertti Manninen.

SMILE

 

2013

 

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

 

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen.

3 kuvaa sivulla:
http://www.nettisanomat.com/
2014/08/08/kuvasivu.html


 

2014

 

5 vuotta sitten 23.11.2014.

Stubb ja Rinne ovat löytäneet uuden kokoontumishuoneen!

Stubb: "Mielestäni kokoontumispaikan nimen pitää vastata niitä tuloksia, joita olemme hallituksessa saaneet aikaiseksi ja joita vielä varmasti saamme ennen ensi kevään vaaleja".

Rinne: "Tässä asiassa olemme harvinaisen yksimielisesti samaa mieltä ja täytyy antaa täysi tunnustus pääministerin kekseliäisyydelle. Tällä tiellä jatkamme ja nostamme uuden kokoontumishuoneemme sellaiseen arvostukseen, jota jälkipolvet ja historiankirjoittajat hämmästyneenä muistelevat".

Kuva kokoontumishuoneen ovelta, jossa näytti olevan koko hallitus koolla ohi kiitävän bussin ikkunasta havainnoituna.

Kuva Pertti Manninen sunnuntaina 23.11.2014 klo 15:01. Pannukakkutalo Vapaudenkadulla (sic!) Jyväskylässä. Isonna!

http://www nettisanomat.com/
2014/11/23/etusivu.html

5 vuotta sitten 23.11.2014.

 

2015

 

4 vuotta sitten:

Presidentti Niinistö: ”Suomi vapauttaa ranskalaisia siitä käytöstä”. Unifil -sotilainen lisääminen.

Useassa uutislähetyksessä perjantaina 2015-12-11 presidentti Sauli Niinistö kertoi Suomen vastauksesta Ranskan avunpyyntöön terrorismin vastaisessa sodassa. Muun muassa hän kertoi siis Suomen lähettävän lisää Unifil-joukkoja Libanoniin, jotta ”näin ranskalaisia vapautuu siitä käytöstä”.

Haastattelun tämän osan lähettivät ainakin MTV:n seitsemän uutiset ja Yle Fem ja ylen radio iltapäivällä. Poikkeuksena oli Ylen pääuutislähetys klo 20.30. Siinä tämän osuuden kuittasi toimittaja kuin ohimennen ja tekstityksestä se jäi kokonaan pois.

On tietenkin hyvä tuoda raadollisesti esille mitä tämä auttaminen tarkoittaa. Vapauttaa resursseja muuhun käyttöön, siis suoraan terroristien pommittamiseen ja tappamiseen ja valitettavasti siinä ohessa myös siviilienkin. Täsmäiskuilla kun on kuitenkin alle 100 prosentin osumatarkkuus.
Maajoukkojahan ei uskalleta lähettää. Siinä kuolisi omiakin.

Toisessa haastattelun osassa presidentti Niinistö oli sitä mieltä, että tämä pakolaisvirta TULI KAIKILLE yllätyksenä.

Esimerkiksi Libyasta on lyhyt matka Eurooppaan. Libyan pommituksiin suhtautui silloinen Suomen ulkoministeri Alexander Stubb hurraahuudoin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2015-12-12 09:41 Sinatran soidessa radiossa hänen 100-vuotis syntymä-
päivänään.

http://wwwnettisanomat.com/
2015/12/12/etusivu.html

> 4 vuotta sitten:

Vuoden turhake-gallup. Ylen presidenttigallup. Niinistö ylivoimainen. Kaikkeen Yle rahojaan hassaa.

joulukuu 10, 2015
Presidenttigallup nyt vuosia ennen vaaleja on humpuukia ja rahan tuhlausta. Peräti 2000 suomalaiselta asiaa kysyttiin.

Paljon mielenkiintoisempaa olisi kysellä kansalaisten tietämystä maan johtajista.

Kuka on Suomen presidentti?
Kuka on Suomen pääministeri?
Kuka on Suomen ulkoministeri?
Kuka on Suomen valtiovarain-
ministeri?
Kuka on eduskunnan puhemies?

Tätä ei kysytty, mutta yritän arvata oikein vastanneiden prosenttiosuudet, (ikäryhmät 12-80).

65, 50, 30, 10

Kommentit osoitteeseen
nettisanomat @hotmail.com

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2015-12-10 16:39

http://www.nettisanomat.com/
2015/12/12/etusivu.html

> 4 vuotta sitten:

Osakkeiden hallintarekisteri. Stubb kertoo rikosmahdollisuudesta asiaa harkitseville.

Marraskuu 29, 2015
Valtiovarainministerillä on substanssit hakusessa. Ensin hän kertoo siitä, että 90 prosenttia lausunnoista ovat myönteisiä uudistukselle, kun oikea luku on 10. Ei tällaista voi valtiovarain-
ministeri päästellä suustaan kuin juovuksissa tai huumeissa.

Pahinta on kuitenkin se, että hän eilen lauantaina Ylen uutisissa (2015-11-27 klo 22) puolusteli tätä uudistusta, kaikkea en kuullut kun uutislähetys oli jo menossa, sanoen ”Jo nyt suomalaiset voivat käyttää ulkomaisia hallinta-rekistereitä”. Enempää ei ainakaan tähän uutislähetykseen selostusta tullut.

Jos Stubb ”unohti” kertoa, että tällainen menettely on rikollista hän antoi siis ohjeen asiaa harkitseville rikolliseen menettelyyn? Huh huh!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2015-11-28 klo 09:05.

http://www.nettisanomat.com/
2015/12/12/etusivu.html

 

2015

 

4 vuotta sitten:

Presidentti Niinistö: ”Suomi vapauttaa ranskalaisia siitä käytöstä”. Unifil -sotilainen lisääminen.

4 vuotta sitten:

Vuoden turhake-gallup. Ylen presidenttigallup. Niinistö ylivoimainen. Kaikkeen Yle rahojaan hassaa.

4 vuotta sitten:

Osakkeiden hallintarekisteri. Stubb kertoo rikosmahdollisuudesta asiaa harkitseville.

http://www.nettisanomat.com/
2015/12/12/etusivu.html

> >

2016

 

3 vuotta sitten, Joulukuu 2016. "Pitäkää tunkkinne!"
JUHA SIPILÄ YLEN YKKÖS AAMUSSA TÄNÄÄN:
"En ole ikinä lukenut tätä raporttia. Minulla on muuta tekemistä" LUE!
PARI KOMMENTTIA LUE!
BLOGI: "VIELÄ KERRAN OMISTUKSISTA" LUE!
ILTA-SANOMAT:”rahasto-osuuksia, niin minullakin" LUE!
ILTALEHTI: "osakeomistuksia ei ole piilotettuna" LUE!
SIPILÄN JÄÄVIYS PYSYY Pääkirjoitus LUE!

 

2017

 

2 vuotta sitten, Joulukuu 2017
Päätöntä menoa. Sdp:n Jutta Urpilainen vauhdittamassa kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistön kampanja-avausta. Kuvat

Presidenttiparin hypetyksessä päädytään välillä päättömiinkin suorituksiin. Uusi Suomi tänään itsenäisyyspäivänä 06.12.2017. Kuva!

 

2017- 2018

 

2017. Saamelaisten kansallispäivä. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Mielipidekirjoitus. LUE!

2018. Saamelaisilla syvä epäluottamus valtiovaltaan totuus- ja sovintokomission muodostamisessa.
"... Ja on myös tärkeää näyttää, että emme suostu uhreiksi. ... Epäluottamus nousi esiin myös täysistunnon puheenvuoroissa. ... Myös nuorilla saamelaisilla on epäilyksensä ... Kysymykseen rehellisyydestä valtiosihteeri vastaa näin. ...
Kuvasarja


Anne Nuorgam






Paula Lehtomäki




1999, 2009, 2019

 

20 vuotta sitten 1999. Elokuu. Mika Häkkinen - elävä tupakkamainos. Lue!

10 vuotta sitten
2009. Elokuu. Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia". Lue!

10 vuotta sitten 2009. Heinäkuu. Nro 1000, Asianajajan tekaistu kirje. Lue!

NYT! 2019. Elokuu. Presidenteillä Niinistö ja Putin eri käsitys keskimatkan ohjusten sijoittamisesta Eurooppaan. Lue!

20 vuotta sitten. 1999. Heinäkuu. Kettunen ralliradan takuumiehenä. Lue!
10 vuotta sitten. 2009. Heinäkuu. Asianajajan tekaistu kirje. Lue!
Nyt. 2019. Heinäkuu. Kansallismaiseman tuho Helsingissä. Lue!

 

Nettisanomat
Viikkosanomat

Sanomanetti
Kuvasanomat
Sanomatori
Härkää sarvista 
12.fi

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi  

SANOMAHOUSE.fi - 2020/04/09 - N:o 2265 - Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella. - Epätäydellinen maailma. Osa2 - Epätäydellinen maailma. Osa1. -Arkisto 2000. Kuka hän on? Linus Torvalds - Arkisto 2000. "Matematiikan opiskelu ei vaadi koneita vaan kärsivällisyyttä". Marjatta Näätänen - "Myrkytetty presidentti". ARKISTO-EXTRA 2006. - Pääministeri Sanna Marinin dramaattiset 2 tuntia. - Kirjoitusautomaatti Lauri Nurmi. Linkki - Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa. Linkki - Iltalehti. ”Juttua on päivitetty”. Vauhdissa Lauri Nurmi ja Juha Ristamäki. Linkki - Iltalehti korjaa uutisensa nyrkistä. Linkki - Sdp:n kannatus ohitti perussuomalaiset Alman kyselyssä. Keskisuomalainen, kommenit. Linkki - ”Kun laajaa tartunnan vaaraa aiheuttava yleisvaarallinen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäilty tartuntatauti …” Linkki - Sauli Niinistö: ”Minä olen ainakin ollut kiitollinen hyvistä neuvoista aina.” Linkki - Ylen tv1:n ohjelmistoa palmusunnuntain iltana: murhia ja rikoksia peräjälkeen. Linkki - ”Mukavaa loppuiltaa”. Linkki - ”Kannattaako koko ajan spekuloida pääministerin ja presidentin suhteilla?" Linkki - "Sanna kymmenestä kahteentoista. - Cléo 5:stä 7:ään. Agnès Varda 1962. - Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. - "Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin? - IL-FAKE. Iltalehti. Marin, turvapaikkapolitiikka, - Jyväskylässä jyskää. Konsulttisopimus. - Nokia. Siilasmaan mahalasku. - Suomi voittaa aina? - Kone vs. Thyssen. - Arkisto. Sonera vs. Telia. - Latvala vs. Mäkinen. - Rinne vs. Häkämies. Mäenpää vs. Toiviainen. HS. Tilastovalehtelukuva. Linkki - Helsinki. Punaiset, Garden Helsinki, keskuspuisto. Taisto Martiskainen. Linkki - Sanoman ostokset. Linkki - Saamelaisten kansallispäivä. Arkisto 2007. Yle:n kuvia. - Jörn Donner 1933-2020. Linkit - Hyvän ja pahan kosketus. Reino Haapala. Ulosottoviranomaiset ulosottoapulainen Raino Rinne, Laukaa, ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö, Jyväskylä. Nordea Pankin hyväksi. asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky. Pankin edustaja Lauri Kara. - Leif Salmén 1952-2019 - Kokonaisuus kadoksissa. Valtionvarainministeri Sauli Niinistö. 1999. - Kuva. Pyhäinpäivänä, Ensilumi. - Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa. - Juha Sipilän missio - Heinäkuu 2009. Asianajajan tekaistu kirje. Pekka Mononen - Kuva. HAPPY NEW YEAR - Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm. - SMILE from MODERN TIMES - "Förbjud atomvapnen". 1957 KUVA - etusivu - Torstai, Kiirastorstai 09.04.2020 - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

N:o 2265 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Sivu 2020-04-09 ja 2020-04-13, nettiin 2020-04-13 17:48, linkkejä 2020-04-12.

parhaat uudet ... banneri 2018-07-31 alkaen.

 

Banneri keskiviikkoon 2020-01-01 saakka:

Banneri keskiviikosta 2020-01-01 alkaen:



 

Yhteys - Dilemma -
NETTISANOMAT-PERHEEN KÄVIJÄTILASTO:
150560 eri käyntiä tammikuussa 2018.

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi

Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -

 

Sivun alkuun!

  ARKISTO-EXTRA 2006.

 
Kuva: Pertti Manninen. "Presidentillinen välipala pöydässä, jolla on myös musta tuhkakuppi."

nettisanomat torstaina 19.01.2006. Pääkirjoitus.



19.01.2006 klo 20.46. "Tänään 22.30 MTV3.doc Myrkytetty presidentti".
Kuva Pertti Manninen.

Anneli Jäätteenmäki - presidentin tekijä!  Erkki Liikanen - presidentin tuhooja!  Sauli Niinistö - Tobinin veron ja siitä puhuvien vähättelijä!  Gallupit - mielipiteenmuodostajia vai mielipiteestä kertovia?

Anneli Jäätteenmäki - presidentin tekijä!

Keskiviikkona 18.01.2006 Ilta-Sanomat ennustaa, että ex-pääministeri ja nykyinen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki asettuisi tukemaan presidentti Tarja Halosta. Tänään torstaina sitten Yle kertoo, että hän asettuu tukemaan Sauli Niinistöä. Etsin netistä uutisen:

“Jäätteenmäki äänestää Niinistöä. Keskustanaisten puheenjohtaja europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki tukee kokoomuksen Sauli Niinistön valintaa presidentiksi.
- Presidentinvaalissa on kysymys luottamuksesta ehdokkaan kykyyn toimia maan parhaaksi niissä ennalta arvaamattomissa tilanteissa, joita tulevaisuus eteemme tuo. Tässä suhteessa luotan Sauli Niinistön viileyteen, viisauteen ja suoranuottisuuteen, Jäätteenmäki sanoo kannanotossaan.
Hän ei pidä tasa-arvoajattelua esteenä Niinistön äänestämiselle.
- Naisena tunnen suurta iloa siitä historiallisesta läpimurrosta, että Suomessa on valittu nainen tasavallan presidentiksi. Todisteena naisten pätevyydestä korkeimpiinkin virkoihin se oli vakuuttava. Nyt tasa-arvo on edennyt Suomessa niin pitkälle, että naiset voivat äänestää miestä presidentiksi. STT”

Mikäli Sauli Niinistö valitaan niukasti presidentiksi, niin voi hyvin sanoa, että Europarlamentin vaaleissa 150 000 ääntä saanut Jäätteenmäki ratkaisi pelin. Suomessa on paljon kansalaisia, jotka eivät voi mitenkään hyväksyä sitä kohtelua jonka uhriksi Anneli Jäätteenmäki joutui. Kaikesta näyttelemisestä huolimatta jäljet johtavat sylttytehtaalle ja niinpä osalliset saavat nyt maistaa lääkettään.

Voi olla, että presidentti Halonen joutuu nyt itse valtapolitiikan uhriksi jopa niin, että työväki niin kaupungeissa kuin maaseudullakin äänestää pitkin hampain kunnollista perusporvaria, Sauli Niinistöä.

Erkki Liikanen - presidentin tuhooja!

Vaikka presidentti Tarja Halonen näyttelikin taitavasti aikoinaan Sauli Niinistön ja Esko Ahon pois Suomen pankin johtokunnasta, johon hänellä oli tietenkin lakien mukaan oikeus, niin pieneenkin valheeseen turvautuminen ei näyttänyt hyvältä: Hän olisi nimittänyt kyseiset herrat, “jos hallitus olisi esittänyt näitä yksimielisesti”. Teatteria kaikki tyynni, kyllähän tänä erimielisyys saatiin aikaan. Presidenttiehdokas Bjarne Kallis toi tämän esille vaalikeskusteluissa ja pieneltä osaltaan horjutti luottamusta Tarja Haloseen.

Kallis toi myös esille Halosen härskin puuttumisen Fortumin optiosotkuun. Halonen nimittäin antoi lausunnon, että oikeusvaltiossa sopimuksista pitää pitää kiinni, mutta sitähän juuri eduskunnan valiokunta tutki. Tällä lausunnollaan tutkiminen tyrehtyi ja näin entiset sdp-ministerit Erkki Tuomioja, Antti Kalliomäki ja Sinikka Mönkäre saivat vastuuvapauden holtittomuuksistaan. Mönkäre jopa palkittiin Raha-automaattiyhdistyksen johtajan paikalla ja sai tähän merkittävään työpaikkaan ei siis edes virkapaikkaan vapautuksen eduskunnasta. Äänestäjien halveksimista sekin.

Kun siis Niinistö ja Aho oli torpattu Suomen pankista jotenkin poliittisina henkilöinä, niin muutaman vuoden kuluttua Halosella oli kuitenkin otsaa nimittää pankkiin eurokomisaari Erkki Liikanen suoraan Brysselistä. Liikanen sivuutti ilmeisesti pätevämmän ja virkaan erityisesti taitojensa puolesta sopivamman Sixten Korkmanin ja tietysti muut Liikasta pätevämmät, jotka eivät viitsineet laittaa papereita edes hakuseen, kun näkivät että paikka oli pedattu Liikaselle. Ja jos oikein muistan niin täyte-ehdokkaana pyörähti jopa Sinikka Mönkärekin joka häikäilemättömästi väitti olevansa jotenkin pätevä pääjohtajaksi Suomen pankkiin!

Pääjohtaja Erkki Liikanen ei ole viime aikoina ollut kansan puntarissa, mutta mikäli Tarja Halonen häviää presidentin viran niukasti, voi sanoa että Erkki Liikanen oli presidentin tuhooja omalta vähäpätöiseltä osaltaan.

Sauli Niinistö - Tobinin veron ja sen esittäjien ja siitä puhuvien vähättelijä!



19.01.2006 klo 20.46. "Tänään 22.30 MTV3.doc Myrkytetty presidentti".
Kuva Pertti Manninen.

Ei päästetä Niinistöäkään helpolla. Hänen Sonera-töppäyksensä on jo unohdettu Hänhän uhrasi ministerin toisensa perään pysyäkseen itse pinnalla Sonera-sotkusta. Ministeri Matti Aura sai mennä, ministeri Olli-Pekka Heinonen sai mennä. Heittipä hän kerran oman avustajansakin pellolle suojellessaan omaa hipiäänsä. Jan Vapaavuori sai potkut avustajan toimesta, kun Janin ehkä parikymmentä vuotta aikaisemmat nuoruuden töppäykset tulivat esille.

Niinistö väittää, ettei ole esittänyt valtiovarainministerinä kirjastojen käytölle maksuja. Ehkä näin onkin, mutta kyllä julkisuuteen levisi käsitys, että hän otti asian esille ja lausui niin. Tämän päivän Iltalehden mukaan Niinistö väittää, että asiaa on vääristelty: “Minä en ole koskaan esittänyt kirjaston palvelumaksua. En ikinä valtiovarainministerinä tehnyt sitä. Olen vastannut teoreettiseen kysymykseen, että jos täytyy panna maksut terveydenhuoltoon tai kirjastoon, niin kumpaan te panette”. Iltalehti. Torstaina 19.01.2006. Niinistö: Halos-päällikkö vääristelee.

Mutta tämä ei ole vääristelyä. Ylen arkistoista, valitettavasti ei Nettisanomien, kun ei kaikkea aina jaksa kirjoittaa, varmasti löytyy nauha, jossa Niinistöltä kysytään mitä mieltä hän on Tobinin verosta: Niinistön vastaus oli melkein sanatarkasti näin: “Tobinin verosta puhutaan sen takia, kun se nimi on niin helppo lausua. Siitä puhuvat sellaiset, jotka eivät siitä mitään ymmärtäisikään.” Jotenkin näin se meni. Viime vuonna kuollut James Tobin esitti veroa, joka on hyvin yksinkertainen. Vaikka tunsinkin asian, niin eilen kirja-alennusmyynnistä löytyi kukkarolle sopiva (4,90) kirja jossa asiaa käsitellään parissa lauseessa:

Naomi Klein: Vastarintaa ja vaihtoehtoja: “Attacin perustivat vuonna 1998 vasemmistolaisen Le Monde Diplomatiquen toimittajat Bernard Cassen ja Susan George. Attac aloitti toimintansa kampanjoimalla Tobinin veron käyttöönoton puolesta. Tobinin vero tarkoittaa taloustieteen Nobelin saaneen amerikkalaisen James Tobinin ehdottamaa veroa, joka kannettaisiin kaikista yli rajojen tehtävistä rahansiirroista.”

Suomessa Bjarne Kallis on esittänyt vastaavanlaista toisenlaisessa rahansiirtotapahtumassa kannettavaa veroa: pörssiveroa, joka olisi esim. 1 prosentti tapahtuneista kaupoista. Ei ota tulta, muuten.

Onko presidenttiehdokas Sauli Niinistö vielä yhtä vähättelevä Nobelin taloustieteen palkinnon saajan ehdottamalle verolle ja sen kannattajille ja siitä puhujille. Onko hän yhä sitä mieltä, että siitä puhuvat puhuvat siitä sen takia, kun Tobin-nimi on niin helppo lausua. Kyllä Niinistön vähättely särähti aikoinaan monen korvaan ja jäi moneen muistiin. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!

Gallupit - mielipiteenmuodostajia vai mielipiteestä kertovia?

Aivan viime aikoina monet kunnianarvoiset mediat ovat ryhtyneet kertomaan virhemarginaaleista selostaessaan tuloksia. Usein jo tuloksia seuraavassa lauseessa kerrotaan virhemarginaalit, välillä jopa vastausprosentti kerrotaan. Parannusta on siis ainakin hetkeksi tapahtunut.

Kokonaan oma lukunsa on sitten eilen julkistettu Turun Sanomien ovensuukysely, jossa prosentin tarkkuudella kerrotaan äänestyslippunsa ennakkoäänestyksessä vaaliuurnaan jättäneiden kertoma.

Vaikka sitten kerrotaan esimerkiksi vastusprosentiksi 60 niin kuitenkin on jo ennätetty kertoa “tulos“ prosentin tarkkuudella : Halonen 53 ja Niinistö 47! Aluksi ajattelin, että virhemarginaali on ainakin 20, mutta tarkemmin ajatellen voi sanoa, että tuloksessa ei ole päätä eikä häntää. Miksikö? Eihän kyselijöillä ole mitään käsitystä otoksen edustavuudesta, se on ihan mitä sattuu, näin ollen “tuloksella” ei ole kuin kuriositeettiarvo. Tarkempi ja oikeampi tulos saataisiin, että kerrottaisiin äänestäneiden äänestäneen Halosta tai Niinistöä!

Tällainen “gallup” tai sentuloksen esittäminen galluppina on sukua sille höpöydelle, jota lehdet käyttävät kun netissä kyselevät erilaisia asioita ja sitten kertovat tuloksen prosentin tarkkuudella. Ruotsin lehdistössä järjestetään samanlaisia kyselyjä, mutta niiden yhteydessä aina kerrotaan, että tulos esittää siihen vastanneiden mielipidettä, eikä sitä voida pitää mitenkään kaikkien kansalaisten mielipidettä edustavana, jotenkin näin asia ilmaistaan.

Nettisanomat yrittää julkaista kaikki loput presidentinvaaligallupit ottaen huomioon virhemarginaalit jo itse tuloksessa vaihteluväleinä ja myös niin että “ei osaa tai halua sanoa”-vastaukset ilmaistaan samanarvoisina kannatuslukujen kanssa!

Pääkirjoitus torstaina 19.01.2006 Pertti Manninen, päätoimittaja.

 

http://www.nettisanomat.com/
2006/01/19/etusivu.htm


Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (10.12.2019- 04.01.2021) nettiin torstaina 04.01.2021.